Mielipiteitä puolesta ja vastaan jakava albumi – klassikkoarviossa Poisonin 30-vuotias ”Native Tongue”

Yhdysvaltalainen glam rock -yhtye Poison julkaisi neljännen studioalbuminsa nimeltään ”Native Tongue” 8. helmikuuta vuonna 1993. Vuonna 1986 debyyttialbuminsa ”Look What The Cat Dragged In” julkaisseen yhtyeen kokoonpanoon oli tässä vaiheessa tullut muutos: vokalisti Bret Michaels ja kitaristi C.C. DeVille ajautuivat riitoihin DeVillen päihdeongelman vuoksi, ja kitaristi sai lähteä bändistä livealbumin ”Swallow This Liven” julkaisun jälkeen vuonna 1991. ”Native Tonguella” DeVillen korvasi Richie Kotzen.

”Native Tonguen” teko aloitettiin vuonna 1992, ja yleisö sai lopputuloksen kuultavakseen vuoden 1993 alkupuolella. Fanien yllätykseksi ei voitu enää puhua glam rockista musiikkityylinä oikeastaan lainkaan, vaan levy tarjoili tyyliltään hyvinkin uudistuneen Poisonin. Jo albumin kansikuva on erittäin tummanpuhuva ja kappaleet täynnä Kotzenin mukanaan tuomia vaikutteita bluesista ja funkista. Ja vaikka levyn materiaali tehtiin yhteistyössä koko bändin kesken, kuuluu Kotzenin myötä tullut muutos läpi albumin hyvin selkeästi. Kotzen onkin todennut jälkikäteen, että ”Native Tongue” olisi hyvin voinut olla hänen sooloalbuminsa. ”Native Tongue” omistettiin Van Halenin kiertuemanagerille Scotty Rossille ja ehkä hieman yllättäen C.C. DeVillelle.

Albumin ensimmäiseksi singleksi irrotettiin ”Stand”. Kappaleella esiintyy myös kirkkokuoro, joka tuo mukanaan hyvinkin gospelmaisen ja hartaan tunnelman lyriikoita myöten.

Toinen single ”Native Tonguelta” oli ”Until You Suffer Some (Fire and Ice)”, jonka tunnelmassa päästiin jo lähemmäs tuttua Poisonia ainakin sen sanoitusten osalta – kertoohan kappale pieleen menneestä rakkaustarinasta.

Kotzeninkaan pesti bändin riveissä ei jäänyt kovin pitkäksi, sillä kitaristi sai lähteä bändistä albumia seuranneen kiertueen jälkeen. Syyksi kerrottiin Kotzenin paljastunut salasuhde yhtyeen rumpalin Rikki Rockettin vaimon kanssa. Melko tuulinen kitaristin paikka oli jälleen auki, ja Kotzenin seuraajaksi valittiin tällä kertaa Blues Saranceno. Seuraava miehistönvaihdos koettiin vuonna 1996 päihdeongelmastaan selvinneen C.C. DeVillen tehtyä paluun bändiin.

Vaikka ”Native Tongue” sai kohtalaisia listasijoituksia, jakoi se jo ilmestyessään mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osa yhtyeen faneista pitää levyä kuitenkin Poisonin kaikkein parhaimpana albumina. Ero varsinkin bändin ensimmäisiin pitkäsoittoihin ”Look What The Cat Dragged In” ja ”Open Up And Say… Ahh!” on melkoinen ja on varsin helppo ymmärtää, miksei osa faneista ollut tyylin vaihdoksesta kovin mielissään.

Lukeudun myös itse niihin, joihin ”Native Tongue” ei oikein iske. Albumin kappaleet eivät hirveästi erotu toisistaan, vaan ne hukkuvat samaan massaan, jota riittää yhteensä 15 biisin verran. Pitkäsoiton kuunteleminen on melkoinen, voisi jopa sanoa tylsä urakka, kun levyn kesto on lähemmäs tunnin. Muutaman kappaleen olisi voinut helposti tiputtaa levyltä pois muun materiaalin siitä kärsimättä.