Milleniaalit nostalgiatripillä – Fall Out Boy villitsi Münchenissä

Fall Out Boy esiintyi lauantaina 21. lokakuuta Zenith Hallessa, Münchenissä ja pääsin seuraamaan intiimiä keikkaa nostalgisissa merkeissä. Noin kuuden tuhannen hengen tila täyttyi Vansin Old Skooleista sekä niittivöistä – ja hiuslakka tuoksui. 

Fall Out Boyn lämmittelijöinä soittivat nothing.nowhere ja PVRIS. Nothing.nowhere avasi illan energisellä ja aggressiivisella otteella hittikappaleellaan ”thrist4violence”, joka sai odottavan Zenith Hallen tanssimaan ja hyppimään mukanaan. Nothing.nowhere on ollut soittolistoillani jo pidemmän aikaa. 

Joseph Mulher tuottaa ja säveltää tuotantonsa kokonaisuudessaan itse ja ilmaisee negatiivisia tunteita mielenkiintoisilla rapin sävyisillä aggressiivisilla soundeilla. Mulher nimesi bändinsä inspiroituneena filosofi Alan Wattsin luennosta, joka käsitteli merkittömyyden konseptia ja sen mahdollisuuksia – ja miten hyvin se bändille sopiikin. Mikäli kappaleet kuten ”Blood”, ”Fake Friend” ja ”Hammer” eivät ole jo soittolistoillasi, suosittelen ottamaan ne kuunteluun. Mulher kiitteli yleisöä vuolaasti välispiikeissään ja kertoi tunteikkaasti puhelustaan Fall Out Boyn Pete Wentzin kanssa, jonka ansiosta nothing.nowhere nähdään hänen näkemyksensä mukaan keikkalavoilla ja musiikkia tuottamassa. ”Thank you Pete for believing in me.”

Femiiniä energiaa iltaan toi iki-ihastuttava PVRIS, jonka synkkäsävytteiset pop-soundit olivat kuin hunajaa korville. Bändin soundia on kuvattu synkäksi, elektropopista ammentavaksi rockiksi, enkä vähättele kuvausta hetkeäkään. Bändin ainutlaatuinen soundi, joka muuttuu albumien mukana vaihdellen kevyestä raskaampaan, tarjoaa jotain jokaiselle aistille. PVRIS on täydellinen valinta tunnelmointiin. Bändi piti yleisöään erinomaisesti otteessaan, ja kappaleen ”I Don’t Wanna Do This Anymore” aikana koko halli lähti mukaan heiluvien käsien virtaan. Muutamia kyyneleitäkin todistin kanssakävijöiden kasvoilla. Olin odottanut PVRISin keikkaa paljon, ja Lyndsey Gunnusselfin ainutlaatuinen ääni olikin odottamisen arvoinen. Uniikki soundi ja immersoiva tunnelma toimivat täydellisenä alkupalana illan kohokohtaa odottaessa.

Tässä vaiheessa Zenith Hallessa alkoi olla jo kuuma. Odottavaa kansaa rauhoiteltiin soittamalla taustalla Fall Out Boyn hittejä, mikä jo itsessään sai aikaiseksi hurmoksen, jossa yleisö lauloi mukana. Odotus kuitenkin palkittiin, kun FOBin Smiley-logo ilmestyi lavan kattoon orwellmaisena ilmestyksenä. Yllätys ei liene kenellekään, että Fall Out Boy avasi illan uuden singlensä hitillä ”Love From The Other Side”. Reaktio näkyi ja kuului, kun hallissa hypittiin ja pitattiin kuin vuosi olisi ollut 2008.

