”Vaikeuksien kautta voittoon” on sanonta, jota käytetään vähän liiankin lepsusti. Sitten on tämän yhtyeen kaltaisia tapauksia, jotka nostavat tuon kyseisen fraasin aivan uudelle tasolleen. Tällä tavalla syntyi Morian-yhtyeen toinen täyspitkä ”Ashen Empire”.

Aikaisemmin en ollut juurikaan kuullut tästä yhtyeestä, mutta kuitenkin minulle tämä kyseinen albumi toimitettiin, ja tunnelmat ovat hyvin kaksijakoiset. Infolapussa kerrotaan, että Morianissa on kyse omaleimaisuudesta (niin kuin kaikilla tuntuu nykyään olevan) ja sävellykset liikkuvat särmikkäistä kertosäkeistä ja tappomelodioista metalliin ja poppiin.

Levyn avaava ”Dawn Brigade” on kaikessa haikeassa positiivisuudessaan levyn parasta antia. Alussa huoma,a että tuotanto on onnistunut, soundeista tai tasoista ei ole mitään valitettavaa ja kaikki soittimet kuuluvat. Kappale noudattelee peruskaavaa mutta antaa sitäkin enemmän, näyttäen monia puolia yhtyeestä. Niin popimmat säkeet kuin metalliset kertosäkeetkin ja silloin tällöin kuuluvat korinahuudot on sovitettu erittäin hyvin yhteen. Tässä vaiheessa huomaa taas kerran, että bändin tärkein elementti on laulu ja homma toimii, jos löytää osaavan laulajan, kuten tällä yhtyeellä on käynyt. Hyvää alkua seuraava ”The World Ends With You” edustaa hieman eri laitaa kuin levyn aloittava kappale. Kappaleen alku kuulostaa Rammsteinin diskoversiolta, johon on sotkettu myös hieman jotain omaa mausteeksi. Muuten kappale on samantyyppinen kuin suurin osa muustakin levystä, ja siinä piilee juuri tämän levyn heikko lenkki: kappaleet kuulostavat aivan liikaa toisiltaan. Jos kappaleita kuuntelisi sokkona, ei niitä välttämättä osaisi erottaa toisistaan. EP-muodossa tämäkin toimisi erittäin hyvin, mutta kun on kyseessä täyspitkä, mennään hieman metsään.

Kolmas ”Darkplay (Let the Right One In)” on heikko slovariyritys, joka ei onnistu useiden kuuntelukertojenkaan jälkeen säväyttämään. Kappaleessa on myös hieman oudot laulukuviot, ja välillä kuulostaa siltä kuin laulaja vetäisi eri biisiä kuin muu bändi. Ehkä tästä vielä noustaan. Neljäs ”The Boy Who Cried Wolf” on ehkä levyn parhain ja omaleimaisin tuotos. Se sisältää juuri kaikki ne elementit, joilla pitäisi päästä radiosoittoon usealle kanavalle. Itse en ihmettelisi, vaikka tämä radiosta julkaisun jälkeen kuuluisikin. Seuraava ”Dead Heat” on ainakin introltaan levyn nopein kappale ja tuo jälleen hieman lisää kuuntelukokemukseen. Kyseisessä kappaleessa kuullaan myös naislaulua, joka sopii musiikkiin täydellisesti. Tässä vaiheessa on outoa huomata, että vaikka levyn kappaleet kuulostavat samanlaisilta, sieltä voi silti erotella hyvät ja huonot kappaleet erittäin helposti. Muutama seuraava kappale mennään taas samalla kaavalla kuin edelliset. Tunnelma lopahtaa, kun hetkeen ei tarjota yhtikäs mitään uutta, ja välillä mennään jopa tylsyyden puolelle.

Kuitenkin taas heikkoja pätkiä seuraa nousu. ”Nemesis Rising” alkaa mielenkiintoisella, jyräävällä ja rouhealla kitarariffillä. Myös laulajan (liian vähän käytetyt) raspit pääsevät oikeuksiinsa. Biisi kestää alle kolme minuuttia pitäen tässä lyhyessä ajassa koko paletin kasassa ja sisältäen kaiken tarvittavan. Kappale myös muistuttaa vanhoista isoista rock-nimistä, jotka nykypäivänä on jo kuopattu tai kaupallistettu jollain tapaa. Levyn päättävä nimikkobiisi on puolipakollinen hidastelu. Heti alussa kuule,e että on saavuttu tämä tie loppuun. Kappaleen alussa oleva akustinen melodia saa ympärilleen syntikkamelodioita, ja hetken päästä kappale räjähtää hitaana ja raskaana käyntiin ja laskee sitten taas tunnelman luontiin, jossa mennään pelkästään akustisen ja laulun voimalla. Kappale on koko levyn raskain, surumielisin ja pisin, ja se näyttää vielä lopuksi jotain uutta bändistä – näin ollen loppu on mielenkiintoinen. Mutta johtuuko se siitä huojennuksesta, että levy on ohi, vai siitä, että se on oikeasti hyvä kappale? Vastaus on kyllä molempiin. Hienot kansitaiteet, mietityt sanoitukset ja erittäin hyvät soittajatkaan eivät aina riitä pelastamaan koko pakettia. Välillä mennään kovaa ja korkealta ja välillä hiljakseen matalalentoa. Siinä piile koko tämän levyn elinkaari. Osa kappaleista on hyvinkin koukuttavia, ja niitä kuulisi mielellään lisää, mutta biisit muistuttavat toisiaan liikaa, kuten jo mainittiin. Hyvät koukut ja omat jutut käytetään heti levyn alussa loppuun, näin ollen levy on yllätyksetön keskihyvä täyspitkä. Tämä ei arvostelijalle juuri maittanut, mutta kyllä tätä varmaan tullaan isoissa piireissä arvostamaan.

6/10

Kappalelista:
1: Dawn Birgade
2: The World Ends With You
3: Darkplay (Let the Right One In)
4: The Boy Who Cried Wolf
5: Dead Heat
6: Bloodwork
7: This Mortal Coil
8: Nemesis Rising
9: Ashen Empire

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Eeli Helin