Elettiin 1990-luvun puoliväliä, kun kotimainen metalliskene porskutti nousujohteisena. Bändit saivat levytyssopimuksia kiihtyvällä tahdilla, ja musiikillinen taso oli hyvinkin korkea. Suomalaisen metallin korkea laatu huomattiin myös ulkomailla. Moni death metallilla taipaleensa aloitellut yhtye muovautui juuri näihin aikoihin uusille urille. Jotkut muuttivat kurssiaan entistä räyhäkämpään suuntaan, kun taas toiset ottivat mukaan enemmän rockia, tunnelmallisuutta ja omaperäisiä vivahteita. Haluttiin selvästi erottua massasta. Osa siinä onnistui ja osa ei.

Jälkimmäiseen porukkaan laskettiin kuuluvaksi myös joutsenolainen Mind Riot, jota luotsasi muuan Tuomo Saikkonen. Mies tunnetaan tätä nykyä Mokoman kitaristina ja taustalaulajana, vaan eipä tiennyt nuori teini-iässä oleva Saikkonen vielä tuohon aikaan, minne maailma kuljettaa. Mind Riot oli 90-luvun metalliympyröissä suhteellisen hyvin esillä. Porukka aloitti soittonsa thrashaavalla death metallilla mutta muuttui nopeasti vaikeammin yhden genremääreen alle luettavaksi.

Bändin ohitettua demoajat ilmestyi ensimmäinen mini-CD nimeltään ”Plasma”, ja allekirjoittaneella on jonkinlainen muistijälki tästä tuotoksesta. Vokalistina toimi Saikkosen lisäksi pätevä mimmi Merja Salmela. ”Plasma” sai hyvän vastaanoton: sitä pidettiin kohtuullisen vahvana omanlaisenaan teoksena. Sitten bändi kiinnitettiin italialaiselle Godhead Recordingsille, ja jos en aivan väärin muista, seuraavaksi julkaistu ”Peak”-täyspitkä ilmestyi vain c-kasettina. Materiaali oli elänyt taas astetta kokeilevampaan suuntaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vuosi 1995 toi mukanaan uuden albumin äänitykset. Levy sai nimekseen ”Inferno Go-Go”, ja sen oli määrä julkaistua vuoden vaihteessa 1995–1996, mutta bändin levy-yhtiö lopettikin yllättäen toimintansa juuri ennen sitä, ja näin albumi jäi käytännössä julkaisematta muutamia mediaan levinneitä promoja lukuun ottamatta. Nyt 20 vuotta myöhemmin ”Inferno Go-Go” saa viimein ansaitsemansa, kun Saikkosen ja muiden Mokoma-miesten oma lafka Sakara Records laittaa levyn pihalle. Tuleeko albumi sitten ajallisesti liian myöhään esille? Vain ruoja tietää, jos sekään.

Tähän asti Mind Riot oli kokeillut erilaisia asioita musiikissaan. ”Inferno Go-Go” -levyn kohdalla tyyli alkoi vakinaistua raskaan vaihtoehtoisen rockin suuntaan. Samantyylisen eleen musiikissaan olivat tehneet monet muut bändit niin meillä kuin muuallakin. Mainittakoon vaikkapa, että esimerkiksi Entombed, Amorphis, Sentenced, Katatonia, Anathema ja Convulse aloittivat soittamalla death metallia, mutta pian niistä kuoriutui rokkaavampi omaleimaisesti kantavampi tyylisuunta.

Mind Riotin levylle on laitettu alkuperäisen ”Inferno Go-Go” -levyn materiaali: yksitoista rivakasti rokkaavaa, pirteää biisiä. Sen lisäksi bonuksena löytyy lopusta ”Isolation”-niminen raita, joka oli Mind Riotin viimeinen demo. ”Isolation” poikkeaa muusta levyn materiaalista hyvinkin selkeästi ollen silkkaa raskaasti sahaavaa jykevää heavy metallia. Loppuun sijoitettuna kipale ei riko kuitenkaan muutoin ehyttä kevyempää kokonaisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Inferno Go-Go” välittää kuulijalleen raikkaan tunnelman. Materiaali soi varsin luontevasti, eikä mikään viisu anna mielikuvaa väkinäisestä täytebiisistä. Musiikissa on aistittavissa vahvasti tuon aikakauden virtaus. Joitain lieviä tyylillisiä tuulahduksia esimerkiksi Faith No Moren ja Metallican suuntaan saattaa tuntea. Laulu on puhdasta, paikoin kuitenkin rosoista melodista tulkintaa. Örinähommat ovat täysin taaksejääneitä tässä vaiheessa Mind Riotin taivalta. Tarttuvuutta ja vaihtelua voisi olla enemmänkin. Nyt tuntuu, ettei kovinkaan suuria heittelyitä suuntaan taikka toiseen tapahdu, vaan kipaleet rullaavat omaan menevään tahtiinsa ohi jättämättä kauheasti muistijälkiä.

”Inferno Go-Go” onkin tunnearvoltaan tärkeämpi ehkä Saikkoselle itselleen kuin suurelle yleisölle. Se on yhden työn loppuunsaattaminen kunnialla. Myös 90-luvun undergroud-ihmiset voinevat täydentää puuttuvan palasen kokoelmiinsa. Toki levy pitää muistaa siksikin, että se sai monessa mediassa paljon positiivista palautetta (1996–1997), vaikkei sitä oikeasti julkaistukaan. ”Inferno Go-Go” onkin ehdottomasti nimenomaan ajankuvaus ja metallin yleissivistyksen takia hankkimisen arvoinen teos. Musiikki ei ehkä vastaa täysin tämän päivän odotuksia, mutta on tämä joka tapauksessa erittäin oivallinen teos.

7 / 10

Kappalelista:

1. Sweet Melancholy
2. Little Promedane
3. Spilled
4. Embrace
5. Temptation
6. Rude
7. Another Love Song
8. Mislead
9. All Those Nice Thoughts
10. My Reflection
11. Inferno Go Go
12. Isolation

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mind Riot Facebookissa: https://www.facebook.com/mindriotofficial

Kirjoittanut: Petri Klemetti