Mitä harrastelijabändit tekevät tien päällä
Tien päällä olo on olennaista käytännössä jokaiselle harrastelijabändille. Keikkamatkat, odottelut ja pitkät ajopäivät ovat arkea varsinkin sellaisille bändeille, jotka eivät omista vielä suurta kiertuebussia tai majoitu neljän tähden hotelleissa. Silti bändin yhteiset reissut voivat olla täynnä viihdettä, hauskoja hetkiä ja rentoutumista. Tärkeintä on vain tietää, miten tylsyys pidetään loitolla ja ajankulusta saadaan viihteellistä.
Yksi keikkareissujen parhaita puolia on se, että jokainen matka on erilainen. Tämä pätee myös silloin, kun määränpäänä on sama pikkukaupunki kuin viime reissulla, sillä reissussa voi aina sattua jotain täysin odottamatonta. Esimerkiksi auto saattaa hajota tai PA-laitteet mennä rikki. Tämän takia bändit oppivatkin nopeasti sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin. Pointtina on siis se, että välillä pelkästään keikkareissu voi olla täynnä viihdettä, kunhan negatiivisetkin sattumat osataan ottaa huumorilla ja rennosti.
Jos kuitenkaan pelkkä keikkareissu ei riitä, voi digitaalinen viihde olla ratkaisu. Koska ollaan jatkuvasti liikkeellä, se on yksi tehokkaimpia ratkaisuja. Tuntikausia autossa istuminen tai keikan alkamisen odottelu voi käydä todella pitkäksi. Tähän ratkaisuna ovat puhelimet ja niiden tarjoama lähes loputon digitaalinen syöte. Hyvä esimerkki on iGaming eli verkkouhkapelaaminen, joka on saanut räjähdysmäisesti suosiota viime vuosien aikana. Pokerin tai kolikkopelien pelaaminen on hauskaa ja viihdyttävää niin yksin kuin porukoissakin. Tässä kontekstissa on tärkeintä kuitenkin muistaa, että kaikki casinot eivät ole luotettavia, minkä takia alustaa valittaessa on tärkeää hyödyntää luotettavia lähteitä, jotta keikkareissu ei saa ikävää käännettä.
Jotkut bändit kantavat mukanaan myös pientä matkastudiota. Tällä tarkoitetaan siis esimerkiksi pientä settiä, joka sisältää akustisen kitaran, kannettavan tietokoneen ja pari mikkiä. Vaikka nämä eivät kuulosta paljolta, niin nekin riittävät siihen, että uusia ja vanhoja biisejä voidaan harjoitella tai jopa äänittää missä ja milloin tahansa. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun suuri hittibiisi lähtisi liikkeelle vain pienestä tien päällä sävelletystä demosta. Tätä tukee myös se, että uudet ympäristöt aiheuttavat uusia ajatuksia, joita ei treenikämpällä välttämättä aina synny.
Moni bändi käyttää aikaa myös yhteisten rutiinien rakentamiseen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi aamukahvin hakemista tietyltä huoltoasemalta, tarkasti suunnitellun Spotify-soittolistan kuuntelua ajomatkojen aikana tai vaikka vain vanhaa kunnon levyraati-iltaa majoituksessa. Kaikki nämä toistuvat ja rutiinilliset hetket luovat turvallisuutta ja jatkuvuuden tunnetta, jotka taas synnyttävät itseluottamusta ja kotoisaa oloa. Lopputulokseksi saadaan usein paljon parempi bändin yhteishenki, joka vaikuttaa suoranaisesti myös keikkasuorituksiin positiivisesti.
Eikä sovi unohtaa ruokaa, sillä onhan se välttämätön tekijä. Harrastelijabändit tuntuvat olevan erityisen hyviä löytämään pienet ikään kuin hengittävät ja sympaattiset ruokapaikat, joista saa kaupungin parhaat burgerit tai pizzat. Nämä eivät usein ole pikaruokaravintoloita tai kebabravintoloita, vaan enemmänkin pienehköjä paikallisia grillejä. Kun on istuttu tunteja putkeen, pieni kulinaristinen löytö tuntuu usein suurelta palkinnolta. Parhaimmillaan näistä ruokapaikoista tulee osa bändin sisäisiä rutiineja, joihin palataan, jos samalla seudulle palataan tulevaisuudessa.
Mitä harrastelijabändit sitten tekevät vapaa-ajalla keikkojen jälkeen? Vapaa-aika hyödynnetään usein paikallisiin elämyksiin tai musiikin edistämiseen. Monet bändit kiertävät levykauppoja, soitinliikkeitä tai joskus jopa pieniä klubeja, joissa sattuu olemaan illalla muuta livemusiikkia. Tämä johtuu siitä, että toisten keikkojen katsominen inspiroi ja luo samalla verkostoja, jotka auttavat ideoihin jakamisessa.
Lopulta harrastelijabändien matkat eivät ole vain siirtymiä keikkapaikkojen välillä, vaan enemmänkin hetkiä täynnä mahdollisuuksia kasvaa niin muusikkoina kuin ihmisinäkin. Erilaiset yhteiset kokemukset, pienet sattumat ja inspiraation lähteet voivat olla tärkeitä menestyksen tarinan osia, joita ilman bändielämä tuntuisi tylsältä. Kaikkein tärkeintä on vain ottaa kaikki vastaan avoimin mielin, jotta myös tien päällä voi syntyä elämän parhaita hetkiä.
