Mnemic

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.5.2012

Tanskalainen modernia metallia soittava Mnemic julkaisee odotetun viidennen albuminsa nimeltä “Mnemesis” kesäkuun 8.päivä Nuclear Blast Recordsin kautta. Yhtye on kokenut viimeisen parin vuoden aikana monta jäsenvaihdosta, ja uudella albumilla esiintyy peräti kolme uutta muusikkoa. Kaaoszine otti sähköpostitse yhteyttä yhtyeen kitaristiin ja perustajaan Mircea Gabriel Eftemiehen ja kyseli tältä hieman mietteitä uudesta albumista sekä jäsenvaihdoksista. Lue lisää lukeaksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Terve. Mitäs Mnemicin leiriin tällä hetkellä oikein kuuluu?

Mircea: Meille kuuluu oikein hyvää. Saimme juuri valmiiksi ensimmäisen Euroopan kiertueemme uuden albumin tiimoilta. Siitä kun viimeksi soitimme Euroopassa oman headliner-kiertueen, oli kulunut aikaa jo peräti viisi vuotta, joten oli mahtavaa päästä taas soittamaan omia keikkoja ympäri Euroopan. Tällä hetkellä olen ainakin itse aivan uuvuksissa, koska juhlimme melkein joka ilta kiertueella yhdessä Raunchyn kanssa. Keuhkot ja maksa ovat onneksi kuitenkin vielä terveenä tuon reissun jälkeen, mikä on tietenkin positiivista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saitte juuri valmiiksi kiertueen Raunchyn kanssa. Kuinka tuo kiertue kokonaisuudessaan sujui?

Mircea: Se sujui hyvin. Olemme soittaneet paljon keikkoja Raunchyn kanssa, joten oli mukava päästä jälleen tielle heidän kanssaan. He ovat hyvin samanlaisia ja heillä on samanlainen huumorintaju kuin meillä, joten tulemme toimeen keskenämme todella hyvin. Keikat olivat kokonaisuudessaan hyviä, vaikkakin yksi tai kaksi keikkaa eivät meidän osaltamme oikein sujuneet odotusten mukaisesti. Oli mukava huomata, että ihmiset vielä muistavat meidät vuosienkin tauon jälkeen.

Teiltä ilmestyy uusi albumi nimeltä ”Mnemesis” kesäkuun 8. päivä Nuclear Blast Recordsin kautta. Voisitko näin aluksi kertoa meille hieman itse albumin kirjoittamisesta sekä sen nauhoituksista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mircea: Yhtyeen vanhat jäsenet – myös sinä mukaan lukien – olivat todella kriittisiä kaikkea kohtaan, mitä kirjoitimme. Yhtyeen uudet jäsenet ovat paljon avoimempia uusille ideoille, joita heitän ilmoille. Meillä on uusi loistava kitaristi Victor Salomonsen, joka itse asiassa tulee muusikkosuvusta. Hänen äitinsä on tunnettu maailmalla, samoin hänen isänsä. Hän on vain 23-vuotias, mutta on ollut yhtyeemme fani aina sen alusta lähtien, joten hänen kanssaan uuden albumin kirjoittaminen oli todella helppoa. Ainut ongelma albumin kirjoittamisen aikana oli se, että kukaan ei oikeastaan kauheasti kritisoinut sitä materiaalia, jota kirjoitimme. Tavallaan se tuntui todella oudolta, mutta samalla jollain tapaa myös rauhoittavalta sekä itselleni että yhtyeelle. Kokonaisuuden voi kukin sitten itse kuunnella albumilta. Brian Larsen puolestaan soitti ennen Victorin kanssa samassa yhtyeessä nimeltä Vira ja oli myös ennestään yhtyeen fani, joten hänen mukaantulonsa oli myös looginen askel yhtyeelle. Sitten meillä on uusi basisti Simone Bertozzi, joka tulee Italiasta. Olimme kiertueella vuoden 2011 huhtikuussa hänen toisen yhtyeen kanssa ja ystävystyimme tuon kiertueen aikana. Kysyin häneltä, olisiko hänellä halua tulla mukaan yhtyeeseen, ja loppu on historiaa. Hän on todella mukava ihminen ja sopii yhtyeeseen hyvin. Kaikki uudet jäsenet ovat tuoneet paljon uutta energiaa yhtyeeseen ja sen myös kuulee kappaleiden sovituksista.

