Mindbend – Timeline

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.12.2011

2008 Savonlinnassa perustettu Mindbend ei ole pitänyt kiirettä julkaisujen kanssa. Nuorten jätkien bändin ensimmäistä omakustannetta ”Timeline” tehtiin useamman vuoden ajan. Bändillä on myös jalat tukevasti maassa tulevaisuudensuunnitelmien suhteen.

Monimutkaista progemetallia soittava ryhmä kumartaa vanhemmille bändeille eikä ole lähtenyt seuraamaan nykytrendejä. Tunnelmallisia ja pääosin rauhallisia biisejä sävytetään fiilistelevillä syntikoilla ja nopeammilla kitarariffeillä. Kappaleet ovat suhteellisen pitkiä ja kasvavat varsin erikoisiin mittoihin. Sillä vähäisellä progetietämyksellä, jota itseltäni löytyy, on vaikea mennä syvempiin arvosteluihin bändin musiikillisesta annista. Kuulostaa ihan progelta.

”Timeline” on nauhoitettu kotioloissa, ja masteroinnin on tehnyt ulkopuolinen henkilö. Rumpusoundit potkivat aika tiukasti ja pitävät kappaleet hyvin kasassa. Kitarat ovat turhan laiskan kuuloisia, joskin se voi olla myös tarkoituksenmukaista. Vokaalit vedetään puhtaasti – siinä onkin harmittavasti ongelmia. Suoraan sanottuna kaverin ikä kuuluu äänestä. Voimaa ja rosoisuutta tulisi saada merkittävästi lisää. Tekniikkaa kannattaisi myös hioa, sillä parissa kohtaa liian korkealle menevä ääni soi todella epävireisesti. Syntikat on myös varsin hämmentävät. Välillä ne soivat ja sopivat biiseihin todella hyvin, mutta välillä taas syntikoista pääsee todella kamalia midi-surinoita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mindbend onnistuu parissa biisissä, ja kappaleissa on varsin nerokkaita käänteitä. On harmi, että kotinauhoituksen laatu sotii biisejä vastaan. Seuraava lätty kunnon vehkeillä talteen! Vokalistin ääni vahvistuu iän myötä treenaamalla, joten käyttäkää pojat rauhassa aikaa siihen seuraavaankin julkaisuun.

4/10

Kappalelista:
1. Evolution
2. 33
3. Mysteries
4. Divine Spirit
5. Tainted World
6. Singularity
7. Great Gathering at the End of Days

http://www.myspace.com/mindbendofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

One thought on “Mindbend – Timeline

  1. Pertti Ström

    Kyl tää on mahti kiekko ja hienoa sävellystä, soitantaa ja laulua. Jannella menee PAHASTI pieleen arvioissaan.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat