Misery Index tekee paluun Season of Mistin riveihin
Yhdysvaltalainen death metal -yhtye Misery Index on solminut uuden levytyssopimuksen ranskalaisen Season of Mistin kanssa. Bändi palaa siis tutun levy-yhtiön suojiin ja valmistautuu kahdeksannen pitkäsoittonsa julkaisuun.
Yhtye on toiminut aktiivisesti jo 25 vuotta. Sen riveissä on soittanut nykyisiä ja entisiä jäseniä muun muassa Pig Destroyer ja Dying Fetus -yhtyeistä. Tähän mennessä Misery Index on julkaissut seitsemän kriitikoiden ylistämää albumia ja esiintynyt 46 maassa yli 1 500 keikan voimin. Yhtye on esiintynyt mm. Morbid Angelin, Amon Amarthin, Cannibal Corpsen ja Napalm Deathin kanssa.
Season of Mist on Misery Indexille tuttu kumppani jo entuudestaan. Levy-yhtiö julkaisi aiemmin bändin albumit ”Live in Munich” (2013), ”The Killing Gods” (2014) ja ”Rituals of Power” (2019). Vuoden 2022 albumi ”Complete Control” ilmestyi sen sijaan Century Median kautta. Basisti-laulaja Jason Netherton kuvaili paluuta lämpimin sanoin ja vertasi bändiä keskiajan kulkureihin, jotka palasivat erämaavaelluksen jälkeen vihdoin kotiin.
Paluu levy-yhtiön suojiin ajoittuu samaan aikaan kesän 2026 kiertueen kanssa. An Epitaph for Endtimes -nimellä kulkeva kiertue tuo bändin myös Suomeen. Yhtye nähdään tiistaina 28. heinäkuuta Helsingin Kulttuuritalon alakerrassa sijaitsevalla intiimillä Kult-klubilla.
Misery Index ”An Epitaph for Endtimes” Euroopan kiertue 2026
28.07.2026 Kult, Helsinki, Suomi
30.07.2026 Wacken Open Air, Wacken, Saksa
01.08.2026 Dortmund Death Fest, Dortmund, Saksa
02.08.2026 Sylak Open Air, Saint Maurice de Gourdans, Ranska
04.08.2026 Elpee, Deinze, Belgia
05.08.2026 Musicon, Haag, Alankomaat
06.08.2026 Party San Open Air, Schlotheim, Saksa
08.08.2026 Sin City, Swansea, Iso-Britannia
09.08.2026 Rebellion, Manchester, Iso-Britannia
10.08.2026 Castle & Falcon, Birmingham, Iso-Britannia
11.08.2026 The Cobblestones, Bridgwater, Iso-Britannia
13.08.2026 Backstage, München, Saksa
14.08.2026 Summer Breeze, Dinkelsbühl, Saksa
15.08.2026 Reload Festival, Sulingen, Saksa
