Of Montreal huhtikuussa Suomeen

Yhdysvaltalainen indie-yhtye palaa lähes viiden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Psykedeelistä ja tanssittavaa pop-musiikkia soittava kokoonpano nähdään Tavastialla maanantaina 16. huhtikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin kautta maan torstaina 12. tammikuuta.

Erikoislaatuisen ja räiskyvän persoonan Kevin Barnesin johtama of Montreal nousi Neutral Milk Hotelin ja The Apples in Stereon tavoin maineeseen arvostetusta Elephant 6 -kollektiivista. Uransa alusta lähtien 60-luvun psykedeelistä popia, elektronista tanssimusiikkia, lo-fi-henkistä indierockia, cabaree-musiikkia sekä soulia ja funkia täysin omaleimaiseksi keitokseksi yhdistellyt kokoonpano nauttii valtaisaa suosiota erityisesti Pohjois-Amerikassa.

Of Montrealin suuri läpimurto tapahtui vuoden 2007 ”Hissing Fauna, Are You The Destroyer?” -albumilla, jonka julkaisukiertueella yhtye vieraili myös loppuunmyydyssä Redrumissa. Yhdysvaltalaisbändin edellinen pitkäsoitto, esimerkiksi Kanye Wastin kanssa työskennelleen Jon Brionin tuottama sekä Janelle Monáen ja Solange Knowlesin vierailuja sisältämä, ”False Priest” julkaistiin syksyllä 2010. Of Montrealin 11. albumi ”Paralytic Stalks” ilmestyy 7. helmikuuta.

Yhtye on kerännyt ylistystä myös väriloistoa, tanssikoreografioita ja erikoisefektejä pursuavista keikoista, joita on verrattu erityisesti The Flaming Lipsin, Super Furry Animalsin ja Lady Gagan performansseihin.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Stupido-Shopin ja Nuorgam-verkkomedian kanssa.

KEIKKA:
Ma 16.4.2012 Helsinki,

LIPUT:
Myyntiin 12.1.2012 klo 9.00
– 28 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti
– 30 EUR ovelta

Kommentoi julkaisua