Monacolaisrokkarit toivat niin ilon kuin rock ’n’ rollin hengen Jyväskylän Poppariin

Monikansalliset yhtyeet eivät ole nykypäivänä ennenkuulumattomia, mutta kun sellaiseen törmää, herättää se väistämättä mielenkiinnon. Sublime Tragédiesta tekee erityisen se, että yhtyeen juuret ovat levittäytyneet niin Monacon, Skotlannin kuin Suomen suunnille. Vaikka yhtyeen jäsenet asuvatkin tätä nykyä Monacossa, on kombinaatio silti poikkeuksellinen. Vokalisti-kitaristi Garbo Dastorgin, kitaristi Nicky Deen ja rumpali Jarkko Rantalan muodostama Sublime Tragédie yhdistelee musiikissaan ennakkoluulottomasti niin bluesia, jazzia kuin punk rockia, mikä jo itsessään kertoo paljon. Ja kun yhtälöön lisätään vielä intohimo viihdyttää, on kokonaisuus valmis.

Vaikka Sublime Tragédie on virallisesti trio, oli yhtye ottanut kiertuevahvistukseen suomalaisen kosketinsoittaja Simo Loikkasen ja ranskalaisen basisti Regis Lobjeoisin. Lisäysten tiimoilta yhtyeen soundi olikin täyteläisempi ja lavaolemus suurempi. Ehkäpä juuri suuremmasta kokoonpanosta johtuen kitaristi Dee ja vokalisti Dastorg viihtyivät yllättävän paljon lavan ulkopuolella, jossa oli enemmän liikkumavaraa, kun suomalainen yleisö antoi kohteliaasti tilaa. Ja kun tilaa kerta oli tarjolla, ottivat Dee ja Dastorg siitä kaiken hyödyn irti kiertäessään ja soittaessaan yleisön seassa.

Jo keikan alussa tuli selväksi, ettei ilta tulisi unohtumaan. Yhtyeen diivamainen vokalisti otti Popparin varmaotteisesti hyppysiinsä ja piti huolen siitä, ettei yleisö pääsisi pitkästymään. Parhaansa teki toki muukin yhtye. Ranskalainen basisti ilmaisi ihailunsa suomalaisia naisia kohtaan. Aluksi hillityn oloisesta kitaristi Deestäkin kuoriutui konsertin aikana sellainen kitarasankari, ettei olisi päälle päin uskonut. Rumpali Rantalakaan ei jäänyt kollegojensa varjoon vaan pääsi esittelemään ammattitaitoaan niin jammailuosuuksien kuin rumpusoolonsa aikana.

Sublime Tragédie soitti lähes kaksituntisen keikan, josta ei puuttunut rytmikkyyttä, hauskuutta eikä yllätyksellisyyttä. Yhtyeen monipuolinen ulosanti toi paikoitellen mieleen niin Rolling Stonesin kuin David Bowienkin, mutta se sinkoili myös moneen muuhunkin suuntaan. Vaikka yhtyeen keikalla tapahtui paljon, onnistui Sublime Tragédie saamaan aikaan konsertin, joka ei lässähtänyt kikkailuihinsa eikä hassutteluunsa. Merkittävimpinä syinä siihen ovat niin yhtyeen jäsenten välinen kemia kuin kipinä musiikkia kohtaan, joka välittyy aidosti eteenpäin. Eli kun Sublime Tragédie saapuu seuraavan kerran Suomeen, kannattaa suunnata keikalle.

Raportti: Aleksi Parkkonen
Kuvat: Satu Leinonen