Moonsorrowin pakanajuhla sai loppuunmyydyn Lutakon villiintymään ja liikuttumaan

Moonsorrow:n kotimaan keikkailutahti on useimmiten sieltä verkkaisemmasta päästä, joten mahdollisuudet pakanametallipartion livenä todistamiseen kannattaa aina käyttää hyödyksi. Varsinkin kun keikalla luvataan kuultavan yllätyksiä sisältävä ja erikoispitkä setti. Näin yhtyeen edellisen kerran “Verisäkeet”-levyn juhlavuotiskiertueella ja jotain erityistä toden totta kuultiin myös loppuunmyydyssä Lutakossa.

Lämppäreitä keikalla ei ollut, joten kellon lyödessä kymmenen päästiin saman tien asiaan. Ja millä tavalla! Aloituskappaleena kuultiin “Tulkaapa Äijät!” jonka yhtye on Setlist-sivuston mukaan soittanut livenä ainoastaan viisi kertaa aiemmin, eikä vielä kertaakaan Suomessa. Kyseessä on yhtyeen versiointi vanhasta ruotsalaisesta juomalaulusta ja suurin piirtein viimeinen kappale, jolla Moonsorrow-keikan voisi kuvitella alkavan. Keikan aloitus paitsi hämmensi hyvällä tavalla, nostaen odotuksia loppusettiä varten, myös herätteli yleisön mukavasti. Hilpeä tunnelma jatkui toisella encoreksi täydellisesti sopivalla kappaleella, “Pakanajuhlalla”, jota yhtye ei myöskään ole keikoillaan esittänyt liki kymmeneen vuoteen. Pitti myöskin pyöri lähestulkoon koko keikan ajan, mistä varmasti on osin kiittäminen illan energisen hyväntuulista aloitusta.

Kaikki hauska kuitenkin loppuu aikanaan ja Moonsorrowin iloiset biisit sitäkin nopeammin. Kun yleisö on saatu heräämään, onkin sopiva hetki iskeä vakavampi vaihde silmään. Ensimmäisen setin aikana kuultiin vielä muun muassa “Kivenkantaja”, “Köyliönjärven jäällä” sekä harvoin livenä soitettu “1065: Aika”. Ensimmäinen setti päättyi täysin vastakkaisiin tunnelmiin kuin millä se alkoi, synkän “Kuolleiden maa” -järkäleen musertavan, hitaasti rapistuvan outron lohduttoman tunnelman myötä. Kuolemanhiljaisuus saatteli illan ensimmäisen puoliskon päätökseensä ja noin yhden Moonsorrow-kappaleen mittaisella hengähdystauolla yleisö kerkesi mukavasti käymään vessassa ja baaritiskillä. Tauon aikana kerkesi myös mukavasti sulattelemaan ensimmäisen setin antia, joka jätti yllättävyydellään mukavan nälän loppuiltaa kohden.

Sitten verhot avautuivat, paljastaen vaihtuneen taustakankaan. Pian nauhalta alkava introraita vahvisti todeksi sen, mistä olin jo varovaisesti haaveillut: kuulen viimeinkin “Tulimyrskyn” livenä! Vieläpä koko puolituntisessa jylhyydessään. “Tulimyrsky” on enemmän kuin kappale, se melkein kuin elokuva ilman kuvaa. Se on eeppinen matka viikinkiaikaan tarinoineen ja tunnelmineen ja sen kokeminen livenä nosti illan yhdeksi kaikkien aikojen keikkakokemuksista omalla kohdallani. Kiitos ja kumarrus bändille tästä kappalevalinnasta!

“Tulimyrskyn” jälkeen kuultiin vielä “Haaska”, “Mimisbrunn” sekä takuuvarma yhteislauluveisu “Sankaritarina”, jonka ikoninen kuoromelodia pääsee aina parhaiten oikeuksiinsa täpötäyden keikkapaikan antaumuksella laulamana. Ja myös tällä kertaa se tuntui ainoalta oikealta tavalta päättää näin onnistunut ilta.

Pitkistä ja vaikeasti pureksittavista kappaleistaan huolimatta Moonsorrow on todella mukaansatempaava livebändi, joka ottaa esiintymisestään kaiken irti. Keikkojen mieleenpainuvuus on kuitenkin aina myös omistautuneen fanikunnan ansiota. Bändin yleisö koostuu ihmisistä, joille sen musiikilla on valtava merkitys ja joille settilistan harvinaisuudet sekä puolituntiset kappaleet ovat enemmän kuin tervetulleita. Yhtye ilmoitti, että kyseessä ovat viimeiset kotimaan klubikeikat ennen seuraavan albumin ilmestymistä, joten vajaan kolmen tunnin kokonaisuus oli siinäkin mielessä varsin paikallaan.

Pakanajuhlat jatkuvat vielä loppuunmyydyllä Tavastialla 26.5.