”Mitähän ottais?” – Kaaoszine Inferno-fiiliksissä Oslossa 23.–26.3.2016

marduk_inferno2016_002Oslo ja on ollut oma pääsiäisperinteeni jo muutaman vuoden ajan, joten mitäpä sitä hyväksi havaittua perinnettä katkaisemaan. Tänä vuonna festareitten bändikattaus ei saanut aikaiseksi riemunkiljahduksia, mutta esiintyjäthän ovat vain yksi (toki olennainen) osa tällaisia tapahtumia! Joten bändeistä viis, heavyliivi niskaan ja kohti Osloa, ei bändien vaan festarifiiliksen takia.

Jos joku kysyisi, kuinka pitkältä työpäivä voi tuntua, voisin kertoa, että todella pitkältä. Ainakin keskiviikkona 23.3. päivä tuntui kestävän vähintäänkin kolme päivää. Näiden palkkatöiksi kutsuttujen velvollisuuksien takia en pystynyt suuntaamaan Osloon kuin vasta iltapäivällä. Onneksi sinivalkoiset siivet olivat suunnilleen ajallaan Gardemoenissa, ja olin Oslon majapaikassani alkuillasta. Keskiviikkona Infernossa vietettiin perinteisesti klubi-iltaa, jolloin bändit aloittelivat keikkojaan vasta hiukan muita päiviä myöhemmin. Avajaisbileet missasin auttamattomasti lentoaikojeni takia, mutta heti kun olin saanut roudattua tyhjentämäni tax freen sisällön majapaikalleni, otin suunnan kohti festarihotelli Royal Christianiaa. Rannekkeenvaihto ja passin haku sujui sutjakkaasti, minkä jälkeen löysinkin jo tuttua väkeä hotellin baarista (mistäpä muualtakaan).

Kello oli tässä vaiheessa joko niin paljon tai niin vähän, ettei baarissa ollut kuin kourallinen porukkaa. Muutamissa keskiviikon keikkapaikoissa bändit aloittelivat soittoaan jo hiukan aikaisemmin. Me päätimme kuitenkin, että ehdimme hyvin vetäistä alkulämmöt muutaman IPA:n avulla ja vaihtaa nopeasti ensimmäiset kuulumiset. Illan katveessa täytyi kuitenkin jo harkita siirtymistä jollekin keikkapaikoista; keskiviikkona Inferno on siis levittäytynyt viidelle eri klubille, joten päällekkäisyyksiä tai vaihtoehtoisesti juoksemista paikasta toiseen on aina ohjelmassa. Itselleni on käynyt lähes joka kerta Infernossa niin, että klubi-illan viettoon on valikoitunut Blå ja Dark Essence Recordsin iltamat. Näin kävi myös vuonna 2016. Ilman välipysähdystä suunnistin alkuoluitten jälkeen suoraan Blåhon. Hiukan itseäni tässä vaiheessa hirvitti, koska niitten jo mainittujen päivätöitteni takia olin herännyt aamulla 4.30 paikallista aikaa. Kahvilla väsymystä sai kuitenkin siirrettyä hiukan eteenpäin.

orkan_inferno2016Blån illan käynnisti yhdeksän aikoihin viime vuonna toisen levynsä jukaissut . Paikalla ei tässä vaiheessa ollut lähellekään täyttä tuvallista, mihin osasyynä oli varmasti porukan hajautuminen eri paikkoihin. Orkan ei tästä kuitenkaan välittänyt vaan heitti todella intensiivisen keikan paikalla olevien iloksi. Keikka esitteli hiukan uudistunutta yhtyettä, jossa on kaikuja monista eri suunnista. Kun bändiläisten cv:stä löytyy esimerkiksi sellaisia bändejä kuin Taake ja Byfrost, ei osaamisen puutteestakaan voi moittia – eikä kyllä tarvinnut Infernossakaan. Bändin keikka sai monon hakkaamaan lattiaan heti melkoisella voimalla, ja niin taisi saada myös Blån jumalainen (tai saatanallinen) bloody mary! Enpä olisi ensimmäisenä uskonut, että sellaisesta underground-paikasta kuin Blå saisi noin hyviä drinkkejä.

