Mongolian hunnirock-komeetta The HU julkaisee Gereg-albuminsa – edessä 54 keikan rundi Pohjois-Amerikassa

Jo aiemmin tänä vuonna täysille saleille Iso-Britanniassa esiintynyt hunnirock-komeetta The HU pääsee tänään albumikantaan julkaisemalla ”Gereg”-albuminsa, joka sinkaisi yöllä Suomen, Ruotsin, Unkarin ja Sveitsin iTunes-ykköseksi niin kokonaismyynneissä kuin rock- ja metallilistalla. Kärkikahinoissa ollaan myös ympäri Euroopan aina Ranskasta Puolaan. Voit kuunnella bändin tuoreen albumin kokonaisuudessaan tästä:

Vuonna 2016 Ulan Batorissa perustettu The HU kiinnitettiin muun muassa Papa Roachin ja Five Finger Death Punchin kanssa samalle levy-yhtiölle Eleven Seven Musicille aiemmin tänä vuonna. Yhdeksi vuoden kiistattomiista yllättäjistä sinkaissut hunnirock-yhtye yhdistää musiikissaan ikiaikaisia mongolialaisia perinnesoittimia sekä länsimaisia rock- ja metallielementtejä, joten albumin nimi oli luonteva valinta – tarkoittaahan ”gereg” Tsingis-Khanin aikaista diplomaattipassia, jolla pääsi vaivatta matkustamaan. Matkustamaan tämä nelikko on jo päässytkin, ja sama ralli jatkuu tänään Pohjois-Amerikan kiertueella, joka jatkuu aina joulukuun seitsemänteen päivään saakka. Kaikkiaan edessä on massiivinen 54 keikan putki!

The HU on:
Gala: kurkkulaulu ja morin khuur
Enkush: morin khuur ja kurkkulaulu
Jaya: munniharppu, tsuur, huilu, ja kurkkulaulu
Temka: tovshuur

www.thehuofficial.com

Kommentoi julkaisua