Keikan paras anti oli kuitenkin vasta tulossa. Keikka pyörähti käyntiin kappaleilla ”The Phoenix” ja ”Sugar We’re Going Down”, joka sai tunnelman kattoon. Oli ilahduttavaa havaita, miten laajasti FOB soitti kappaleita kaikilta albumeiltaan. Sen lisäksi Patrick Stump istui pianon ääreen ja soitti ”What a Catch, Donnien” ja coverin Journeyn hitistä ”Don’t Stop Believing”. Kuultiinpa myös myöhemmin rouhea cover ”Crazy Trainista”, joka suorastaan herätti hurmoksellista hilpeyttä yleisössä. Kun Fall Out Boyn merkittävimmät hitit soivat jo melkein klassikoiksi muodostuneina, tanssittivat kansaa ”This Ain’t A Scene…”, ”Dance Dance” ”Hold me Like a Grudge” ja tietenkin ”Thnks fr th Mmrs”. 

Tanssilattialle avautui illan aikana kerta toisensa jälkeen yhä suurempia pittejä, joissa yleisön ilo ja energia oli käsin kosketeltavaa. FOB oli panostanut erinomaisesti lavastukseensa ja keikan visuaaliseen ilmeeseen. Albumeista inspiroituneet lavastukset vaihtuivat jättiläismäisestä dobermannin päästä punaisiin esirippuihin ja karmaiseviin koulunäytelmälavasteisiin. Tuntui siltä, että keikan teema vaihtui albumista toiselle vieden yleisön matkalle Fall Out Boyn tuotannon läpi. 

Valot, äänisuunnittelu ja pyrotekniikka pitivät huolta siitä, että yleisöllä oli ruokaa jokaiselle aistille keikan alusta loppuun saakka. Kappaleen ”Fake Out” aikana koko yleisö veti taskuistaan ovilla saadun pinkin paperinpalan, joka asetettiin puhelimen taskulampun valon päälle. Koko sali hehkui pinkkinä, ja saippuakuplat täyttivät tilan. Kun ”Centuries” soi, yltyi yleisö crowdsurfaamaan, ja tunnelma oli lyriikoiden mukainen: keikka muistettaisiin vuosisadan ajan. Keikan aikana salissa satoi konfettia, lenteli saippuakuplia ja kimpoili palloja, joita yleisö kannatteli mukanaan. FOB halusi selkeästi viedä yleisönsä täysin toiseen maailmaan onnistuen siinä erinomaisesti. Väsymystä yleisön tunnelmassa ei ollut havaittavissa hetkeäkään vaan päinvastoin: encorea odotettiin suurin joukoin.

Kokonaisuudessaan keikasta jäi lämmin tunnelma, jossa fanien aisteja hellittiin nostalgialla ja uupumattoman energisellä performanssilla. Zenith Halle oli mielestäni kuitenkin turhankin tiivis sijainti keikalle, sillä poistuessani paikalta lämpötila alkoi muistuttaa kotoa tuttua saunaa. Keikka jää minulle joka tapauksessa unohtumattomaksi muistoksi, sillä Fall Out Boy osoitti olevansa maineensa veroinen livenä. Allekirjoittanut jää kärsivällisesti odottamaan FOBin Suomen keikkalavojen debyyttiä. Nähtäväksi jää, milloin Yhdysvaltojen ylpeys olisi saapuva rakkaaseen kotimaahamme soundeillaan ilahduttamaan. 

Settilista:

1. Love From the Other Side
2. The Phoenix
3. Sugar, We’re Goin Down
4. Uma Thurman
5. A Little Less Sixteen Candles, a Little More ”Touch Me”
6. Dead on Arrival
7. Grand Theft Autumn/Where Is Your Boy
8. Calm Before the Storm
9. This Ain’t a Scene, It’s an Arms Race
10. Disloyal Order of Water Buffaloes
11. Heaven, Iowa
12. Hum Hallelujah
13. Headfirst Slide Into Cooperstown on a Bad Bet
14. Fake Out
15. What a Catch, Donnie
16. Don’t Stop Believin’ (Journey cover)
17. Save Rock and Roll
18. Baby Annihilation
19. Crazy Train (Ozzy Osbourne cover)
20. Dance, Dance
21. Hold Me Like a Grudge
22. The Kintsugi Kid (Ten Years) (Magic 8 Ball Song)
23. My Songs Know What You Did in the Dark (Light Em Up)
24. Thnks fr th Mmrs
25. Centuries
26. Saturday