Monuments (UK) ja Heart Of A Coward (UK) helmikuussa Helsinkiin ja Tampereelle

Vuonna 2006 perustettu, progressiivista metalcorea työstävä Monuments jyrää helmikuussa 2020 kaksi kertaa Suomessa. Brittiyhtye soittaa Helsingin On the Rocksissa 12. helmikuuta ja Tampereen Klubilla päivää myöhemmin.

Monuments on julkaissut urallaan kolme albumia, joista viimeisin ilmestyi vuonna 2018. Phronesis-pitkäsoiton jälkeen bändi on keikkaillut laajasti ympäri maailmaa ja hyvästellyt laulajansa Chris Barretton.

Suomen-keikoilla Monumentsin keulassa ääntelee tuore vokalisti, amerikkalainen Andy Cizek, joka vaikuttaa myös yhtyeissä Makari ja WVNDER. Cizek on ollut mukana Monumentsin keikoilla heinäkuun alusta asti. Hänet on nyt nimetty virallisesti orkesterin laulajaksi.
– Kävi heti selväksi, että Andy sopii bändiin sekä taidoiltaan että persoonaltaan. Olemme jo tehneet uutta musiikkia yhdessä. Palamme halusta maistattaa yleisölle, mitä padassa on jo ehtinyt porista, Monumentsin vanhat jäsenet kommentoivat tyytyväisinä.

Taitavan, tanakan ja salakavalan tarttuvan Monumentsin lisäksi molempina iltoina lavalle nousee toinenkin englantilainen progressiivisen metallin tykki. Vuonna 2009 perustettu Heart Of A Coward julkaisi albumin ”The Disconnect” kesäkuussa 2019. Levyllä kopla groovaa ja paukuttaa tavalla, joka lupaa Suomen-keikoillekin syvää ja vaikuttavaa modernia raskautta.

Nem Agency & Triffid and Danger Concerts present:
MONUMENTS (UK)
HEART OF A COWARD (UK)

ke 12.2.2020 Helsinki, On the Rocks
Liput alk. 22,50 e (Tiketti) / 24 e ovelta

to 13.2.2020 Tampere, Klubi
Liput alk. 21,50 e (Tiketti) / 23 e ovelta

Ennakkoliput tulevat myyntiin ma 18.11.2019.

facebook.com/thisismonuments
facebook.com/heartofacowardofficial
rocks.fi
tullikamari.net
nem.fi
triffidanddanger.se

Kommentoi julkaisua