Levy nauhoitettiin Tue Madsenin kanssa. Miten työskentely tällä kertaa sujui? Oliko hänellä yhtään ideoita kappaleita varten?

Mircea: Hän antaa meille aina uusia ideoita. Se on yksi niistä syistä, jonka takia me aina työskentelemme hänen kanssaan; tuntuu kuin hän olisi yhtyeen kuudes jäsen. Hän tuntee meidät ja musiikkimme hyvin, ja hän on yksinkertaisesti loistava tyyppi. Toinen syy oli tietenkin logistinen, koska suurin osa yhtyeen jäsenistä kuitenkin asuu Tanskassa. Tue Madsen tuntuu aina tietävän, mitä me haluamme, ja tälläkin kertaa levyn nauhoitukset sujuivat todella helposti.

Albumilla on varsin erikoinen kansitaide. Mikä siinä on ideana?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mircea: Me halusimme albumin kannesta ikonisen ja aloimme etsiä Kreikan mytologiasta siihen sopivaa kuvaa. Halusimme kuitenkin myös hieman futuristiikkaa mukaan, koska yhtyeen musiikki on aina ollut modernia. Otimme kanteen mallia Laibach-yhtyeen kansitaiteesta, jonka jälkeen Metastazis piirsi meille oman näkemyksensä ideoistamme. Hän sai vielä itse idean lisätä kuvaan vauvan, jolla on kolme silmää. Albumin kannen voi tajuta monella tapaa, joten jätän sen tulkitsemisen mieluummin suoraan kuuntelijalle.

Kolmelle yhtyeen jäsenelle tämä oli ensimmäinen Mnemic-albumi yhtyeen virallisina jäseninä. Mikä oli heidän roolinsa koko prosessissa? Mitä uudet jäsenet toivat mukanaan bändiin ja kuinka heidät löydettiin?

Mircea: Albumin kirjoittaminen alkoi viime vuonna syyskuussa 2011, ja me saimme valmiiksi kappaleiden kirjoittamisen tammikuussa 2012, juuri ennen kuin astuimme studioon nauhoittamaan albumia. Tämä on ensimmäinen albumi, jota emme harjoitelleet kauheasti yhdessä ennen studioon menoa, vaan jokainen opetteli itsekseen omat osuutensa. Kirjoitin kappaleita paljon toisen kitaristin Victorin kanssa, ja muut osallistuivat aina välillä kappaleiden kirjoittamiseen. Jokainen yhtyeen jäsen osallistui levyn tekemiseen, siinä mielessä työskentelimmekin varsin tiiviinä ryhmänä yhdessä tällä kertaa.

Jos vertaa “Mnemesis”-albumia musiikillisesti “Sons Of The System” -albumin, niin mitkä näet albumeiden suurimpana eroavaisuutena?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mircea: Sanoisin, että ”Sons Of The System” oli ehkä enemmän analysoiva albumi, jossa yritimme hieman päästä pois ”djent”-tyylistä post-rockimpaan suuntaan. Voit kuulla sen helposti esimerkiksi kappaleesta nimeltä ”March Of The Tripods”. Uusi albumimme on enemmän paluu juurillemme, ja siinä on enemmän melodiaa ja energiaa. Se on mielestäni raikas tuulahdus yhtyeeseen – kuin uusi moottori vanhaan pakettiin.

Albumi on järjestyksessään teidän viides. Onko mielestäsi ”Mnemesis” looginen jatkumo teidän albumeillenne vai onko se jotain, mitä teiltä ei voisi koskaan odottaa?

