Mikkey Dee muistelee Motörheadin historiaa ja entisten bändikavereidensa menetystä

Rumpali Mikkey Dee käsitteli hiljattain 25 vuotta kestänyttä uraansa Motörhead-yhtyeessä, joka päättyi vuonna 2015 yhtyeen legendaarisen johtajan Ian Fraser “Lemmy” Kilmisterin kuolemaan. Hän puhui aiheesta tuoreessa haastattelussa Detroitin WRIF-radioaseman Meltdown-ohjelmassa.

“Joo, se oli hienoa. Me olimme niin yhtenäinen tiimi, todella ainutlaatuinen tiimi ja perhe, täytyy sanoa. Nyt kaikki kolme niistä, jotka olivat Motörheadissa kun liityin bändiin, ovat poissa: Würzel, Lemmy ja Phil Campbell. On uskomatonta, kun muistelen taaksepäin, kuinka hauskaa meillä oli. Ja kun Würzel lähti, olin hyvin surullinen, ja niin oli myös Lemmy. Hän oli Lemmyn paras ystävä, mutta hän ei vain enää jaksanut jatkaa, joten se oli suuri menetys. Mutta sitten taas toivuimme siitä ja teimme uskomatonta työtä triona suurimman osan ajasta, ja nyt he ovat kaikki poissa. Se on helvetin outoa. Todella outoa.”

Mikkey Dee oli samaa mieltä, kun Meltdown huomautti, että Lemmy Kilmister tunnettiin siitä, että hän pysyi vakaasti omien periaatteidensa takana eikä tehnyt asioita, joita ei pitänyt oikeina.

Mikkey Dee sanoi, että vaikka Lemmyn ehdottomuus saattoi joskus olla turhauttavaa, siinä oli myös oma arvonsa.

“Juuri niin, ja vaikka se oli välillä turhauttavaa, koska hän ei aina tiennyt kaikkea parhaiten… Me olimme tässä bändissä täysi demokratia. Äänestimme hänet monta kertaa nurin, minä ja Phil. Olin ehkä vähän enemmän mukana myös bisnespuolella. Emme kaikki tietenkään päättäneet asioista yhdessä – en yritä sanoa niin – mutta olin kiinnostunut numeroista ja bisneksestä, ja he taas olivat enemmän sitä tyyliä, että ‘hoida sinä’. Ja sitten kun piti tehdä päätöksiä, istuimme tietenkin yhdessä alas ja teimme ne.

Mutta koska olin enemmän mukana bisnespuolella tai kiinnostunut siitä, tiesin joistakin asioista enemmän kuin he ehkä yhteensä. Sellaisista asioista, joiden ajattelin olevan meille tärkeitä. Jos Lemmy ei ollut sillä tuulella, että halusi tehdä jotakin, joko minä ja Phil äänestimme hänet nurin – käytännössä kaksi yhtä vastaan, mistä hän ei tietenkään pitänyt – tai sitten minun piti luovuttaa, koska hän sai minut joskus katsomaan asioita toisesta kulmasta. Ja usein hän oli oikeassa siinä, ettei bändiä pidä vesittää tai myydä itseään ulos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Opin häneltä paljon siinä. Me toimimme hyvin yhdessä, koska minä ja Phil olimme ehkä vähän liian moderneja Motörheadille. Ja Lemmy taas oli joskus liian vanhanaikainen. Hän saattoi tulla ideoiden kanssa, ja me sanoimme: ‘Kuule, emme me aio tehdä toista Buddy Holly -levyä’, koska hän rakasti vanhaa rock’n’rollia. Ja hän tuli ja sanoi: ‘Mitä helvettiä te olette kirjoittaneet? Emme me ole Rush.’ Ja me vastasimme: ‘Olet oikeassa, Lemmy. Ehkä tämä on vähän liikaa Motörheadlle.’

Eli lopulta löysimme keskitien, ja se oli täydellistä.”

Mikkey Dee jatkoi, että Lemmy Kilmister ei koskaan ottanut itseään liian vakavasti rocklegendana.

”Lemmy ei oikeastaan välittänyt lainkaan rocktähteyden ’statuksesta’ kaikkien näiden vuosien aikana, ja kaikista muusikoista, joita hän oli tavannut, Lemmy oli vähiten rocktähtimäinen. Ja juuri se teki hänestä niin ainutlaatuisen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Pystyin näkemään hänen kasvoistaan, että hän kyllä nautti siitä, että me ehkä saimme jotain statuksen myötä, jos niin voi sanoa. Mutta hän oli aina tavallisen ihmisen puolella. Hän puolusti meitä koko ajan, koska usein oli niin, että ‘haluamme Lemmyn tähän TV-juttuun tai haastatteluun’, ja hän sanoi: ‘Ei, jos bändi ei ole mukana, en tee sitä.’

Muistan myös, kuinka hän puolusti minua, kun liityin bändiin. Lopullinen liittyminen kesti aikaa, koska etenkin Isossa-Britanniassa oli paljon hardcore-faneja, jotka sanoivat: ‘Kuka tämä on? Onko tämä joku Poisonin tai Warrantin kaveri?’ He eivät tietenkään tienneet minua King Diamondin kautta. Lemmy vain tylytti heidät aivan kunnolla: ‘Ettekö te ole koskaan nähneet tämän kaverin soittavan?’ Ja myöhemmin he hyväksyivät minut heti.

Hän puolusti minua aina. Ja ensimmäinen asia, jonka hän sanoi, oli että Motörheadissa meidän kaikkien täytyy olla eturivin ihmisiä. ‘Se ei ole vain minä edessä; me kaikki olemme.’ Hän työnsi meitä aina eteenpäin, meidän piti olla lavalla näkyviä ja tasavertaisia kaikessa.

Ja se on hyvin, hyvin harvinaista – usko pois – tässä bisneksessä, koska monesti sitä mieluummin työnnetään rumpali ja basisti sivuun, ja laulaja ja kitaristi haluavat näyttää paremmilta. En ole koskaan hyväksynyt sitä. Otan oman tilani tai en soita kyseisessä bändissä. Olen eturivin ihminen oman rumpusetin takana.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Voit katsoa haastattelun alhaalta.