Monkey3 tarjoaa uutuusalbumillaan ”Welcome to the Machine” instrumentaalimatkan kohti tuntematonta
Instrumentaalimusiikki on taitolaji. Kun ilmaisusta uupuu sisällön sanoittava laulu, täytyy viesti saada kulkemaan eri keinoin. Harmittavan usein tällä saralla mennään metsään. Pahimmillaan lajityypin julkaisut jäävät yksiulotteisiksi, musiikista ei löydy sielua saatikka tunnetta. Kliininen musisointi kun ei yksistään riitä. Musiikin tulisi jollain tasolla resonoida vastaanottajassa, sen sisimmän tulisi puhua kuulijalle. Kun tämä onnistuu, on lopputulos usein jopa taianomainen: musiikki kertoo itse tarinansa, sanoittaa itse itsensä.
Sveitsistä ponnistava Monkey3 jää uutukaisellaan näiden äärilaitojen välimaastoon. “Welcome to the Machine” ammentaa tematiikkansa “ihmiset vs. koneet” -asetelmasta singoten kuulijan kosmiselle avaruusmatkalle muun muassa “2001: A Space Odyssey” -elokuvan hengessä. Kolmevarttinen instrumentaalimatka on jaettu viiteen kappaleeseen, joiden aikana jammaillaan, fiilistellään ja rokataan rouhealla otteella. Tunnelmaltaan kiekko on synkkä, ilmaisu on massiivista ja jylhää. Lopputulos on raskas ja kaunis samanaikaisesti. Kuulokuvaa täydennetään sähköisillä särinöillä, kolkkeella ja muilla teemaan sopivilla elementeillä, jotka luovat riittävän mielikuvan matkasta jossain koneiden ja tähtien seassa. Ei tämä ehkä kaikkein selkein äänimaisema ole, mutta riittävä, jotta kuulija saadaan johdateltua oikealle taajuudelle.
“Welcome to the Machine” on kiinnostava julkaisu, vaikkei se kasva missään vaiheessa erityisen ikimuistoiseksi. Kokonaisuuden kuuntelee mielellään lävitse, mutta oikeastaan mitään sellaista se ei tarjoa, jota uudelle kierrokselle siirryttäessä jäisi odottamaan. Lisäksi maalailuun sekoitettu metallisempi särmä tekee materiaalista sen verran aggressiivista, ettei “Welcome to the Machine” sovellu kunnolla taustamusiikiksi muun toiminnan oheen. Tämä kaksijakoisuus on albumin suurin ongelma: se on toisaalta liian voimakas ja hyökkäävä ollakseen puhtaasti taustafiilistelyyn sopivaa kamaa, mutta sitten taas sisältöä ei ole riittävästi kuuntelemalla kuunneltavaksi. Tehokuuntelussa albumi muuttuu pitkäveteiseksi, vaikka seasta mielenkiintoisia yksityiskohtia ja sävellyksiä löytyykin.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Parhaimmillaan “Welcome to the Machine” on silloin, kun yhtye ottaa rehellisen jamiasenteen ja antaa fiiliksen viedä. Tällöin musiikki iskee kohteeseensa ja bändin johdatettavaksi asettuu mielellään. Tätä puolta kiekolta löytyy reilusti, jonka myötä “Welcome to the Machine” on kaikesta huolimatta varsin nautittava kokonaisuus.
Kappalelista:
- Ignition
- Collision
- Kali Yuga
- Rackman
- Collapse
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
