Moonspell

Portugalilainen heavy metallia soittava Moonspell julkaisi uuden ”Alpha Noir” nimeä kantavan albuminsa huhtikuun lopussa Napalm Recordsin kautta. Kaaoszine lähestyi yhtyettä silloin sähköpostitse, mutta yhtyeen haastatteluun vastaaminen myöhästyi aina kesäkuulle asti. Tässä kuitenkin yhtyeen kitaristin Ricardo Amorimin mietteitä yhtyeen uudesta albumista. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Terve. Kuinkas Moonspellin vuosi on lähtenyt käyntiin?

Ricardo: Terve. Vuosi on lähtenyt käyntiin todella kiireisesti keikkoja tehden ja uutta levyä promoten. Tällä hetkellä soitamme keikkoja ympäri Euroopan festareilla, joten mukavastihan tämä vuosi on tähän mennessä sujunut.

Teiltä ilmestyi uusi albumi nimeltä “Alpha Noir” huhtikuussa Napalm Recordsin kautta. Voisitko kertoa meille hieman sekä albumin kirjoittamisesta että sen nauhoituksista?

Ricardo: Kysymme jokainen kerta uutta albumia tehdessämme itseltämme, miten aiomme parantaa edellisestä albumistamme, eikä tämä levy myöskään ollut poikkeus. Mietimme kappaleiden rakenteita todella kauan ja kulutimme todella paljon aikaa, jotta saisimme kasaan mahdollisimman hyvän albumin. Levy onkin saanut varsin hyvän vastaanoton median keskuudessa, joten olemme olleet siihen tähän mennessä enemmän kuin tyytyväisiä. Tue Madsen loihti albumille juuri sellaisen soundin, jota siihen itsekin kuvittelimme, joten lopputuloksesta tuli todella onnistunut.

Näetkö uuden albuminne loogisena jatkumona ”Night Eternal” -albumille?

Ricardo: Kyllä. Siinä on sitä samaa taikaa kuin ”Night Eternal” -albumissa, mutta se on musiikillisesti vähän selkeämpi sekä tarttuvampi kuin edellinen albumimme. ”Night Eternal” -albumin tunnelma oli hyvin vaihtuva, kun taas ”Alpha Noir” on puolestaan hieman suorempi kokonaisuus. Se on raskas alusta loppuun!

Albumin rajoitetussa painoksessa on levy nimeltä ”Omega White”, joka on täysin vastakohta ”Alpha Noir” -albumille. Mistä idea tällaiseen tuli? Mitä voit kertoa meille tästä toisesta albumista?

Ricardo: Kappaleita kirjoittaessamme meille tuli hieman erilaisia ideoita, ja koska mielestämme jotkin kappaleet eivät vain sopineet keskenään, päätimme kirjoittaa yhden albumin sijasta kaksi albumia, jotka olisivat siis toistensa vastakohtia. Tällä tavalla voimme myös tarjota faneillemme tunnelmallisemman sekä raskaamman kokonaisuuden riippuen siis siitä, kummasta piirteestä yhtyeessämme enemmän pitää.

Mitä mieltä itse olet Ying / Yangista? Uskotko, että on olemassa jokin tasapaino hyvän ja pahan välillä?

Ricardo: Itse asiassa uskon, että on olemassa tasapaino hyvän ja pahan välillä. On sanottu, että kun hengität sisään, olet Ying-tilassa, ja kun hengität ulos, olet Yang-tilassa. Eli kun hengität, niin tasapainoilet aina hyvän ja pahan välillä. ”Alpha Noir” on albumi, joka hengittää sisään kapinallisuutta, kun taas ”Omega White” käsittelee sen ja päästää sen ulos.

Tänä vuonna yhtye täyttää kunnioitettavat 20 vuotta. Miten aiotte juhlistaa tuota merkkipaalua?

Ricardo: Tällä hetkellä meillä ei ole suuria suunnitelmia sen suhteen. Promotoimme vain uutta albumiamme ja katsomme, mitä vuosi tuo tullessaan. Mielestäni olisi jo kuitenkin korkea aika julkaista kunnollinen biografia yhtyeestämme, joten toivottavasti se julkaistaan vielä tämän vuoden aikana.

Olette uranne aikana soittaneet myös Suomessa. Onko sinulla erityisiä muistoja liittyen Suomeen?

Ricardo: Meillä on pelkästään hyvää sanottavaa Suomesta. Meillä on siellä paljon kavereita, esimerkiksi Amorphis, Poisonblack, Sentenced, HIM, Embraze sekä Before the Dawn. Aina kun olemme siellä soittaneet, meillä on ollut todella hauskaa ja vastaanotto on aina ollut loistava. Lisäksi kitarani on tehnyt suomalainen Tomi Korkalainen, joka työskentelee ”Amfisound”-nimisessä firmassa. Joten tämänkin takia aina kun ihmiset kysyvät minulta suosikkikaupunkiani Euroopassa, vastaan ”Helsinki”!

Jos kaikki Big Fourin yhtyeet kysyisivät teitä keikalle yhtä aikaa mutta saisitte valita vain yhden, niin minkä valitsisitte ja miksi?

Ricardo: Vaikea kysymys, koska olen kasvanut kuunnellen oikeastaan näitä kaikkia yhtyeitä. Vastaisin silti varmaankin Metallican, koska epäilen muiden yhtyeiden fanien olevan kauempana kuin Metallica meidän musiikistamme. Metallica tuntuu yhdistävän kaikenlaisia metallin kuuntelijoita, joten sen takia valitsisinkin juuri Metallican.

In Flamesilta tuli viski ja Motörheadilta viini. Mikä tuote tulisi Moonspelliltä?

Ricardo: Portugalilaiset rakastavat viiniä, joten tietenkin oma viini olisi todella hieno asia. Me julkaisimme muutama vuosi sitten pienen erän omaa viiniä, ja se meni todella hyvin kaupaksi, joten kukapa tietää, jos tulevaisuudessa saisimme oman viinimme!

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko lopuksi vielä sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Ricardo: Pysykää viisaina ja aitoina. Kiitoksia kun olette tukeneet yhtyettämme vuosien varrella ja saaneet meidät tuntemaan tervetulleiksi aina Suomeen saapuessamme. En malta odottaa, että pääsemme taas Suomeen ja saamme juhlia teidän kanssanne aitoon suomalaiseen tapaan! Kippis!

Kommentoi julkaisua