Modernia rockia paiskova Kimpatrik on uuden ”Rise The Rocker” -singlensä äärellä
Kimpatrik, oikealta nimeltään Hakim Hietikko on soolouralle siirtynyt metallilaulaja, joka tunnettiin aikaisemmin muun muassa For The Imperium – ja April-yhtyeiden keulakuvana. Aiemmin kansainvälistäkin musiikkiuraa tehnyt laulaja keskittyy uudella polullaan aitouteen ja itselleen kaikista olennaisimpiin asioihin ilman turhaa koristelua.
Kimpatrik kertoo:
”Olen vain tavallinen suomalainen duunari, joka rakastaa musiikin tekemistä. Olen saanut olla mukana mahtavissa yhtyeissä, jotka eivät sitten syystä tai toisesta pysyneet kasassa. Olin pitkän aikaa ilman yhtyettä, ja ajatus sooloprojektista alkoi kypsymään”
Ensimmäinen soolosingle Bombardien saatiin kansan kuultaviin viime marraskuussa, kun kappale julkaistiin musiikkivideon kanssa. Tänään julkaistu ”Rise The Rocker” on toinen single miehen tulevalta sooloalbumilta.
”Tukholmasta Stadiin, Stadista Kalakukkomaahan – ”Rise The Rocker” kuvastaa matkaani, duunarin töitäni sekä rakkauttani musiikkia kohtaan”
”Rise The Rocker” -kappaleella on mukana tuttuja entisistä yhtyeistä. Kitaroissa kuullaan Ville Suorsaa ja Samuli Relanderia, rumpuja soittaa Mikko Pietinen ja bassossa on Jaakko Roiha. Koko tulevan levyn kokoonpano löytyy Kimpatrikin nettisivuilta.