Led Zeppelin – Jättiläisten aika on yksityiskohtainen ja moniulotteinen historiikki rockin dinosaurukseksikin parjatun brittiorkesterin lentomatkasta liian lähelle aurinkoa. Mick Wall uppoutuu Led Zeppelinin tarinaan sellaisella tarkkuudella ja intensiteetillä, että mielestäni teos yksinään oikeuttaa koko kirjallisuuden alalajin olemassaolon. Wall kertoo yhtyeen tarinan sisältä käsin laajan tausta-aineistonsa turvin, joskin ilman Led Zeppelinin siunausta. Kenties juuri tästä syystä teos onnistuukin luomaan piristävän autenttisen kuvan yhtyeen vaiheista, tällä muutoin liioitellun itseriittoiseen mässäilyyn taipuvaisella omakuvakirjallisuuden saralla.

Wall pyyhkäisee lukijansa mukaan sellaisella hiljalleen voimistuvalla tenhovoimalla, jonka olen edellisen kerran kokenut tarttuessani teinivuosinani ensi kertaa Tolkienin Taruun sormusten herrasta. Vähäeleinen ja lähes kikkailematon kerronta onnistuu kuljettamaan lukijan vuosikymmenten taakse, pyyhkimään koulubussin kanssamatkustajien synnyttämän taustametelin mielestä ja saipa se vielä allekirjoittaneen huokaisemaan haikeudesta viimeisen pisteen jälkeen. Hyviä kirjoja tulee vastaan melko usein, mutta tällaista taikaa osuu lukuelämyksenä kohdalle harvoin.

Kuten Sormusten herra, ei Wallinkaan teos voittanut minua puolelleen kuitenkaan heti alkumetreiltä lähtien.  Wall on päättänyt käyttää tarinointinsa tehokeinona kursivoituja osioita, muistelmapätkiä, joissa hän pyrkii päästämään lukijan sisään Pagen, Plantin, Bonhamin, Jonesin tai yhtyeen managerina toimineen Grantin pääkoppaan. Aluksi koin tämän tyylin häiritsevänä, sillä toisessa persoonassa kirjoitetuista kaunari-henkisistä itsekseen pohdinnoista ei aina käynyt kauhean nopeasti ilmi kenen silmien takana kulloinkin seikkailtiin. Kirjan edetessä tyylitemppu alkoi kuitenkin mielestäni palvella tarinan kerrontaa, tuoden teokseen entisestään lisää ulottuvuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Led Zeppelinin villillä, vaarallisella ja kiimaisella energialla väritetty matka The Yardbirdsien kuolonkorahduksista rockmaailman kuumimpaan keskiöön, miljooniin, itsetuhoisen hedonistiseen yltäkylläisyyteen ja viimein maailmasta irtautuneen sairaan mammutin romahtamiseen, aiheutti tällaisessa tyttölapsessa vuoroin kummaa kuumotusta tai nihkeänä pyörteilevää pahoinvointia, mutta lopulta myös silmäkulmat kostuttanutta harmistusta. Led Zeppelinissä oli magiaa jonka se pystyi aikoinaan purkamaan musiikkiinsa ja esiintymiseensä. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin Wall on onnistunut siirtämään tätä mystistä hehkua myös omaan teokseensa.

Ainoa asia, joka minua jäi kaihertamaan Wallin kunniakkaassa voimannäytteessä, oli hakemiston täydellinen puuttuminen. Jostain syystä, ainakin tästä suomennetusta uusintapainoksesta, oli alkuperäisteokseen kuuluva kattava hakemisto tiputettu vallan pois, mistä on pakko antaa kovaa noottia julkaisijan suuntaan. Kirjan perältä löytyy kyllä extramateriaalina suomentajan laatima muistelopätkä Led Zeppelinin ainoaksi jääneestä Suomen keikasta, ja alkuperäisteoksestakin löytyvä Wallin kokoama varsin kattava lähdeluettelo. Mutta hakemisto kirjan sisällä esiintyviin tapahtumiin ja henkilöihin olisi enemmän kuin ansainnut paikkansa. Teos kun kävisi mielestäni ihan kohtalaiseksi hakuteokseksi 70-luvun rock-sävytteistä kulttuuria silmällä pitäen, sen verran tarkasti herra Wall on kunnianhimoiseen projektiinsa suhtautunut.

Tästä raskaasta ja kummallisesta erheestä huolimatta pelkään pahoin ja varsin perustellusti, että Mick Wallin teos Led Zeppelin – Jättiläisten aika oli paras kirja, mitä tulen kuluvan kesän – tahi vuoden – aikana lukemaan. Liken uudelleen julkaisema suomenettu versio rockhistorian jättiläismäiseksi paisuneen, ja musiikkiin sekä musiikkiteollisuuteen lähtemättömästi vaikuttaneen brittiorkesterin noususta, uhosta ja vääjäämättömäksi käyneestä tuhosta ei todellakaan jättänyt kylmäksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

9/10

Kirjoittanut: Terhi Salonen