Mokoman uuden albumin nauhoitukset valmiina

Kirjoittanut Teemu Hakala - 2.10.2007

Heinäkuusta asti studiossa puurtanut metalliviisikko Mokoma on saanut uusimman albuminsa äänitykset valmiiksi. Levyn tuottanut ja äänittänyt Miitri Aaltonen jatkaa parhaillaan urakkaansa miksausten parissa. Kauppoihin albumin on määrä ilmestyä marraskuun 28. päivä. Tuleva levy on Mokoman kuudes pitkäsoitto ja nimekseen se on saanut ”Luihin ja ytimiin”.

Joulukalenteri

Kaaoszinen joulukalenteri 2022 →

”Luihin ja ytimiin” -albumin julkaisua edeltää 5.11. ilmestyvä ”Nujerra ihminen” -digisingle. Kappaleeseen on tehty myös video, jonka on ohjannut Vesa-Matti Vainio.

Studiossa Mokomalla meni totuttua enemmän aikaa, ja tuotanto venyi kolme viikkoa yliajalle. Yhtye lupaa, että ”Luihin ja ytimiin” on sen tähän astisista levyistä monimuotoisin. Kappaleita äänitettiin kaikkiaan neljätoista, joista levylle päätyy täysi tusina.

– Meidän mittapuulla tätä levyä tehtiin kuin Iisakin kirkkoa, kommentoi Mokoman laulaja Marko Annala. Biiseissä on paljon uusia elementtejä ja sovituksellisten yksityiskohtien kanssa käytettiin paljon aikaa, jatkaa Annala.

– Tällä kertaa biisejä tehtiin biisien ehdoilla, eli jos joku kappale vaati ulkopuolista ihmisääntä tai ulkopuolista kitarointia, niin olimme valmiit käyttämään apua. Niinpä Miitriä käytettiin taustalauluissa, ja kun erääseen kertosäkeeseen tarvittiin riittävän käskyttävä kahdeksasosakomppi, niin paikalle kutsuttiin sen alan paras mies eli Jouni Hynynen, valottaa Annala levyn työstöprosessia.

– Työmetodi oli nyt aivan erilainen kuin edellistä levyä tehdessä, kertoo puolestaan tuottaja Miitri Aaltonen. Nyt kappaleet tehtiin esimerkiksi kielisoitinten osalta kerralla valmiiksi, kun Kunnailla jokainen soittaja kävi vuorollaan urakoimassa osuutensa yhdessä putkessa. Jokaiselle biisille uhrattiin enemmän omaa aikaa, summailee Aaltonen.