Mikä ei kuulu joukkoon? – Trivium ja Heaven Shall Burn Helsingissä

Yhdysvaltalainen metalcore -suuruus Trivium saapui saksalaisen Heaven Shall Burnin kanssa Helsingin kulttuuritalolle 25.1. Mukanaan metalcoren suunnanäyttäjät toivat uudemman aallon pumpun Malevolencen, sekä yhden legendaarisimman death metal -nimen ikinä, Obituaryn.

Saavuimme kulttuuritalolle kuvaajan kanssa yhdessä hyvissä ajoin ja Obituaryn paitatiskillä asioituamme menimme katsomaan, kun Malevolence myllyttää helsinkiläisyleisöään uhkuvalla energiallaan. Yhtye ei oikein itseäni säväytä, mutta on erittäin hienoa saada aina näitä bändejä suomeen, joilla on noususuhdanne päällä, eikä sitten vasta 10 vuoden päästä.

Hyvin se saa porukkaa liikkeelle ja on hienoa nähdä kuinka moni oikeasti oli tullut bändiä katsomaan. Vittu, että kyllä bändi osaa ottaa tilannetta haltuun ja tarjoilla tänne perähikiälle edes hiukkasen modernimpaa hiontaa. Tunnelma kuitenkin latistuu, kun kitaristi pääsee mikin ääreen ja homma alkaa kuulostamaan lähinnä Five Finger Death Punchilta, mitä helvettiä? No, erinomainen valinta silti kiertueen ensimmäiseksi lämppäriksi.

Totta kai illan viimeinen esiintyjä Trivium on helvetin vakuuttava ja paljon töitä suosionsa eteen tekevä bändi, mutta jos pelkästään musiikillisesti nyt saan sanoa, niin Obituary tulee olemaan illan päätähti. Harvakseltaan Suomessa keikkaileva yhtye on aivan vitun maagista nähdä viimein. Onnellisten sattumusten kautta saan hylätä istumapaikkani ja siirtyä seisontakatsomoon ja siitäkös jännitys vasta yltyykin.

Ja sieltä amerikkalaisen death metalin kulmakivi rennosti laahustikin lavalle, vaikka kulttuuritalon kattoon heijastetun Obituary -logon olisi voinut luulla kielivän tuomiopäivän koittamisesta aivan juuri.

Kohta kaikki yleisöstä leikataan kahtia ja heitetään ruumiin palaset kadulle mädäntymään. No ei, yhtye olikin hilpeämpi kuin osasin odottaakaan. Lähinnä siksi, että jäsenet rupeavat olemaan melko vanhoja tämän genren raamien vaatimustasoon nähden. No, siksi onkin hyvä valttikortti että yhtyeen kappaleet matelevat kuin alligaattorit Floridan paahtavan auringon alla. Mutta ei liian lähelle kannata mennä, kun tämä alligaattori sylkäiseekin ”Dying of Everything” kappaleen huolettomalla itsevarmuudella.

Jotenkin outoa silti, että yhtye soittaa ”Cause of Death” -levyltään mielummin Celtic Frost coverin kuin esimerkiksi ”Chopped in Halfia” tahi vaikkapa ”Slowly we Rot” albumilta yhtään mitään. Mutta ei se menoa haittaa, yhtye on sellaisessa iskussa selvästi, ettei se nyt vielä ala hidastumaan lähivuosina. Vai voiko tuollaisesta matelusta edes hidastua enempää?

Seuraavana illan pääesiintyjäkaksikosta toinen hyppää lavalle, nimittäin saksalainen metalcore-jätti Heaven Shall Burn. Yleisöä riittää taas, edellisen löylyn aikana nuorisoa ei paljoa näkynyt. Yhtye ei itselleni ole kyllä ollenkaan tuttu. En osaa mainita yhtäkään biisiä, enkä varmasti tunnistaisikaan yhtäkään. Paitsi tässä setissä kuullun ”Black Tears” -coverkappaleen, joka kuuluu legendaariselle ruotsalaiselle death metal -bändille Edge of Sanitylle.

Hyvinhän yhtye soittaa ja hyvältä kuulostaa, mutta ei tämän aallon metalcore oikein mene jalan alle. Joten päätin vain nauttia menosta ja käydä wall of deathissa ja moshpitissä. Pistäydymme vielä kerran Obituaryn paitatiskillä hemmottelemassa itseämme.

Illan viimeisenä vaan ei vähäisimpänä vuoroon astuu amerikkalainen Trivium, joka lukeutui vuosia omaksi lempiyhtyeekseni. Nykypäivänä kuitenkaan bändi ei aiheuta enää niinkään suuria tunteita, mutta joka levy ja keikka on silti tietysti pakko tsekata. Ja taas voi todeta, että kyllä bändissä on jotain sitä old school hevi -osaston terää mikä muista bändin aikaisen metalcore-aallon yhtyeiltä puuttuu.

Iltana käydään läpi yhtyeen diskografiaa ”Silence in the Snow” -albumin loistaessaan poissaolollaan. Yhtyeen debyyttialbumilta olisi voinut riipaista muutamankin läväytyksen korvaamaan vaikkapa iänikuisen ”Strifen” tai ”The Heart From Your Haten”. Toki näistä jälkimmäinen on hieman nuorempi, mutta voi luoja että maistuu puulta. Triviumin rankempi raavinta vaan on niin helvetin idearikasta ja anteeksipyytelemätöntä, että on sääli nähdä bändi aina redusoitumassa tuolle radio rock -tasolle.

Mutta niin, yhtye tosiaan julkaisi 2021 vuonna niin ison pommin uuden albumin muodossa, että sitä ryhdistäytymistä en odottanut kuulevani. Sieltä soitettiinkin täsmäisku ”Crisis of Revelation”, jonka huikea bassosoolo ja progejammailu lähetti mielen kiitoradalle, kun taas pliisu ”No Way Back Just Through” palautti tylsiin radio rock -oikoreitteihin. Henkilökohtaisesti olisin enemmän kuin tyytyväinen jos bändi soittaisi uuden hengen tuotoksensa alusta loppuun ja täten eliminoisi setissä roikkuvia 2010-luvun ”hittejä”.

Joka keikalla saa huomata aina uudelleen, kuinka Triviumin tekninen suoritus rupeaa hipomaan täydellisyyden tasoja, vaikka Matt Heafyn laulu- sekä huutotekniikat ovatkin muuttuneet melko pehmeiksi. Silti yhtyeen rujompi ja takovampi staili sujuu kuin vettä vaan. Tässä vaiheessa bändissä 6 vuotta soittanut Alex Bent on ollut suorastaan bändin pelastus. Ykstoikkosuudessaan suorastaan naurettavat rumpalit varjostivat yhtyettä muutaman vuoden Nick Auguston lähdettyä bändistä.

Mutta nyt brutaaleja blast beateja ja omaperäistä paukuttamista on saanut kuunnella jo pitkän aikaa ja toivottavasti siihen ei olla turhaan totuttu.

Kertakaikkiaan vitun nasta ilta, nyt oli jo sellaista keski-euroopan maiden makua esiintyjien määrässä ja laadussa. Uudemman aallon hardcore-vetoinen Malevolence, death metalin kulmakivi Obituary, sekä kaksi vanhemman metalcoren pioneeria Trivium ja Heaven Shall Burn.

Kirjoittanut: Otto Vainionpää
Kuvaaja: Thomas Frankton