MindMirror – Wither (EP)

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 12.4.2013

Seinäjokinen MindMirror on ollut pystyssä viisi vuotta. Sen kunniaksi sakki julkaisee toisen EP:nsä ”Wither”. Neljän kappaleen EP on jakanut mielipiteitä, ja kohta ihmetelläänkin, miksi yhtye ei ole jo julkaissut pitkäsoittoa. 

Alkuperäiskokoonpanossa ollaan edelleen, ja koska noin suurin piirtein tiedän, mitä puolet tämän sakin ihmisistä tekee musiikin ja muun elämän ohella, niin voisin väittää, että se pitkäsoiton julkaisu on varmasti hankalaa ja aikaa vievää puuhaa ja taistelua aikataulujen yms. kanssa. Esimerkkeinä mainittakoon, että laulaja Jouni Alho soittaa bassoa Defiled Icon -yhtyeessä ja basisti Juha Ritari harjoittaa basismia myös UpSide Crown -bändissä. Eli kiirettä pitää, mutta siirrytään nyt tämän yhtyeen musiikillisen annin käsittelyyn juurikin tämän käsissä pyörivän EP-läpyskän kautta. Muut yhtyeen jäsenet ovat Lasse Laihola (kitara), Karri Kallio (kitara) ja Henri Rantala (rummut).

Bändi mainitsee vaikutteekseen mm. Sentencedin, ja onpa jokin random-arvostelukin kehunut tätä mahdolliseksi seuraavaksi ”Senkaksi”. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin jos nyt ei mentäisi ihan niin pitkälle. Saattaa toki olla, että promolappu on luettu sekunnissa eikä levyn biisejä ole kuunneltu alusta loppuun useampaan kertaan; kyllähän tässä on havaittavissa pientä samankaltaisuutta Sentencedin kanssa, mutta jos siihen takertuu liikaa, voisi jopa väittää, että tässä yritetään tosissaan apinoida esikuvia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos niputetaan yhteen koko neljän biisin paketti, ollaan sellaisen tosiasian äärellä, että heikoin lenkki tässä on laulu, joka ei kanna. Hitaat osuudet tuovat esiin pientä värinää äänessä eikä siirtyminen nopeampaan ja kantavampaan osuuteen kappaleessa suju ihan noin vain. Siltä ainakin kuulostaa korvaan levyltä. Instrumentit pelaavat kuitenkin ihan hyvin yhteen. Liekö tämä nyt sitten yhtyeen mainostaman tee-se-itse -asenteen ansiota (tai vikaa). Kaikki on tehty alusta saakka itse äänityksen ja miksauksen puolesta (vasta masteroinnissa homma on annettu ns. ulkopuolisen tahon hoidettavaksi), mutta kappaleet ovat hyvin tasapaksuja eikä tarpeeksi esiin tulevaa tuotantoa ole saatu aikaan.

Kappaleanalyysinä sanottakoot, että EP:llä kolmas kappale ”Entwined” erottuu edukseen, sillä siitä on saatu huomattavasti enemmän irti kuin esimerkiksi avausraidasta ”Wither”, josta yhtye on tuottanut myös musiikkivideon.

Heikosta alusta huolimatta meno paranee EP:llä loppua kohden. Levyllä heikoimmalta kuulostava esitys on laulu, mutta jos sen ei anna häiritä, niin ihan hyvältä kuulostava pikku paketti on kyseessä. Onneksi sentään englanniksi lauletut biisit osataan laulaa sillä englannin kielellä eikä aksentti häiritse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toivotaan vaan, että MindMirror saisi joskus sen pitkäsoitonkin ulos, sillä tässäkin EP:ssä on paljon hyvää. Se kaipaa vain vähäsen hiomista, ja jos vastuuta annettaisiin hieman bändin ulkopuolellekin, niin hommasta voisi tulla todella mainiota proge-vaikutteista metallia.

5/10

Kappalelista:
1. Wither
2. Framing Your Life
3. Entwined
4. All for Nothing

www.facebook.com/MindMirrorBand

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat