Monsterit muistelemassa menneitä – Lordi – The Arockalypse 20th Anniversary Turun Logomon terassikesässä 21.8.2026

Lordi juhlisti 20-vuotiasta albumiklassikkoaan ”The Arockalypse” Turun Logomon kesäterassilla. Ansiokas, Suomen ainoan euroviisuvoiton poikinut levy sai ansaitsemansa tulkinnan sateisena elokuun iltana.

Lordin tarina on valitettavan osuva kuvaus suomalaisuudesta: Omalaatuinen kasarihevi- ja kauhuleffafani Lapista luo oman hirviömaailmansa, jolle tavan kansa lähinnä hymähtelee ja pyrkii hittidebyytin jälkeen vaikenemaan kuoliaaksi. Ja sitten nuo pirulaiset menevät tekemään vuonna 2006 sen, mihin kukaan suomalainen ei ole pystynyt – voittamaan Euroviisut! Sehän muuttaa asian – ainakin hetkeksi. Noin 100 000 ihmistä julistaa Helsingin Senaatintorilla, kuinka monsterit olivat itse asiassa meidän poikia ja tyttöjä alusta pitäen! Hyvä meidän joukkue, hyvä Suomi!

Presidentin kättelyistä ja Suomen lipun heilutteluista onkin sitten alle vuosi median kivitykseen ja Suomi-yleisön totaaliseen selän kääntämiseen. Keitä nuo oikein luulevat olevansa?! Siis tuo konseptihan on todella nolo ja Euroviisujen voittaminen vielä nolompaa. Voiton jälkeiset kuivat vuodet eivät ole tilastollisesti katsoen päättyneet Suomessa vieläkään. Keikkoja on vedetty kotimaassa vuosittain yhden käden sormilla laskettava määrä, jos sitäkään. No, onneksi bändi onnistui viisuvoiton myötä keräämään niin vankan fanipohjan ulkomailta, että sarvipää on pysynyt pinnalla etenkin Keski-Euroopassa. Samalla yhtyeen levytystahti on ollut päätähuimaavaa, ja julkaisuista mainittakoon erityisesti seitsemän albumin kokonaisuus ”Lordiversity” vuodelta 2021.

Nyt on kuitenkin aika palata tuohon yhtyeen uran vedenjakajaan eli Suomen ainoan euroviisuvoittobiisin tähdittämän ”The Arockalypse” -albumin pariin perinteisen ”classic albums” -liveluennan myötä. Rankka matka huipulle ja sieltä pois on jättänyt jälkensä myös yhtyeen kokoonpanoon, sillä nykyään sen ainut alkuperäisjäsen ja viisuhuuman läpikäynyt jäsen on keulahahmo / vokalisti / lauluntekijä / mastermind Mr. Lordi. Bändin pelkkä olemassaolo vuonna 2026 – 20 vuotta ”Arockalypsen” julkaisun jälkeen – on uskomaton työvoitto. Mutta miten keikka toimii?

Turkulaisessa perjantai-illassa sataa. Vaikea sanoa, kuinka paljon toisella puolella kaupunkia messuava Punk ja Yäk -festivaali vaikuttaa. Sadetta pitäessä lähikuppilan suojissa tulee ainakin selväksi, että näkemykset Lordista ovat lähes yhtä polarisoituneita kuin Suomen poliittinen kenttä. En ymmärrä moista, sillä ilman Lordin keikkaa olisin ollut varmasti yhtä kotonani punkkiklassikoiden keskellä. Voisin silti veikata, että punkkifestareiden pyrot jäävät kakkoseksi monsterijuhlille. Järkyttävien rankkasateiden vuoksi lämppärinä toimiva Rabbit Cult jää tällä kertaa väliin. Onneksi pahimmat kosteusvauriot ovat illan pääaktin aikana ohi, ja yleisöäkin on löytänyt paikalle mukavasti.

Keikka alkaa levyn tapaan ”SCG3 Special Report” -alkunauhalla ja ”Bringing Back Balls To Rock” -biisillä, joka kulkee mainiosti etenkin laulusuoritusten osalta. Ei huonosti 25 vuotta ääntään koristen ja kirkuen rääkänneeltä ketjupolttajalta! Lordi ei edelleenkään säästele visuaalisessa puolessaan, ja heti ekassa kappaleessa päästellään pyroilla oppi-isä Kissin veroisesti. Vaikka fiilispohjalta onkin valitettavaa, että viisukokoonpanosta on jäljellä vain keulahahmo, on bändi epäilemättä tiukempi ja hevimpi kuin vuonna 2006.

Alkuvuosien suomea puhumattomasta, rankkuutta hieman yliyrittävästä Mr. Lordista on tullut vuosien myötä lunki lappalaishirviö, joka tarinoi spiikeissään mehevällä pohjoisen murteella – toki ymmärtäen itsekin tilanteen koomisuuden. Lisäksi jo tässä kohtaa kannattaa muistuttaa, että tuo ykköslordi on mainettaan huomattavasti parempi laulaja. Korinoiden ja kirkunoiden ohella hän kykenee tulkitsemaan kasariestetiikasta ponnistavat poppimelodiat vakuuttavasti, joskin sitä kaiken kattavaa karheutta voisi mielestäni edelleen vähentää. Silti rouheudessa ei olla aivan Aarne Tenkas -leveleillä. Vaikka kaikki ”Arockalypsen” biisit kuullaan illan aikana, ollaan biisijärjestystä rukattu livetilanteeseen sopivaksi.

Vaikka maastohousuihin sonnustautuvat hevipuritaanit pitävät hirviörokkia vääräuskoisena metallina, vetää Lordi etenkin nykykokoonpanolla heavy metal -kliseet mukavan överiksi: Jo keikan kolmannen biisin jälkeen kuullaan rumpusoolo. Vaikka niin sanotun klassisen kokoonpanon Kitaa voi kaivata etenkin taustalaulajana ja sovittajana, ei rumpujen takana jo yli vuosikymmenen ajan takonutta Manaa osaisi vaihtaa kehenkään. Maukasta hard rock -paukutusta metallisin maustein. Levyn ehkä paras biisi ”They Only Come Out At Night” kuullaan jo neljäntenä. Esityksessä yllättää etenkin se, että Mr. Lordi imitoi myös levyllä kuultavan Accept-legenda Udo Dirkschneiderin sirkkelivokaalit erittäin uskottavasti.

Siitä siirrytään luontevasti “It Snows In Helliin”, jonka voisi väittää olevan paras Alice Cooper -balladi sitten vuoden 1994. No, toki tässä on vahva mestari-kisälli-asetelma, mutta hienosti se soi silti. Hiiden ”bassosoolon” parasta antia on singolla ammuskelu eli vahvasti Gene Simmonsin jäljissä mennään. Siitä päästään fanisuosikkiin ”Chainsaw Buffet”, jossa esitellään pyörösirkkeliä, jottei mennä ihan Maukka Perusjätkäksi. Faneja miellyttää vähän torsoksi – ei sillä lailla pelottavan veriseksi torsoksi – jääneen ”Dark Floors” -elokuvan tunnusbiisi ”Beast Loose In Paradise” -yllätysveto.

Hellan kiipparisoolona kuullaan pätkä Bachin ”Toccata ja fuugaa”, ja hetkeksi on paettava sadetta pakoon sisälle. Kiipparivetoinen ”Good To Be Bad” toimii kuitenkin myös katoksen alta, ja tosifanit eivät sadetta pelkää. Tämäkin biisi on jäänyt minulla aikanaan vähän pimentoon, mutta kyseessä on todella tarttuva renkutus. Mr. Lordin oma henkilökohtainen suosikki, ”Night Of The Loving Dead”, saa tekijältään pykälää kovemman fiiliksen mukaan. Sen jälkeen leppoisa lappalaishirviö kyselee, että eivätkös kaikki laulut olleet jo siinä? No, eiväthän ne olleet, sillä pari isointa hittiä on siirretty ”yllättäen” keikan loppuun. ”Who’s Your Daddy” saa seurakseen taas kunnioitettavan liekkimeren ja vaikuttava päätösraita ”Supermonstars (The Anthem of the Phantoms)” saa yleisön mukaan yllättävänkin hyvin. Huomaa, että bändillä on oikeita hardcore-faneja, jotka eivät ole hylänneet bändiä suuren yleisön katoamisen jälkeen. Diggarit tuntuvat tuntevan materiaalin hittien ulkopuolella, ja toki yleisössä on bändin meininkiin sopivasti muutama fanipukeutujakin.

Keikka toimii jokseenkin täydellisenä aikakapselina Lordin suureen vuoteen 2006, sillä lähes ainoana ”Arocalypsen” ajan ulkopuolisena on ”The Riff” eli johtajansa murteella ”rihvi”. Kakkoslevyn harvoihin helmiin kuuluva ”Blood Red Sandman” oli sekin mukana illan teemalevyn luksuspainoksella, joskin liveversiona. Kitarasoolo johdattelee keikkaa kohti ilmeistä loppuratkaisuaan. Bändin uusin jäsen Kone korvasi alkuperäiskitaristi Amenin, eli Mr. Lordin ohella viimeisen koko matkan mukana olleen jäsenen, pitkällisen välien tulehtumisen ja kisaväsymyksen myötä vuonna 2022.

Musiikillisesti soittajavaihdosta voidaan kuvailla bändille ominaisesti Kiss-hengessä: Jos Amen vertautui 70-lukuvongutteluineen röyhkeästi rokkaavaan Ace Frehley’n, on Kone bändin Bruce Kulick. Hän on teknisesti ylivoimainen mutta alkuperäistä visiota nöyrästi kunnioittava tekijä, joka muistuttaa osaamisestaan sopivin väliajoin jollain hauskalla tilulla.

Sooloa seuraa ”Get Heavy” -debyytin hitit “Devil Is a Loser” ja “Would You Love a Monsterman?”. Nekin ovat juhlistettavan levyn bonusraitoja. Ja sitten lopulta kliimaksina se kaiken pahan tai hyvän alku ja juuri ”Hard Rock Hallelujah”, ”Arockalypsen” ja bändin koko uran suurin hitti. Biisihän on lähes jokaiselle viisuhuuman läpikäyneelle suomalaiselle umpituttu kasarihardrock-anthem, joka toimii hyvin – totta kai! Mutta pitkän Lordi-keikan kontekstissa on käynyt selväksi, että jo tälläkin bändin hittilevyllä makaa useampiakin vähintään yhtä hyviä biisejä. Puhumattakaan sitten muusta tuotannosta, joita kirjoitushetkellä on olemassa 18 levyllistä ”Arockalypsen” lisäksi. Mikäli pääset yli yhdestä puhkisoitetusta euroviisuhitistä, saatat löytää hirveän kasan erinomaisia kasarivaikutteisia rokkibiisejä. Ja niistä maskeista ja kauhurokkikuvastosta — täytyykö niistä edes päästä yli? Nehän ovat todella hauskoja, kunhan niitä ei tarvitse itse käyttää kesähelteillä. Ja nuo kaverit taitavat hoitaa sen homman vielä vuosia.

Settilista:

1. SCG3 Special Report
2. Bringing Back the Balls to Rock
3. The Deadite Girls Gone Wild
4. The Kids Who Wanna Play with the Dead
5. Drum Solo
6. They Only Come Out at Night
7. It Snows in Hell
8. Bass Solo
9. The Chainsaw Buffet
10. Beast Loose in Paradise
11. Mr. Killjoy
12. Evilove
13. Keyboard Solo / Toccata And Fugue
14. Good to Be Bad
15. The Night of the Loving Dead
16. Who’s Your Daddy?
17. Supermonstars (The Anthem of the Phantoms)
18. The Riff
19. Blood Red Sandman
20. Guitar Solo
21. Devil Is a Loser
22. Would You Love a Monsterman?
23. Hard Rock Hallelujah

Teksti: Juhani Mistola
Kuvat: Miikka Asukas