Mikäli Slipknotin Clowniin käy uskominen, tulee uusi albumi muistuttamaan ”Iowaa”

 

– Hartwall Arena 24.02.2020

”Seuraava albumimme muistuttaa Iowaa” on muodostumassa pikku hiljaa lentäväksi lauseeksi Slipknotin puhuessa medialle tulevasta albumistaan. Samanlainen fraasi kuultiin jo vuonna 2019 ilmestyneestä ”We Are Not Your Kind” -albumista, kun Corey Taylor vertasi sitä vuoden 2001 klassikkoalbumiin vuoden 2018 haastattelussa.

Nyt yhtyeen perkussionisti Shawn ”Clown” Crahan vertaa yhtyeen parhaillaan työn alla olevaa uutta albumia ”Iowaan” Metal Hammerin haastattelussa. Sen lisäksi hän vertaa sitä myös ”korissa olevaan käärmeeseen” viitaten käärmeen lumoamiseen.

Kysyttäessä, muistuttaako albumi ”Iowaa”, Clown vastasi:

”Kyllä. Kyllä. Tämä on käärme korissaan. Sinä joko osaat soittaa instrumenttia [huilua] tai mennä tilanteen mukana. Tämä on totta. Mutta sinä avaat korin. Soitat, tulet lumoamaan ja tulet itse lumotuksi”, Clown veistää ja jatkaa:

”Mitä teet, kun olet pelle [engl. clown] ja olet jumissa kotona? Minä aloin säveltämään. Keskityimme ajattelemaan ja tuntemaan. Keskityimme rakastamaan ja olemaan rakastettuja. Minulla oli tarpeeksi vapaa-aikaa tehdä sitä omassa turvapaikassani ja saada kauniita ihmisiä kylään syömään paprikoita [tai pippureita, toim. huom.] puutarhastani säveltämisen jälkeen.”

Lisäksi Clown kertoo, että Taylor lähetti vokaalinsa hänelle internetin välityksellä, mikä on uutta bändille.

Koko haastattelun pääset lukemaan täältä.

Kommentoi julkaisua