Orkanin jälkeen mielenkiinto kohdistui paljon enemmän festarifiiliksissä häröilyyn ja jutusteluun kuin muihin Dark Essencen bändeihin. Kreikkalainen Lucifer’s Child ei vakuuttanut aivan niin paljon, kuin olin odottanut. Alkukeikan jälkeen innostus tähän bändiin hiipui. Pientä huvitusta aiheutti se, miten eräs festarijoukkioomme kuuluva oli löytänyt netin syövereistä samannimisen ruotsalaisbändin ja etukäteen niittasi esiintyjän täysin lattiaan. Yllätys oli tällä kertaa kuitenkin positiivinen, kun kreikkalaiset musisoivatkin paremmin kuin svennekaimansa. Aikaa tuli kuitenkin tässä vaiheessa vietettyä myös paljon pihan puolella ihmisten kanssa höpötellen; samoin baarin istuskelunurkkaus veti kovasti työpäivän päälle puoleensa. Siinä istuskellessa sai vaihdettua enemmän kuulumisiakin kuin musiikin pauhussa salin puolella. Toki illan kolmas esiintyjä 3rd Attempt täytyi vielä käydä vilkaisemassa, sen verran intensiivisiä keikkoja se on heittänyt. Musiikillisesti bändi on yhä erittäin toimiva, mutta vokalisti Ødemarkin verenvuodatus ei monta kertaa peräkkäin saa aikaan enää niin vahvaa reaktiota. Tästäkin huolimatta hehkutan yhä bändin viimevuotista ”Born in Thorns” -debyyttiä ja live-esiintymistä. Vokalisti on myös tuttu näky monilla eri festareilla, ja Infernossakin häneen tuli törmättyä varmaan päivittäin. Festarieläimiä, siis?

Tämän jälkeen aikainen herätys ei enää antanut armoa, vaan ensimmäinen festari-ilta täytyi lopettaa ikään kuin kesken. Osa porukastamme oli jatkanut vielä Vulkaniin tsekkaamaan ta, joka sai osakseen ristiriitaista palautetta: yksi oli innostunut mosh pittiin asti, eikä siinä ilman ruhjeitakaan ollut selvitty; toinen taas kertoi bändin olleen tylsä, mitä on jotenkin vaikea uskoa, kun puhutaan niinkin legendaarisesta thrash-keikkojen konkarista! Itse tässä vaiheessa lähinnä naureskelin, kuinkahan moni turilas joutui tietämättään tai tietoisesti ”Snøman”-elokuvaan, jota kuvattiin Blån kulmilla. Tämän takia paikasta joutui poistumaankin kiertoteitä kotiin.

Torstai 24.3.

vader_inferno2016Norjalaiset ovat siitä(kin) hyvää kansaa, että ovat ymmärtäneet vapaa-ajan merkityksen. Niinpä jo kiirastorstai on yleinen vapaapäivä, mikä luonnollisesti tarkoittaa, ettei Oslossa ole mitään auki. Hyvä jos syömään pääsee, koska avoinna olevan paikan etsimisessä on omat haasteensa. Mutta onneksi festarihotelli oli avoinna, ja se huhuilikin seireenien kutsujaan jo iltapäivällä. Hotellin baarissa oli järjestetty metallihuutokauppa, jonka aikaan sinnittelimme sitkeästi terassin puolella. Syynä yksinkertaisesti se, että sisätiloissa olisi kuitenkin lapa ojossa moikkaillut jotain tuttua juuri kriittisellä hetkellä ja huomannut huutaneensa törkyhintaan jonkin Burzumin tyhjän tulitikkuaskin. Terassilla tuli kuultua taas yksi kuolematon lausahdus, kun edellisillan pitissä iskua käteensä saanut kaveri murjaisi samalla näyttäen paketoitua kättään: ”Tänään en muuten ota ainakaan kaksin käsin.”

