Mielipide: Rock ja metalli eivät ole vielä kuolleet – mutta jos niin käy, syy ei ole hip hopin
Ei ole salaisuus, että rock- ja metallimusiikkia ei löydy maailmanlaajuisten myyntilistojen kärjestä, streamauspalveluiden kuunnelluimpien kappaleiden joukosta tai valtavirtamedian aalloilta. Rockin ja metallimusiikin poissaolo suosituimman musiikin kärjessä on kirvoittanut keskustelunaiheen, joka kerää runsaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan; onko rock kuollut? Tähän kuoroon eivät ole liittyneet pelkästään lukuisat musiikin kuluttajat vaan myös itse muusikot. Kysymystä ovat väännelleet myös lukuisat musiikkijournalistit ja -asiantuntijat, eikä tämä teksti liene viimeinen pohdinta rockin sydänkäyrästä. Jos rock on kuollut, niin mikä sen tappoi? Tyypillisesti syyttävä sormi osoittaa hip hoppia, ja myös EDM sekä pop saavat kuulla kunniansa. Kylmä ja karu fakta on se, että hip hop on kavunnut 2010-luvulla dominoimaan listoja yhdessä elektronisen tanssimusiikin kanssa.
Make no mistake, räppärit ovat nykyajan rocktähtiä. Siinä, missä edellisillä sukupolvilla oli omat idolinsa, on nykyajan nuorilla omat Lemmynsa, Slashinsa, Nikki Sixxinsa, Angus Younginsa ja Kurt Cobaininsa. Klassiset rocktähdet nousivat nuorten suosioon, koska he edustivat kapinahenkeä vallitsevia moraaleja, normeja ja vanhempien sekä yhteiskunnan luomia sääntöjä vastaan. Nyt nuoret kapinoivat omia vanhempiaan vastaan samalla tavalla, kuin heidän vanhempansa nuorina. Kun isän levyhyllystä löytyy Motörheadia ja Black Sabbathia, kuuntelee nuori kuulokkeistaan älypuhelimella Cardi B:ta, Lil Pumpia ja Kanye Westia. Ihannoimamme rocktähdet eivät ole yhtään sen puhtoisempia kuin rahasta ja seksistä versejä sylkevät (tai mumisevat), leania ja huumeita nauttivat tatuoidut räppärit. Ei tarvitse kuin laittaa Post Malonen sopivasti nimetty kappale ”Rockstar” soimaan, niin ymmärtää, että meno nykyään on sex, drugs and rap. Historia toistaa itseään, vain fokus ja tyylit vaihtuvat.
Eikä rap ole syyttä suotta noussut valta-asemaan. Jokainen populaarimusiikkityyli historian aikana on kohonnut alun perin vastareaktiona, uuden teknologian tuoman kipinän ja mahdollisuuksien saattelemana. 1930-luvulla tanssittava big band jazz oli suosituinta musiikkia nuorten keskuudessa, jonka valta-asema romahti, kun 1940-luvun bebop ei enää ollut tanssittavaa, eikä enää sisältänyt laulettavia melodioita vaan nopeita kromaattisia ryöppyjä. Taidemusiikin kentällä 1900-luvulla modernismi, atonaalisuus ja sarjallinen raakuus syntyi vastareaktiona romantiikan ja impressionismin maalailevuudelle, idealismille ja selkeälle tonaalisuudelle. Punk puolestaan kapinoi 70-luvulla paitsi yhteiskuntaa, myös progressiivisen rockin pitkiä kappaleita ja virtuoosimaisia sooloja vastaan. Samalla tavalla myös hip hop oli syntyessään luonteeltaan kapinoivaa ja pyrki tuomaan äänen niille, kenellä ei sitä muutoin ollut – tismalleen niin kuin rock and roll.
Mainos päättyy
Rockmusiikki oli syntyessään luonnollisesti täysin uudenlaista musiikkia, joka syntyi tiukasti yhdessä teknologian kehittymisen kanssa. Leo Fenderin suunnittelema Stratocaster-sähkökitara tuli sopivasti markkinoille 50-luvun alussa, kun rock and roll syntyi ja vain yleistyi siitä eteenpäin. Samaan aikaan myös alettiin tarkoituksella säröittää kitaravahvistimen signaalia tehokeinona, eikä paluuta enää ollut. Teknologia on aina ollut keskeisessä roolissa musiikillisten seikkojen ohella uusien tyylien kasvaessa. Hip hop sekä EDM ovat kumpikin malliesimerkkejä uuden teknologian hyödyntämisestä, joka on yksi tekijä niiden kiinnostavuudessa ja tuoreudessa. Sillä välin, kun hip hop syleilee streamauspalveluita (osa rap -artisteista on myös itse kehittänyt niitä, kuten Jay Z:n Tidal) ja uutta teknologiaa, pitelee rock edelleen ryppyisissä käsissään sähkökitaraa lytäten kaiken elektronisen ja modernin ”epäaitona”.