Mircea: En ole täysin varma, mutta minun itse täytyi tehdä tämä. Minun täytyi tehdä albumi, jotta pystyin käsittelemään sitä, mitä koin viime vuoden aikana. Olin todella syvissä vesissä ja menetin monia rakastamiani asioita elämässäni. Se on asia, jota en osaa selittää, mutta tarvitsin yhtyettä noiden asioiden läpi käymiseen. Kun jotkut asiat hajoavat, sinun täytyy korjata ne, ja sitä juuri tein ”Mnemesis”-albumilla. Uuden albumin kirjoittaminen toimi minulle samalla siis terapiana ja oman elämäni uudelleen kasaamisena. Nyt se vihdoin kantaa hedelmää ja olen iloinen siitä, missä olemme yhtyeenä.

Mistä olet saanut ideoita albumin lyriikoihin? Mikä on ollut itsellesi suurimpana motivation lähteenä “Mnemesis”-albumille?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mircea: Lyriikat käsittelevät addiktioita, pakkomielteitä sekä illuusioita. Suurin vaikutus tulee tietenkin omasta elämästäni, koska monet kappaleiden asioista ovat tapahtuneet elämässäni. Ne ovat todella henkilökohtaisia minulle, joten jätän jälleen kerran kuuntelijoille mahdollisuuden tulkita ne omalla tavallaan.

Tupac Shakurin hologrammi shokeerasi ihmisiä Coachella-festivaaleilla. Mitä mieltä itse olet siitä, että edesmenneet muusikot voitaisiin tuoda ”takaisin” hologrammien muodossa?

Mircea: Olen itse asiassa vähän vihainen, koska tuo on taas vain yksi tapa promoottoreille tehdä rahaa itselleen välittämättä itse artistista. Tuo tekniikkahan on itsessään jo vanha keksintö, mutta nyt vasta ihmiset keksivät keinon, jonka avulla sillä voi tienata. Jos pystyt tekemään hologrammin, niin miksi et vaikka tekisi Iron Maidenin Eddie-maskotista omaa hologrammia lavalle? Tarkoitan tällä sitä, että ymmärrän kyllä sen idean, että vaikka Elvis tai Jim Morrison herätetään henkiin hologrammina, mutta miten tällaista konserttia pitäisi sitten markkinoida? Elokuva-konsertti? Herää todellakin hyvä kysymys, mikä tässä on sitten tarkoitus. Jos tuolla tekniilkalla aletaan tehdä rahaa, niin toivottavasti sitä ei ainakaan kutsuta ”live- konsertiksi”, koska sitähän se ei ole, ja noita keikkoja voisi käydä katsomassa vaikka teatterissa.

Jos voisit valita yhden edesmenneistä legendoista, josta tehtäisiin hologrammi, niin minkä valitsisit ja miksi?

Mircea: Hitlerin, jotta meitä voitaisiin muistuttaa siitä, kuinka idiootteja, egoistisia ja itsekkäitä me ihmiset olemme. Ehkä se saisi meidät ajattelemaan hieman asioita.

Jos saisit valita yhden Big Four -yhtyeistä, jonka kanssa lähtisit kiertueelle, niin kenet valitsisit ja miksi?

Mircea: Valitsisin ilman muuta Slayerin, koska olemme olleet kiertueella jo Metallican kanssa. ;)

Millaisia suunnitelmia teillä on tulevaisuuden suhteen? Koska Mnemic nähdään ”Mnemesis”-albumin tiimoilta keikalla Suomessa?

Mircea: Suunnittelemme tällä hetkellä kiertuetta yhdessä Six Feet Underin kanssa, ja tarkoituksena olisi soittaa myös Skandinaviassa keikkoja, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä sanoa jotain Suomalaisille faneillenne?

Mircea: Kiitoksia paljon, kun jaksoitte lukea haastattelun. Tarkastakaa meidän uusi albumimme ”Mnemesis”, tukekaa paikallista death metallia sekä paikallisia artisteja!

Luetuimmat

Uusimmat