Mike Pattonin mukaan Faith No Moren paluu on epätodennäköinen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 24.2.2026

Vaihtoehtometalli-suosikki Faith No Moren viimeisimmästä kiertueesta on kulunut jo lähes kymmenen vuotta, eikä yhtyeen paluu vaikuta ainakaan toistaiseksi todennäköiseltä. Laulaja Mike Patton käsitteli aihetta Consequencen Kyle Meredith With… -podcastissa.

Haastattelussa Pattonilta kysyttiin, tuntuiko tuolloin siltä, että kiertue olisi ollut eräänlainen päätös ja ”ympyrän sulkeutuminen”.

”En ajatellut niin silloin, mutta kyllä varmaan”, Patton vastasi. ”Luulen, että kaikki tavallaan tunsivat sen, siitä ei vain puhuttu ääneen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän kuvaili pitkän uran tuomaa tunnetta, joka voi hiipiä mieleen ilman suurta dramatiikkaa.

”Se on hassua. Kun on ollut bändissä pitkään, sitä aina ajattelee syvällä mielessään, että ehkä tämä oli tässä. Se tunne ei haittaa minua. En näe sitä surullisena asiana. Minusta se kertoo vain läsnäolosta ja siitä, että arvostaa asioita silloin kun ne tapahtuvat.”

Faith No Moren oli määrä palata lavoille vuonna 2021, mutta suunniteltu kiertue peruttiin Pattonin mielenterveysongelmien vuoksi. Yhtye ei ole sittemmin ilmoittanut uusista suunnitelmista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Voit katsoa haastattelun alhaalta.