Photo Credit: Harri Luostarinen

Modernin metallin tuorein vientilupaus Arctis lohkaisi viimeisen singlen ”Tell Me Why” perjantaina julkaistavalta debyyttialbumiltaan

Kirjoittanut Ingeborg Roos - 30.10.2024

Pietarsaarelainen Arctis nousi tänä keväänä kertaheitolla suomalaisen metallikentän kovimpien vientilupausten joukkoon. Yhtye ilmoitti elokuussa kiinnityksestään Napalm Recordsille, ja samalla julkistettiin Arctisin Euroopan-kiertue Apocalyptican matkassa. Arctis soittaa debyyttikeikkansa Luxemburgissa 11.11. Katso kaikki kiertueen keikat täältä.

Ennen kiertuetta on kuitenkin uuden musiikin vuoro. Perjantaina (1.11.) julkaistava, Arctisin omaa nimeä kantava debyyttialbumi esittelee yhtyeen, jonka tarinassa futurismi kietoutuu pohjolan talven mystiikkaan. Arctis on enemmän kuin yhtye – se on toismaailmainen kokemus, jossa musiikki, visuaalisuus sekä taustatarinat hämärtävät todellisuuden ja fantasian rajoja. Pohjoisten jäätiköiden sotajoukkoa johtaa mystinen jääkuningatar Alva valkoisessa sota-asussaan.

Arctisin musiikissa tarttuvat rock- ja pop-koukut punoutuvat melodisen metallin raskaiden elementtien kanssa täydelliseksi soundtrackiksi kylmenevään loppusyksyyn. Yhtye tarjoilee tänään vielä viimeisen maistiaisen debyyttilevyltään ”Tell Me Why” -singlen muodossa.

”Albumi häämöttää jo horisontissa, ja olemme melkein perillä – ”Tell Me Why” on ikään kuin viimeinen kajahdus, ennen kuin jää särkyy ja Arctis vapautuu täydessä voimassaan! Kappale kertoo vaikeuksien kohtaamisesta ja raskaiden aikojen ylittämisestä. ”Tell Me Why” on anthemi niille, jotka kohtaavat haasteita, mutta pysyvät vahvoina. Uskomme, että kaikki jotka ovat kokeneet vaikeita aikoja, pystyvät samaistumaan tähän sanomaan”, yhtye kommentoi.

Kappalelistaus:
1. I’ll Give You Hell
2. Bimbo
3. Remedy
4. Tell Me Why
5. Frozen Swan
6. WWM
7. Fire
8. Child Of The Night
9. When The Lights Go Out
10. No Slave
11. Theatre Of Tragedy

Albumia on ollut työstämässä joukko alan rautaisia ammattilaisia – miksaajana ja masteroijana ovat myös Rammsteinin kanssa työskennelleet Stefan Glaumann (miksaus) sekä Svante Forsbäck (masterointi). Tuottajana on toiminut Jimmy Westerlund (Sturm und Drang, One Desire).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy