Misantropiaa ja globaali täystuho – Oceanon ”Revelation” on silkkaa deathcore -herkkua

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 14.6.2017

Jos etsitään auditiivista vastinetta maailmanlopulle, jossa yhdistyy Aversions Crownin sekä Rings of Saturnin henkiset teemat ja avaruus sekä Fit For An Autopsyn globaalit luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutos, on Oceanon uusi ”Revelation” -albumi juuri se, mitä etsitään. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen julkaisu maineikkaalla Sumerian Recordsilla. Albumi on periaatteessa yksi pitkä zoomaus perus deathcore -kappaleeseen, joka on jaettu kymmeneen eri kappaleeseen puolen tunnin pituuteen. Heti alkuun täytyy sanoa, että albumi on kompakti ja tehokas paketti, joka ei ole minuuttiakaan liian pitkä tai liian lyhyt. Suhteellisen lyhyt kesto muodostuu eduksi. Mielestäni on hyvä, että albumia ei lähdetty venyttämään liikaa, sillä kuuntelukokemus usein kärsii kun korviin ja kehoon pumpataan liian paljon raskaita breakdowneja.

Sitä ”Revelation” periaatteessa on; yhtäjaksoinen breakdown, joka runnoo koko painollaan kuin showpainija astetta rujommassa maastossa. Kuulokuva on kuin raskaan luotijunan keskitempoinen vyöryminen läpi raunioituneen, pian apokalyptisestä post-apokalyptiseen muuttuvan kuolleen maaston. Blast beatit takovat konekiväärin lailla matalalle viritettyjen kitaroiden sahatessa tyypillistä chuggailuaan. Välillä Meshuggah -tyyliset kitaragroovailut elävöittävät synkronoitujen basarin ja virvelin iskujen kanssa kappaleita kun taas toisinaan kitarat poraavat kalloon ilkeällä Dying Fetus death metal -soitannalla. Maisemaa lavennetaan ja väritetään taustalla kummitelevilla, melko pelottavan kuuloisilla syntikkakuvioilla, jotka todellakin kuulostavat maailmanloppua ennustavien enkeleiden kuorolta. ”Majestic 12” -kappaleen lopussa kuullaan myös levyn keskeltä selkeimmin erottuva melodinen hetki metalcore -tyylisen kitaraleadin kanssa. Instrumentaalikappale ”Final Form” nivoo yhteen levyn melodisemmat hetket sekä ehdottomasti Meshuggah -tyylisimmät ilottelut. Myös esimerkiksi nimikkokappaleen pääriffi hakee selvästi inspiraatiota tuolta Ruotsin viralliselta riffitehtaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Maanisimmillaan ja kaoottisimmillaan liikutaan kappaleessa ”The Great Tribulation”, joka on ehdottomasti yksi levyn kohokohdista ja tiivistää kaiken aiemmin sanomani hyvin. Siinä Oceano todella näyttää osaamisensa niin apokalyptisen saarnaamisen, raskaan junttaamisen, rytmikkään soiton ja silkan suoltenkatkuisen death metal -kohtausten parissa. Myös räjähtävä ”Lucid Reality” on kuin suoraan maailmanlopun tapahtumahorisontista kuvattu kollektiivinen tuskanhuuto ennen sivilisaation sammumista. Tässä kohtaa on myös hyvä mainita, että bändin vokalisti Adam Warren on ehdottomasti yksi taitavimmista genressä. Miehen ääni taipuu mitä rujompiin suorituksiin ja singauttaa miehen ehdottomasti deathcoren parhaimmistoon Colin Jeffsin kanssa. Taitava ja varsinkin monipuolinen äänenkäyttö on yksi niistä elementeistä, jotka tuovat kappaleisiin ja yleissoundiin mielenkiintoisuutta ja erottuvuutta.

Albumin soundit ovat yhtyeen uran tähän asti parhaimmat, täyteläisimmät ja raskaammat. Mitään inhottavaa sihinää ei kuulu ylätaajuuksissa ja erityisesti kitaroiden matalat gain -asetukset tekevät hyvää riffeille ja niiden erottuvuudelle läpi kaiken ruhjeisen massan. Bändillä on myös paljon ilmaa ja hengitystilaa yleissoundissaan, mikä on ehkä hieman erikoistakin. Kuitenkin tämä tietty Fallujah -tyylinen ilmava tuotantotapa ja taustalla hengittävien synamattojen läsnäolo tallettaa paljon krediittiä Oceanon pankkitilille mitä tulee erottuvuuteen muista deathcore -bändeistä. Kokonaisuutena albumi on selkeästi bändin tähänastisista julkaisuista paras ja yhtenäisin, vaikka muutama heikompikin kappale kuten ”Illusions Ravel” ja ”Majestic 12” mahtuu mukaan. Mukaan olisi toivonut lisää ”Lucid Realityn” sekä ”The Great Tribulationin” kaltaisia täsmäosumia ja selkeästi kokonaisuudesta erottuvia kappaleita, joka olisi tasoittanut hieman kappaleiden samankaltaisuutta ja albumin virtaavaa olemusta. ”Revelation” on kuitenkin erittäin nautittava kuuntelukokemus ja sisältyy ehdottomasti vuoden deathcore -albumien suositeltavimpiin julkaisuihin.