Tästä olikin hyvä siirtyä naureskellen kohti Nøgne Ø -olutmaistajaisia. Hotellin yhteen konferenssihuoneeseen saapuikin festariväkeä valmiina kuulemaan syviä totuuksia Nøgnen oluista ja tietenkin maistelemaan uutuuksia. Saimmekin kolmessa vartissa tiiviin tietopaketin niin firman edesottamuksista kuin oluen valmistuksestakin. Vetäjänä toiminut jeppe selvästi osasi asiansa – ja sai erityisen hyvää vastakaikua kertoessaan useampienkin maistamiemme oluitten kohdalla niiden sopivan erityisen hyvin black metalin kuunteluun. Jokainen löysi maistiasina saaduista viidestä eri oluesta myös oman suosikkinsa. Maistajaisia jatkettiin vielä tovin verran hotellin baarin puolella, jossa ensin saatiin kuulla klassista musiikkia ja sen jälkeen dj. Dirge Rep (tuttu myös mm. Djevelistä) viihdytti vieraita.

Selviydyimme kuitenkin torstaina jopa hotellilta festaripaikalle, ja muutama bändikin siinä tuli kaiken muun fiilistelyn ohessa vilkaistua. Pienemmällä John Deen puolella kävin ensimmäisen illan aikana ainoastaan kerran: pelkästään sai minut tunkeutumaan tuonne ahtaaseen, ilmattomaan tilaan. Ja kyllä se kannattikin, onhan bändi teknisesti vain niin pirun hyvä! Vaikkei se genreltään ole aivan lähimpänä sydäntäni, ovat sen keikat aina olleet tiukkoja paketteja. Niin myös Infernossa. Tässä bändissä todella on asennetta!

marduk_inferno2016Rockefellerin puolella saatiin torstaina nauttia in, Mardukin ja in musisoinnista. Osaltani varsinaisen festarin aloittanut Vader ei tällä kertaa ollut aivan parhaimmassa iskussaan. Nämä puolalaiset ovat yleensä olleet hyvinkin vakuuttavia livenä, mutta tällä kertaa meiningistä paistoi läpi jonkinlainen leipääntyminen. Toivottavasti tämä on vain ohimenevää – tai syynä oli esimerkiksi se, ettei väkeä ollut vielä täyttä tuvallista paikalla. Vader heitti siis perusvarman setin, josta kuitenkin puuttui se kuuluisa sydän. Aivan toista maata oli Marduk, joka nousi ehdottomasti koko Infernon top3:een. Aina keikan aloittaneesta ”Frontschweinista” sen päättäneen ”Baptism by Firen” lopputahteihin keikka oli yhtä tylyyttä! Siihen ei vain yksinkertaisesti ollut mitään lisättävää. Torstain päättänyt Mysticum puolestaan oli visuaalisesti erittäin nautittava kokemus. Bändin jepet soittivat koko keikan lavan yläpuolelle nousevilla korokkeilla samalla, kun taustalle heijastettiin samplejen tahdissa muuttuvia kuvioita. Keikka oli todella intensiivinen kokemus, vaikka itse soittajat eivät erityisesti korokkeillaan riekkuneet. Tämä oli hieno festaripäivän lopetus. Sen jälkeen seurueemme hajosi omille tahoilleen jatkobileisiin.

mysticum_inferno2016_002Toki joka välissä tuli vietettyä aikaa yläkerran terassilla ja baarissa, jossa tuttuun tapaan Metal Hammer Norwayn dj:t viihdyttivät ihmisiä omilla seteillään, jotka koostuivat pääasiassa vanhemmasta heavy metalista. Kyllähän klassikot vain kummasti saivat festarieläinten tanssijalankin vippasemaan. Muistakaa siis, jos koskaan satutte Norjaan samaan aikaan, kun Metal Hammerin Espen on dj:nä jossakin, menkää ihmeessä paikalle, sen verran viihdyttävää dj-settiä on aina tarjolla. Yläkerrassa muisti taas yhden festareitten suolan: vaikka bändit eivät aina ole itseään innostavia, on mukava törmätä vanhoihin festarituttuihin ja tutustua uusiin. Mitä sitä turhaan nillittämään bändivalinnoista – jos ne eivät innosta, ei festareille ole pakko mennä.

