OutoKuva Moonsorrow

Moonsorrow soittaa kaksi harvinaista klubikeikkaa Suomessa toukokuussa: ”Keikat kellottavat reilusti yli 2 tuntia”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.1.2023

Pakanametalliyhtye Moonsorrow esiintyy keväällä Suomessa kahdella harvinaislaatuisella keikalla. Genrensä arvostettu suursuosikki tarjoaa keikoilla läpileikkauksen ansiokkaasta urastaan yllätyksiä unohtamatta. Moonsorrowin Marko Tarvonen kertoo yhtyeen tulevista keikoista seuraavaa:

”Keikat koostuvat kahdesta erillisestä setistä, jotka kellottavat yhteensä reilusti yli 2 tuntia. Yllätyksenä voitaneen pitää myös sitä, että uutta musiikkiakin on kaikessa hiljaisuudessa alkanut syntyä, joten nämä keikat jäävät samalla viimeisiksi klubiesiintymisiksi Suomessa ennen seuraavan levyn julkaisua.”

Omaehtoinen genrensä suursuosikki nähdään Jyväskylän Lutakossa perjantaina 19. toukokuuta ja perjantaina 26. toukokuuta Helsingin Tavastialla. Lipunmyynti käynnistyy keikkapaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa tiistaina 31.tammikuuta klo 9 alkaen. Yhtye lupaa keikoista seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olemme aina tehneet musiikkia omilla ehdoillamme. Sama pätee keikkoihin. Usein meille vitsaillaan ”Ai Moonsorrown keikka ja tunnin setti, no ne ehtii vetää 4 biisiä.” Ja näinhän se joskus onkin! Välillä esimerkiksi festareilla voi käydä niin. Nyt väistämme kuitenkin tuon oletuksen, ja tarjoamme kaksi erittäin spesiaalia showta Suomessa.”

MOONSORROW

Pe 19.5.2023 Jyväskylä, Lutakko.
Liput alkaen 25 EUR (+mahd. toim.kulut alk. 1,50 EUR)
Myynnissä Lippu.fi ja Jelmu.net

Pe 26.5.2023 Helsinki, Tavastia.
Liput alkaen 30 EUR
Myynnissä Tiketti.fi

www.moonsorrow.com
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat