Morbid Evils julkaisee uuden kappaleen sisältävän digitaalisen live EP:n ja lähtee Euroopan kiertueelle Oceanwaken kanssa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.11.2015

Morbid Evils 2015 2Turkulaisen 2014 perustetun Morbid Evilsin Oslon keikalta taltioidut kolme kappaletta julkaistaan digi-live-EP:nä. Keikka äänitettiin moniraitanauhurilla ja siitä lohkaistiin kolme kappaletta, joista kaksi löytyy myös Svart Recordsin maaliskuussa julkaisemalta In Hate With The Burning World-debyytiltä. Niiden lisäksi EP:llä on myös yksi on vielä ennenjulkaisematon kappale. Raskalle, hitaalle ja äänekkäälle musiikille omistautunut  Svart October Fest II järjestettiin Oslon kuuluisassa Blitzissä 21.-24.11. ja siellä esiintyi Morbid Evilsin lisäksi mm. vastikään Suomessakin käyneet Ufomammut (ITA) ja Suma (SWE).

Katso keikka ja kuuntele koko EP tästä:

Digitaalinen EP löytyy Morbid Evilsin Bandcamp-sivustolta, josta sen voi myös halutessaan ladata pientä korvausta vastaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye aloittaa myös ensimmäisen Euroopan kiertueensa julkaisupäivänä porilaisen Oceanwaken kanssa. Kiertueen ensimmäinen keikka onkin pääesiintyjäpaikan jakavan kiertuekaverin kotikaupungissa 6.11. ja se jatkuu seuraavalla viikolla Kööpenhaminassa. Tarkempi kiertueohjelma alla.

In the Wake of Evil: Morbid Evils & Oceanwake European Tour 2015
06.11. Pori, Baarikaappi
12.11. Copenhagen DEN, KB18
13.11. Hamburg GER, Grüner Jäger
14.11. Erlangen GER, New Force
16.11. Prague CZE, Club Fatal
17.11. Ostrava CZE, Plan B
18.11. Krakova POL, TBA
19.11. Olsztyn POL, Andergrant
20.11. Riga LAT, Depo
21.11. Tallinn EST, Rockstars

Kiertueen jälkeen Morbid Evils aloittaa studiosession, jonka aikana taltioidaan yhtyeen toinen albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/MorbidEvils/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat