Mimorium tiedottaa suunnitelmistaan kuluvalle vuodelle: Levy ulos huomenna, luvassa myös live-esiintymisiä

Kotimaisen black metal-kokoonpano Mimoriumin leiristä kantautuu hienoja uutisia, jotka enteilevät yhtyeen tapahtumarikasta vuotta 2018. Alkujaan viime marraskuulle kaavailtu ”Incipit Chaos” -albumi on saanut virallisen julkaisupäivän, ja sen kaoottiseen olemukseen pääsee uppoutumaan varsin pian – levy ilmestyy nimittäin keskiviikkona tammikuun 17. päivä. Saksalaisen Heathen Tribes Recordsin julkaiseman albumin voi hankkia omakseen yhtyeen Bandcamp-sivulla.

Yhtye on julkaissut uudelta albumiltaan kaksi näytekappaletta, jotka ovat nimeltään ”Princeps tenebrarum”  ja ”From the sleep” . Voit tutustua kappaleisiin tästä:

Albumin julkaisun ohella Mimorium aikoo keskittyä kuluvana vuonna live-esiintymisiin. Lord Mimoriumin (soittimet) ja Vox Malumin (laulu) luotsaama yhtye kiertää Suomea vuoden alkupuolella seuraavanlaisella kokoonpanolla:

Lord Mimorium – Kitara
Kurimus – Kitara
V.Malum – Laulu
Cavus – Basso
Vilthor – Rummut

Kiertueen paikkakunnat ja päivämäärät tullaan ilmoittamaan myöhemmin.

Alta haltuun pian ilmestyvän teoksen kansitaide ja kappalelista.

Kappalelista:
1. Intro
2. God’s of the black thrones
3. From the sleep
4. Lion or lamb
5. Pandemonium
6. Mother of night
7. Fimbulwinter
8. Princeps tenebrarum
9. Incipit Chaos

Kommentoi julkaisua