Michael Monroe muistelee taannoista Jerusalem Slim -yhtyettä: ”Se paska levy maksoi lopulta 700 000 dollaria”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 2.6.2022

Hanoi Rocksista ja soolourastaan tunnettu Michael Monroe ehti hetken vaikuttaa Jerusalem Slim -nimisessä superyhtyeessä yhdessä muusikkotoverinsa Sami Yaffan kanssa sekä Billy Idol -kitaristi Steve Stevensin kanssa. Projekti ehti julkaista vuonna 1992 vain yhden albumin ennen hajoamistaan.

Monroe muistelee Jerusalem Slimin albumia tuoreessa Mitch Lafonin haastattelussa.

Kaupallinen yhteistyö

Festariennakko: Five Finger Death Punchin ja In Flamesin tähdittämä Sauna Open Air juhlitaan viikonloppuna Tampereella →

”Halusin, että [E Street Bandin kitaristi] Little Steven tuottaisi sen, ja se olisi ollut hyvä. Mutta sitten levy-yhtiö ei sallinut sitä. Sanoin: ’Mitä? Ette halua Little Stevenin tuottavan sitä, mitä minä nyt teen?’. Halusin työskennellä hänen kanssaan. Steve Stevens ei myöskään tukenut minua siinä, ja sitten he valitsivat saksalaisen heavy metal -tuottajan, Michael Wagnerin, joka oli tuolloin muodissa, koska hän oli tehnyt Ozzy Osbournen albumin”, Monroe kertoo ja jatkaa:

”Hän oli huonoin mahdollinen henkilö tuottajaksi. Tarkoitan, että hän on varmasti hyvä tuottaja, mutta hän oli väärä yhdistelmä, hän ja Steve Stevens yhdessä. Se muuttui heavy metal-teatteriksi ja kitarasooloiksi, ja se vain kääntyi huonompaan suuntaan. Se ei ollut enää minun levyni. Se ei ollut enää rock and rollia. Siitä tuli heavy metal -tilutusta, miljoona nuottia sekunnissa. Steven alkoi jopa soittaa täysin eri tyyliä, josta hän tiesi, etten pidä.”

”Kitaraäänitysten piti kestää vain pari viikkoa – ja lopulta siitä tuli kolme kuukautta kitarahelvettiä. Ja minä sekosin ja yritin pysäyttää projektin: ’Tämä ei tule tapahtumaan. Se on levy, jota kaikki vihaavat, eikä se ole enää minun levyni. Se oli minun sopimukseni Polygram Recordsin kanssa. […] Se oli elämäni pahinta aikaa. En saanut ketään auttamaan minua lopettamaan levyä, ja he vain jatkoivat. Tarkoitan, että ne päivät olivat sellaisia, että Steve soitti vaikkapa soolon, ja Wagner vain sanoi: ’Joo, tehdään se soolo’, ja minä sanoin: ’Olipa soolo kuinka hieno tahansa, se ei pelasta kappaletta, jos kappale ei ole hyvä. Se paska levy maksoi lopulta 700 000 dollaria”