Perjantai 25.3.

Perjantai oli musiikillisesti selvästi pyhitetty death metalille – ja me puolestamme satsasimme tuona päivänä etkobileisiin, joita vietettiinkin loppujen lopuksi niin kauan, että koko festarit meinasivat jäädä välistä. Mutta kun hyvällä porukalla on pirun hauskaa, ajantajukin hälvenee täysin. Tulipa mietittyä jälkikäteen, että metallimusiikki on kyllä loistava ihmisiä yhdistävä tekijä! Päivän kuolematon heittokin saatiin taas ilmoille edellisiltaan liittyen. Rockefellerin tarjojilijalle läheteltiin kovasti terveisiä ja kiitoksia siitä, että hän tekee todella hyviä paukkua. Vastaus oli tyrmäävä: ”Yeah, it’s so hard to mix vodka and farres [paikallinen vichy, toim. huom].” No niin, mutta oli tosi hyvin sekoitettu!

Perjantain bändeistä Sodom sai taas pitin pyörimään salissa (ei ruhjeita tällä kertaa seurueessamme), samoin , joka tylytti Infernoa aivan täysillä. puolestaan esitteli omaa mytologiaan pohjautuvaa metalliaan hyvinkin onnistuneesti. Eniten tuolta illalta odotin in keikkaa, joka valitettavasti oli samalla festareitten suurin pettymys suoranaisen tylsyytensä takia. Oman perjantaini kohokohta oli siis kavereitten kanssa hengailu ja ehdottomasti Rockefellerin jälkeen läheisessä Kniven-baarissa dj:nä toiminut Ole A. Terrator Possessionsista. Näissä jatkobileissä oli tarjolla tymäkkää musiikkia ja eloisaa seuraa, joten Knivenissä viihdyttiinkin pikkutunneille asti.

Lauantai 26.3.

Viimeisenä festaripäivänä moottorin käynnistymiseen meni aikaa tuhottoman paljon, eikä se köhimättä onnistunutkaan. Yritin aamupäivällä käydä nauttimassa aurinkoisesta ulkoilmasta, mutta se kaukaisesti kävelyä muistuttava ryömiminen ei ehkä aivan vakuuttanut – etenkin kun jokaisella askeleella sai nieleskellä, ettei tule edellinen ilta ylös. Osuutensa asiaan siis oli perjantain etkoilla ja jatkoilla ja varmaan varsinaisilla festareillakin. Mutta alkuillasta sain raahattua itseni taas Rockefelleriin asti.

Illan aloitti Order, jonka jäsenten ansiolistalta löytyy muun muassa sellaisia nimiä kuin Mayhem, Satyricon ja Celtic Frost. Mistään aloittelijoista ei siis tässä tapauksessa ole kyse, vaikka bändinä Order onkin vain muutaman vuoden vanha, eikä se ole julkaissutkaan kuin juuri ennen Infernoa ilmestyneen muutaman biisin EP:n. Tästäkin huolimatta bändi pystyi heittämään täysmittaisen keikan, jonka aikana vokalisti Messiah julisti Infernolle sanaa. Bändi aloitti viimeisen festaripäivän todella mallikkaasti ja ajoittain jopa hypnoottisesti. Suosittelen tutustumaan bändiin!

nifelheim_inferno2016Vanhan liiton norjalaisen black metalin suuntaan pokkaava puolestaan veti John Deen puolelle mukavasti porukkaa, mutta keikka jäi tällä kertaa ”ihan ok” -tasolle eikä saavuttanut lähellekään samanlaista intensiteettiä kuin edellinen bändi isommalla lavalla. Mutta sen jälkeen saatiin mylly taas pyörimään, kun todelliset heavy metalin veljekset astuttivat Nifelheimin lavalle. Kaverin mielestähän Nifelheim-veljekset ovat ehdottomasti ”söpömpiä kuin koiranpennut”, mutta en osaa sanoa, olisivatko herrat tästä lausunnosta miten otettuja. Söpöys ei kuitenkaan ole aivan ensimmäinen asia, joka näistä ruotsalaisista kuuden tuuman rautanauloineen tulee mieleen. Mutta hiton hienosti Nifelheim jälleen kerran otti koko Rockefellerin mukaan meininkiinsä. Muun muassa ”Bestial Avenger” ja aina yhtä hieno ”Satanic Sacrifice” julistivat sanomaa Oslon yöhön – ah, niin nautittavalla tavalla. Keikan jälkeen kuulin kommenttina, että eipä se 1 500 kruunua lipusta itse asiassa ollutkaan yhtään liikaa, koska sillä saimme Nifelheimin. Toinen lausunto keikan jälkeen taas kertoi, että nyt ei enää haittaa, vaikka lentäisi paikasta pihalle. Nämä kertovat jo paljon ruotsalaisten kovuudesta. Veljeksistä ainakin Tyrant tuntui viihtyvän keikan jälkeen myös yläkerran baarissa puimassa nyrkkiä kasarihevin tahdissa.

Näihin aikoihin, kiitos sosiaalisen median, myös uutiset Suomen Ylivieskasta saavuttivat Infernon. Asiasta käytiinkin pari keskustelua, mutta mitenkään uutinen ei noussut päällimmäiseksi vaan tärkeämpää oli lähteä hakemaan vielä yhtä olutta. Suomi-väriä saatiin vielä lavallekin, kun perjantaina uuden levynsä julkaiseva esiintyi ensimmäistä kertaa Inferno Metal Festivaleilla. Keikka polkaistiin käyntiin uuden levyn nimikkobiisillä, ja luonnollisesti tulevaa levyä markkinoitiin tällä keikalla muutenkin. Settiin saatiin mahdutettua jopa yli kolme biisiä, jotka veivät mukanaan täydellisesti. Moonsorrow yksinkertaisesti on bändi, jota ei voi (monen muun tavoin) kuunnella vain taustamusiikkina. Sen tahdissa täytyy elää! Meksikolaisvahvistuksemme oli erityisen herkistynyt maanmiehiemme keikasta ja vannottikin minut kertomaan, että suomalaiset olivat ehdottomasti parasta koko vuoden 2016 Infernossa.

nifelheim_inferno2016_002Pienen terassivilvoittelun jälkeen jäljellä oli vielä tämän vuoden pääesiintyjä Mayhem. Bändi on viime vuodet ollut niin epätasainen eri keikoilla, etten todellakaan osannut ennustaa, millaista settiä Infernossa on luvassa. Valitettavasti täytyy jälleen kerran sanoa, etten innostunut oikein tälläkään kertaa legendan keikasta. Vaikka lavalla nähtiin illan aikana nykyisen vokalisti Attilan lisäksi myös sekä Maniac että Messiah, ei se pelastanut kokonaisuutta. Myös Manheim piipahti keikan aikana Hellhammerin nykyisellä paikalla. Ja tokihan viimeksi mainitun miehen rumputyöskentelyä on aina hienoa seurata, mutta siltikin… En vain enää jaksanut innostua. Niinpä sanoin kiitokset ja poistuin Oslon yöhön. Mutta hei, ensi vuonna uudelleen, tietenkin – sama se, mitä bändejä sinne saadaan!

Kirjoittanut: Rudi Peltonen

Inferno Metal Festival

Kommentoi julkaisua