Moonsorrow Suomen-kiertueelle maaliskuussa ”Jumalten aika” -levyn tiimoilta

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 13.12.2016

Press_Photo_05_moonsorrowKotimainen pakanametalliyhtye Moonsorrow tuo Pohjolan myyttisyyttä ”Jumalten aika Finland tour 2017” -kiertueensa tiimoilta. Bändin uusimman albumin nimeä kantava kiertue alkaa Tampereen Klubilta, ja yhtye soittaa kaikkiaan kuudella paikkakunnalla päättäen esiintymisensä Helsinkiin. Lämmittelijänä kiertueella nähdään espoolainen, synkkää pakanmetallia soittava Draugnim, jonka uusin ”Vulturine” -albumi on Moonsorrowin lailla tänä vuonna julkaistu. Kiertueen infoa voi seurata tapahtuman Facebook-sivulta. Moonsorrowin rumpali Marko Tarvonen kommentoi uutista:

”Jo miltei vuosi sitten julkaisimme uusimman albumimme Jumalten aika, joka vei bändin kiertueelle moneen maahan Euroopassa. Suomessa kerkesimme tekemään ainoastaan levynjulkkarikeikan Helsingissä plus muutamat kesäfestivaalit. Sattuneista, sattumattomista sekä myös täysin satumaisista syistä jouduimme siirtämään Suomen klubikeikat maaliskuulle 2017. Ja tässä sitä nyt ollaan, tuomassa Jumalten aikaa kuudelle eri paikkakunnalle kotimaassamme, joka on meille se kaikkein tärkein ja rakkain keikkakenttä. Valmistautukaa mahtipontisiin, kovaäänisiin sekä tunnelmaisiin iltoihin – Death to false folk metal!”

MOONSORROW
+support: Draugnim
To 2.3.2017 Tampere, Klubi
Pe 3.3.2017 Jyväskylä, Lutakko
La 4.3.2017 Joensuu, Kerubi
To 9.3.2017 Kuopio, Henry´s Pub
Pe 10.3.2017 Turku, Gong1
La 11.3.2017 Helsinki, Virgin Oil Co

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput ovat myynnissä keikkapaikkojen normaaleissa ennakkomyyntipisteissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat