Mikkelissä järjestettävä Jurassicrock juhli kymmenvuotissyntymäpäiväänsä 1/2

Onko mukavampaa tapaa aloittaa festari kuin raikaalla ja virkistävällä kesäsateella? Oikeastaan on, mutta kun sadetta ei voi kontrolloida, niin tähän oli tyytyminen. Jurassirock aloitti 10-vuotissyntymäpäivänsä vieton Klamydian kanssa. Jo ikonisen aseman saavuttanut Suomipunkrock-yhtye Klamydia sai haalittua paikalle kohtuullisen yleisön. Jurassicrock alkoi vasta viideltä, mutta tästä huolimatta suurimmat yleisömassat suuntasivat Kenkäveroon vasta kahdeksan jälkeen. Pohjanmaalainen yhtye esiintyi päälavalla, jonka eteen oli kerääntynyt vannoutuneiden fanien joukko. Klamydian kappaleet upposivat porukkaan kuin häkä, ja yhtyeen vokalistin välispiikit antoivat oman säväyksensä esitykselle. Luonnollisesti myös yhtyeen jäsenten olemukset olivat punkrock-yhtyeelle asiaan kuuluvat. Yhtyeen keikan aikana satoi vettä, mutta ei onneksi kaatamalla, joten suuremmalta kastumiselta vältyttiin.

Jurassicrockin festarialue on suhteellisen yksinkertainen: se on malliltaan kuin sukkula, jonka loppupäässä päälava ja Dino-lava ovat vierekkäin. Aluksi asetelma vaikutti hullunkuriselta, mutta festivaalin edetessä huomasin sen toimivan hyvin. Aina kun toiselta lavalta lopetti edellinen artisti, aloitti toisella välittömästi uusi. Kun lavat olivat vierekkäin, aina ei tarvinnut siirtyä mihinkään, kun musiikki kuului toiselle lavalle. Näin todistin itse mikkeliläisen Pure Poetryn keikan, koska halusin olla Royal Republicin keikalla eturivissä. Päälavan edestä onneksi myös näin ja kuulin Dino-lavan suuntaan, ja täytyy todeta, että Pure Poetryä olisi mielellään kuunnellut pidempääkin kuin sen puoli tuntia, joka heille oli varattu. Yhtye soitti useita energisiä rockralleja, jotka saivat jalan mukavasti liikkeeseen. Yhtyeen vokalistin ääni oli kuin suoraan jostain 80-luvun glamrock-yhtyeestä; laulu kajahti korkealta ja kovaa.

Jurassicissa esiintyi kaiken kaikkiaan kolme ruotsalaisyhtyettä, joista Royal Republic oli ensimmäinen. Yhtyeen musiikki on energistä garagerockia, ja olin odottanut bändin live-esiintymistä pitkään ja hartaasti. En joutunut pettymään: yhtyeen jokainen jäsen piti omaa showta lavallaan, mutta esitys pysyi kasassa. Vauhdikkaat kappaleet saivat yleisön mukaan, etenkin kovat hitit kuten ”Baby”, ”Weekend Man” ja ”Full Steam SpaceMachine”. En tiedä miten käsikirjoitettua yhtyeen esiintyminen oli, mutta viihdyttävää se ainakin oli. Jatkuva sadekaan ei haitannut, kun aika meni joutuisasti yhtyettä katsoessa. Vokalisti Adam Grahn totesi varttia ennen keikan loppumista, että he olivat olleet hiukan laiskoja settilistan kanssa, ja olivat soittaneet jo kaiken. Soittaminen ei tietenkään tähän loppunut: basisti Jonas Almen veti lyhyen version Motörheadin ”Ace Of Spadesista”, ja se oli huikea veto! Yhtye soitti myös Metallican ”Batteryn”, ja vielä muutaman oman kappaleen. Keikka loppui hengästyttävään ”Full Steam SpaceMachineen”. Yhtyeen vokalisti lupaili keikan lopussa yhtyeen palaavan ensi vuonna Suomeen. Jos et ollut nyt todistamassa yhtyeen keikkaa, tee se ensi vuonna!

Kahdeksan maissa Hevisaurus aloitti soittonsa, joten pienimmät metallin ystävät saivat myös kuunneltavaa. Itse en jäänyt yhtyettä sen enempää ihmettelemään vaan kävin tutkimassa festivaalialuetta, joka ei osoittautunut laajaksi mutta sitäkin mutaisemmaksi. Entinen peltoalue muuttui sateen seurauksena liukkaaksi liejuksi muutostöistä huolimatta. Siinä oli täysi työ pysyä pystyssä jo selvinpäin, saati sitten tukevassa humalassa. Turmion Kätilöt aloittivat metallimättökarkelonsa puolen kymmenen maissa, ja jaksoi villitä faneja moshpittiin lähes koko keikan ajan. Ala-arvoiset välispiikit eivät ansaitse mainintaa, mutta kyllä tämä yhtye tuntui purevan, etenkin siellä anniskelualueella olevaan festarikansaan.

Puoli yhdeltätoista suomirockin kiistattomiin tähtiin kuuluva Apulanta aloitti valorikkaan shownsa. Yhtye soitti luonnollisesti runsaasti hittejä, kun niitä yhtyeen tuotantoon paljon mahtuu. Vokalisti-kitaristi Toni Wirtanen muisti useaan otteeseen mainita lauluissaan Jurassicin ja Mikkelin, mikä varmasti lämmitti yhtyeen kovimpia faneja. Apulanta oli sovittanut muutamat kappaleet hiukan erilaisilla melodioilla, mutta runsaslukuinen yleisö piti siitä. Yhtyeen valoshow oli mahtava, eikä jättänyt kylmäksi. Toni Wirtanen innostui myös kehumaan Jurassicrockia hienoksi festariksi Simo Santapukin kanssa, ja he muistelivat ensimmäistä vierailuaan kyseisellä festarilla kymmenen vuotta sitten. Apulanta on takuuvarma festariesiintyjä, joka tarjoaa siistin näytöksen alusta loppuun saakka.

Apulannan jälkeen kovaan nosteeseen päässyt thrash metal -yhtye Lost Society aloitti 45 minuutin settinsä Dino-lavalla. Yhtye innosti yleisöä jatkuvasti moshpittiin, ja tunnelma lavan edessä oli varsin sekopäinen, mutta hyvällä tavalla. Fanit saivat varmasti sitä mitä halusivat, eli järkyttävän kovaa tykitystä alusta loppuun asti. Vokalisti-kitaristi Samy Elbannan itseään toistavat välispiikit kuulostivat omaan korvaan vaivaannuttaville, mutta jatkuvasti keikkaillessa väistämättä rutinoituu työssään. Itse keikassa ei kuitenkaan ollut rutiinin tuntua: Lost Society soitti kuin huomista ei olisi.

Perjantain viimeinen esiintyjä oli ruotsalainen The Sounds. Yhtyeen kaunis vokalisti Maja Ivarsson otti Jurassicrockin yleisön heti omakseen, ja sai varmasti eturivien miesten katseet itseensä. Tähän saattoi vaikuttaa myös paljastava mekko, jonka helmaa Ivarsson useampaan otteeseen nosteli. The Soundsin musiikki on pop-rockia, johon on yhdistetty kauniita syntikkamelodioita. Monet kappaleet tuntuivat käsittelevän rakkautta, mutta eivät liian siirappisesti. Yhtyeen kitaristi Felix Rodriguez oli onnistunut aiemmalla keikalla särkemään sormensa, mistä johtuen hänen tilallaan oli tuuraajakitaristi. Rodriguezin puuttumista ei kylläkään edes huomannut, ennen kuin hän tuli lavalle laulamaan Ivarssonin kanssa duettoja. The Soundsin esitys oli perjantai-illan yksi hienommista, ja oiva päätös päivälle.

Raportti: Aleksi Parkkonen

Kuvat: Kati Kämppi