Mielen syvyyksissä – Arvostelussa Like A Stormin ”Catacombs”
Kovassa nosteessa ollut uusi-seelantilainen, kolmen veljeksen perustama Like A Storm on julkaissut kolmannen pitkäsoittonsa, joka kantaa nimeä ”Catacombs”. Levy on jatkoa vuoden 2015 albumille, joka herätti yleisön kiinnostusta muun muassa singlellä ”Love the way you hate me”. Yhtye jatkaa tyylillisesti samalla linjalla kahden edellisen julkaisunsa kanssa, vieden musiikkia kuitenkin tyylikkäästi eteenpäin avaten samalla uusia ovia. Äänimaailma on edelliseen julkaisuun verraten raskaampi, mutta kokonaisuus puhtaasti paremmin kasassa. Mitään tyylisuunnan muutosta tässä ei olla tekemässä, kehitystä on tapahtunut vain positiivisessa mielessä.
Albumin koukuttava tunnelma on synkkiin sanoituksiin heijastuen sopivan utuinen, äänimaailma on samalla puhdas ja unenomainen, sekä rosoinen ja raskas. Syntikat tuovat albumin kokonaisuuteen elintärkeitä elementtejä ja melodiaa. Musiikillinen tyyli asettuu jonnekin modernin metallin ja hard rockin rajatuntumaan tuplabasareita, puhdasta laulua, örinää sekä (kyllä vain) didjeridoota unohtamatta.
Mainos päättyy
Singlenä julkaistu ”The Devil Inside” starttaa levyn didjeridoon ja pahaenteisen riffittelyn säestämänä. Kappaleesta on hankala päätellä mitä kuulijalle on tässä vaiheessa luvassa, ja yhtye onnistuukin kohottamaan kuulijan kulmakarvoja sopivan useasti levyn edetessä. Useamman kuuntelukerran jälkeen ”Catacombs” alkaa todellakin hengittää ja saada syvyyttä, jolloin sanoitukset alkavat upota tajuntaan ja kokonaisuus alkaa hahmottua. Menneisyyden kanssa kamppailusta, elämän ajoittaisesta raadollisuudesta sekä pohjalla käymisestä kuulija löytää varmasti biisejä, joihin on helppo samaistua. Yksinäisyyttä kuvastava ja tempoa hidastava ”Solitary” hillitsee tahtia, kun taas enemmän hard rock -puolen omaavat ”The Bitterness” ja ”Until the Day I Die” kiihdyttävät tahtia loppua kohden. Kokonaisuuden päättävät poikkeuksellisen raskas ”These Are The Bridges You Burn Down”, joka saa hetkellisesti jo miettimään, onko enää sama albumi soimassa, sekä jo 2016 julkaistu ”Pure Evil” joka on omiaan paketoimaan kokonaisuutta kasaan.
Brooksin veljekset Chris, Matt ja Kent, sekä jenkkirumpali Zach Wood soittavat hyvin yhteen, ja kappaleista on sopivasti miksattu kaikki instrumentit tasaisesti esille. Läpikuultavan tunnelman ansiosta levy on omiaan taustamusiikiksi pidemmäksikin aikaa. Tämä toisaalta hieman syö myös tarkempaa kuuntelukokemusta, kappaleiden jäädessä hieman toistensa kaltaisiksi. Samaa reseptiä biisien teossa ei kuitenkaan käytetty puuduttavasti, ja meheviä irtiottoja on osattu ottaa välillä liikaakin. Tuo ajoittainen kummitteleva didjeridoo hämää kyllä vielä, mutta on sekoitettu mukaan hyvinkin raikkaasti.
”Catacombs” on tunnelmallinen ja tummanpuhuva albumi raskaine säestyksineen ja piristävine hard rock -viboineen. Yhtye tekee kolmannella pitkäsoitollaan vakuuttavaa jälkeä, ja albumi sisältää sopivasti koukkuja uusia kuuntelukertoja varten, jotka todella antavat albumille tilaa upota tajuntaan. Mikään vuoden teos tässä ei kuitenkaan ole kyseessä, ja albumille päätyneistä yhdestätoista kappaleesta voisi osan poistaa huomaamatta, jolloin kokonaisuutta olisi helpompi käsitellä. Aiemmille faneille tämä on varmasti tervetullutta jatkoa, eikä kukaan tuhlaa aikaansa, jos käyttää sen tähän julkaisuun/yhtyeeseen tutustumiseen.
Mainos päättyy
8/10
Kappalelista:
- The Devil inside
- Out of control
- Catacombs
- Complicated – Stiches & Scars
- Solitary
- The Bitterness
- Until the day I die
- Hole in my heart
- Bullet in the head
- These are the bridges you burn down