Tässä kohtaa lienee syytä todeta, että rockmusiikki ei todellakaan ole kuollut. Kyse on enemmänkin semantiikasta ja näkökulmasta. Hieman paremmin ilmaistuna: rock ei ole kuollut, se ei vain ole enää parrasvaloissa. Genren terveydentilaa ei kannata määritellä sen myyntilukujen ja tämän hetkisen yhteiskunnallisen relevanssin pohjalta. Samanlaista mentaliteettia esiintyy kaikkialla länsimaisessa musiikissa. Puristit ja traditionalistit ovat aina lyttäämässä nuorten tekemää musiikkia. Myös jazzista on sanottu, että se olisi kuollut – tämä samaan aikaan, kun genressä tapahtuu valtavaa mullistusta ja innovatiivisuutta sellaisten nimien kuten Snarky Puppyn, Kamasi Washingtonin, GoGo Penguinin ja Sons Of Kemetin toimesta. Samaa kuullaan myös taidemusiikin parissa: sen sanotaan kuolleen, vaikka tekijät kuten Max Richter, Ólafur Arnalds, John Metcalfe ja Eighth Blackbird rikkovat rajoja. Rock ja metalli eivät ole millään tavalla poikkeus.
Mainos päättyy
Minkään genren uhka ei ole väistämättömästi muuttuva kulttuurillinen dominanssi, teknologian kehittymisen synnyttämät uudet tyylit ja toteutukset, muuttuvat maut tai edes muuttuva musiikkibisnes. Rockin ja metallin uhka on musiikillinen ahdasmielisyys, uusien tekijöiden lyttääminen ja jämähtäminen ”vanhoihin hyviin aikoihin”. Rockin ja metallin kaanonin kapeakatseinen ihannointi ja ”nykyhevi on paskaa” -mentaliteetti ovat luonteeltaan regressiivistä sekä nekrofilista. On aika ironista, että moni uusista rap-artisteista on jollain tapaa yhteydessä metalliin. Post Malone soitti nuoruudessaan metalcore-yhtyeessä, ja onpa miehen huhuttu tekevän yhteistyötä Bring Me The Horizonin kanssa. Räppäri Ghostemane oli myös nuoruudessaan hardcore-yhtyeessä, jonka jälkeen hän sekä räppäri Wavy Jone$ tekivät yhteiskiertueen Veinin ja Bitter Endin kanssa. Vuonna 2017 menehtynyt Lil Peep puolestaan oli suuri Linkin Park -fani, joka kunnioitti konsertissaan bändin edesmennyttä solistia Chester Benningtonia tämän kuoltua. Metalli ja hip hop ovat törmänneet historian saatossa lukemattomia kertoja, ja tuloksena on yleensä ollut lyttäystä.
Nykyään rock ja metalli voivat taiteellisesti paremmin kuin koskaan. Teknologian kehittyminen ja leviäminen on mahdollistanut sen, että nuorilla muusikoilla on paremmat mahdollisuudet kuin koskaan opetella soittamaan, nauhoittaa musiikkia ja levittää sitä maailmalle muiden kuunneltavaksi. Eri tyylien fuusiota sekä esteettistä, teknistä ja tuotannollista innovaatiota tapahtuu jatkuvasti. Rock ja metalli vain eivät valitettavasti ole tämän hetken trendi, mutta sen ei tulisi olla niin iso murhe. Trendit ja tyylit vaihtuvat jatkuvasti, eikä sitä voi estää. Internet sekä moderni musiikkiteknologia ovat aiheuttaneet sen, että vastakulttuurit ja underground uivat nyt vapaasti hallitsevan valtavirran kanssa samassa altaassa, ja jokainen voi koota oman soittolistansa sieltä. Musiikkia tehdään nyt enemmän kuin koskaan, joten kuulijat jakautuvat hitaammin ja tasaisemmin, eikä synny enää samalla tavalla massiivisia ja supersuosittuja yhtyeitä.
Rock ja metalli eivät kuole koskaan niin kauan, kun uudet bändit ja nuoret muusikot vievät sitä eteenpäin ottamalla vaikutteita menneisyydestä, mutta tekevät sitä oman aikansa periodikorvilla. Nostalgiassa sekä traditionaalisuuteen nojaavassa musiikissa ei ole mitään väärää. Mutta sen sijaan, että kommentoisimme uusien bändien julkaisuihin negatiivisesti, voisimme parhaamme mukaan laajentaa musiikillisia horisonttejamme ja ymmärtää myös sitä uutta musiikkia, jonka estetiikka ja soundi eivät enää muistuta sitä vanhaa ja tuttua. Musiikki on tehty kuunneltavaksi, ja se on lopulta paljon enemmän kuin streamausluvut, levyjen myynti ja genret.
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Samuel Järvinen