Mikään ei ole pyhää – arviossa Profanatican ”Rotting Incarnation of God”

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 15.10.2019

Yhdysvaltalainen pyhäinhäväistys Profanatica on klassikkoasemaan noussut ensimmäisen aallon black metal -yhtye ajalta, jolloin genren tunnusmerkkejä ei vielä oltu tarkkaan määritelty. Vaikka yhtyeellä on ikää liki 30 vuotta, varsinaiseen levytyskantaan se pääsi todenteolla vasta 2000-luvun puolen välin jälkeen. Nyt käsittelyyn on päätynyt bändin viides täyspitkä albumi, joka kantaa nimeä ”Rotting Incarnation of God”. Levy on yhtyeen ensimmäinen, joka on julkaistu Season of Mistin alamerkin Underground Activistsin kautta.

Profanatica jatkaa uudella levyllään epäpyhää black- ja death metalien sekoitustaan, jossa luupäistä tahkoamista ei säästellä. Kitarasoundi on vahvan death metal -painotteinen, mutta samaa henkeä löytyy myös riffeistä. ”Rotting Incarnation of God” uhkuu vielä 2010-luvulla samanlaista kiihkoa, jota muun muassa Impaled Nazarene tai Beherit uhkuivat 1990-luvun alussa. Kaiken hulluuden keskeltä ei yksikään kappale nouse ylitse muiden, mutta taso on koko levyn ajan korkea. Jos johonkin on huomio kiinnitettävä, ”Prayer in Eclipsen” synkkyys, ”Rotting Incarnation of Godin” brutaalius ja ”Eucharist in Ruinin” hullu tahkoaminen ovat seikkoja, jotka jäävät mieleen. Myös ”Broken Jew”, joka on jo tuttu 2000-luvun alusta, jolloin bändi kasattiin uudelleen pitkän tauon jälkeen, ansaitsee maininnan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Rotting Incarnation of God” on napakan mittainen albumi, jossa soundit on saatu ruuvattua prikulleen oikein. Kova säröbasso kruunaa tuotannon. Jos black- ja death metaleita täytyy sotkea keskenään, on tämä juuri oikea tapa; levyllinen synkkää ja epäpyhää energiaa ilman sen kummempia kommervenkkejä. Näillä meriiteillä Profanatica on edelleen Jenkkilän parhaita black metal -bändejä, jotain aitoa ja alkuperäistä.

8/10

Kappalelista:

1. Liturgy of Impurity
2. Prayer in Eclipse
3. Broken Jew
4. Washed in the Blood of Lord
5. Sacramental Cum
6. Mocked, Scourged and Shit Upon
7. Tithing Cunt
8. Rotting Incarnation of God
9. Eucharist in Ruin
10. In My Kingdom

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Profanatica Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat