Monipuolinen ja energinen hevimetallikiekko kompastelee tarinansa kanssa – arviossa Tyrantin uutuusalbumi ”Orjaplaneetta”

Myönnetään heti alkuun, ettei perinteisen hevimetallin nimeen vannova tehnyt itseeni kummoistakaan vaikutusta ensimmäisellä albumillaan. Tuolloin bändin korostetun korkealta ja kovaa vedetyt kappaleet sekä pilke silmäkulmassa rakennettu imago niitteineen, viiksineen ja nahkahousuineen vaikuttivat enemmänkin kiusalliselta metallilarppaukselta kuin vakavasti otettavan metallibändin touhuilta.

Asiaan tuli kuitenkin muutos viime vuoden loppupuolella ilmestyneellä “Veritiikeri”-sinkkubiisillä, joka toi yhtyeen tekemisiin täysin uudenlaista terää. Riffit olivat aiempaa sähäkämpiä, kertosäe oli tarttuva ja kokonaisuus oli muutenkin ammattimaisemmin toteutettu. Tiukasti potkiva kappale oli erinomainen sisäänheittobiisi, jonka myötä Tyrantti alkoi kiinnostaa aivan uudella tavalla. Eivätkä innostusta laskeneet muut etukäteen julkaistut siivut, joista erityisesti melodisempi “Toinen Maailma” iski nopeasti sukat jalasta.

Ennakkomaistiaisina tarjotut kappaleet antoivat hyvää osviittaa siitä, mistä Tyrantin kakkosalbumi on tehty. “Orjaplaneetta” on Tyrantin debyyttikiekkoon verrattuna huomattavasti monipuolisempi ja kunnianhimoisempi julkaisu, vaikka yhtyeen pirteän energinen hevimetalli kuulostaa edelleen vain ja ainoastaan Tyrantilta. Albumi vakuuttaa monipuolisuudellaan, sillä menevän kiihdyttelyn lisäksi joukosta löytyy myös melodisempia esityksiä, joiden aikana osataan myös tarpeen tullen rauhoittua. “Orjaplaneetta” taipuu miellyttävällä tavalla moneen suuntaan. Aiempaa kypsemmällä otteella operoiva Tyrantti kuulostaa erittäin hyvältä.

Itse musiikista ei valitettavaa siis löydy, vaan varsinaiset ongelmat liittyvät albumin tekstipuoleen. “Orjaplaneetta” on konseptialbumi, jonka tarina sijoittuu maailmaan, jossa koneet ovat kaapanneet vallan ja ihmiset ovat päätyneet orjan asemaan. Ajatuksen tasolla kiinnostava konsepti ei kuitenkaan käytännössä saavuta täyttä potentiaaliaan; albumin tekstit jäävät turhan irtonaisiksi, minkä myötä täytyy käyttää roimasti mielikuvitusta, jotta näistä saa rakennettua jollain tavalla järkevästi yhteen pelaavan kokonaisuuden. Tyrantilla on epäilemättä ollut ajatus luoda vakuuttava ja synkkä albumijärkäle, mutta lopputulos on enemmänkin sarjakuvamainen ja lapsellinen.

Sinällään tönkösti esitetyn tarinan voisi jättää omaan arvoonsa, mutta harmittavasti tämä vie muutamassa kohtaa musiikilta sen parhaan terän. Yhtye uhraa muutamia niin erinomaisia kappaleita kiekon tarinalle, että tämä on lähes anteeksiantamatonta. Esimerkiksi “Valon uhka” on sävellyksiltään yksi kiekon parhaimmista vedoista, mutta tätä kappaletta ei irtonaisena vetona jaksa kuunnella montaakaan kertaa sen albumin tarinaan tiiviisti liittyvien sanoitusten takia. Myös keikkakäytön näkökulmasta tämä on suurta haaskausta, sillä biisiä ei voi kuvitellakaan kuulevansa livemuodossa, jos tämän ympärille ei ole pultattu koko albumia.

“Orjaplaneetta” on haastava albumi. Siitä haluaisi pitää enemmän kuin se antaa mahdollisuuksia, sillä mukana on useita erinomaisia metallikappaleita: “Veritiikeri”, “Aja!”, “Toinen Maailma”, “Feeniks” sekä kunnianhimoinen, Iron Maidenin pidemmille kappaleille kunniaa tekevä “Orjaplaneetta” ovat vain ne kirkkaimmat helmet, jotka tulevat varmasti soimaan yhtyeen settilistassa myös tulevaisuudessa. Kiekon tekstipuoli rokottaa kuitenkin lopputulosta sen verran, että albumikokonaisuutena “Orjaplaneetta” jättää tyytymättömäksi. Jospa yhtye jatkaisi tyylinsä kehittämistä ja hiomista ilman konseptialbumien maailmaan sotkeutumista, sillä iskevimmillään monipuolinen ”Orjaplaneetta” on parasta Tyranttia koskaan.

7/10

Kappalelista:
1. Intro
2. Aja!
3. Veritiikeri
4. Elävältä haudattu
5. Toinen maailma
6. Matkalla vapauteen
7. Feeniks
8. Valon uhka
9. Tulella merkitty
10. Orjaplaneetta

Kommentoi julkaisua