Mitä voidaan sanoa kuoleman estetiikasta? Arviossa Hornan ”Kuoleman Kirjo”
Lappeenrannan black metal -veteraani Hornan kymmenes täyspitkä on saapunut keskuuteemme. ”Kuoleman Kirjo” (kolmessatoista osassa) on varsin pitkä ja epälineaarinen levy, jolla riittää pureskeltavaa. Ja voi kuinka maukkaalta se maistuukin. Siinä missä aiemmin Shatraug on säveltänyt kaikki Hornan biisit, on bändi kertonut, että tällä kertaa myös kakkoskitaristi Infection on ollut sävellysprosessissa mukana. Tämä uudistus on selvästi tehostanut sitä osaa Hornassa, joka erottaa sen edukseen monista muista black metal bändeistä.
Hornan vahvuus on mielestäni aina ollut sen kitaravetoisuus. ”Kuoleman Kirjo” vähintäänkin pitää aiempien julkaisujen tason riffeillään ja monin paikoin ylittää sen. Avausraita ”Saatanan Vihan” kierot, ilkeät ja kauniit kitaraharmoniat ja toisaalta sen väliosan voimasointujen paiskomiset ovat hävyttömän tarttuvia. Horna on saanut kolmeentoista kappaleeseensa melkoisen kirjon erilaisia sovituksia ja teemoja. Albumin nimestä päätellen tämä on ollut tarkoituskin. Perinteisiä black metal -sahauksia blast beatien tukemana riittää (”Elegia”, ”Mustat Vuodet”, ”Kärsimysten Katedraali”), ei hätää, ja tuttujakin “hornariffejä” (”Unohtumaton”) löytyy.
Mainos päättyy
”Kuoleman Kirjon” tunnelmallisuus on kuitenkin sen valtti. Rumpali LRH määrää tahdin ja intensiteetin. Kolmen kielisoittimen tasapaino ja harmonia maalaa mustan tunnelmansa, jonka monin paikoin kauniit sanoitukset ja Spellgothin tällä kertaa käheämpi laulusoundi viimeistelevät. Levyllä mainitsemisen arvoista on myös tavallista runsaammat puhtaat laulut. Kappaleilla ”Sydänkuoro” ja ”Haudattujen Tähtien Yönä” puhtaat laulut toimivat erinomaisesti, päätösraidasta en vielä tätä kirjottaessanikaan ole varma. Eikä sen ongelma tosin edes ole puhtaat laulut. ”Ota Minut Vastaan” ei ole huono kappale. Sen mantramaisuus ja hengellisyys periaatteessa toimivat hyvinkin päätösraitana. Sovitus valitettavasti tuntuu jotenkin irralliselta ja muita heikommalta. Kuulostaa, kuin siinä olisi käyttämätöntä potentiaalia. Tämä mielikuva toki osittain johtuu pitkän levyn suurimmaksi osaksi varsin korkeasta tasosta.
Nyt niistä soundeista. Yleensä kun mainitaan sanat “black metal” ja “kliiniset soundit” samassa lauseessa, voidaan havaita yhden jos toisenkin silmäkulman nytkähtävän. Kirjoitin aiemmin ”Kuoleman Kirjon” tunnelmallisuudesta. Mitä jos tällä levyllä olisi huono tuotanto tai muuten vain epäpuhtaat soundit? Harkitut kitaraharmoniat ja bassolinjat hukkuisivat, eikä paljoakaan jäisi jäljelle. Kliiniset ja erottelevat soundit pitävät huolen siitä, että tämä yli tunnin mittainen albuminjärkäle pysyy kasassa. Soundien kontrasti verrattuna edelliseen täyspitkään (”Hengen Tulet”) on valtava, eikä näitä kahta ole kovin mielekästä edes vertailla.
Entäpä albumin teema? ”Kuoleman Kirjo” kolmessatoista osassa. Horna esittelee perimmäisten kysymysten estetiikkaa puhuttelevalla tavalla. Spektriin mahtuu synkkyyttä, epätoivoa, kauneutta, vapautta ja voimaa. Nämä sanat löysin mielestäni tätä kirjoittaessa kuunneltuani ”Kuoleman Kirjoa” lukuisia kertoja, yksittäisinä kappaleina ja sen kokonaisuutena.
Mainos päättyy
”Kuoleman Kirjo” on kunnianhimoinen teos. Kysyn kuitenkin itseltäni, olisiko se parempi vaikkapa vain kymmenessä osassa karsien muutaman himmeämmän osan kirjostaan. Tähän en löydä selkeää mielipidettä, sillä olen ehtinyt jo tottumaan pitkään levyyn. Kyse on kai lopulta siitä, haluaako tehdä tiiviin, vai mahdollisimman monipuolisen kokonaisuuden.
Tällaiselle levylle on varsin vaikea antaa järkevää arvosanaa. Sen massiivisuus sekä allekirjoittaneen fanilasit eivät helpota tilannetta. Matalin arvosana, jonka Kuoleman Kirjolle voisin antaa, olisi 8 ½. Jos jätän fanilasit päähän, korkein arvosana olisi 9 ½.
Joten:
9-/10
Kappalelista:
Mainos päättyy
- Saatanan Viha
- Elegia
- Uneton
- Sydänkuoro
- Elävänä, Kuolleena
- Kärsimysten Katedraali
- Haudattujen Tähtien Yönä
- Rakas Kuu
- Unohtumaton
- Mustat Vuodet
- Pyhä Kuolema
- Veriuhri
- Ota Minut Vastaan
