Mørket uutuussinglellä tulenaran aiheen äärellä: Nyt lauletaan palavista kirkoista

Kirjoittanut Ingeborg Roos - 13.5.2024

Parhaillaan kolmatta, myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää albumiaan työstävä Mørket pureutuu 17. toukokuuta julkaistavalla ”En Kyrka Brinner” -biisillään perustavanlaatuisiin pohdintoihin järjestäytyneistä uskonnoista. Kantaaottavuus on aina ollut yhtyeen sydäntä lähellä, eikä uutuussinkku tee tähän poikkeusta.
Vokalisti Erik kertoo ”En Kyrka Brinner” -kappaleesta:

”Kaikilla on oikeus uskoa mihin haluaa. Ja on ehdottoman hieno asia, jos uskosta löytää itselleen tukea, turvaa ja vapautta. Jos kuitenkin organisoitu uskonnollinen toiminta hyödyntää valta-asemaansa taloudelliseen, poliittiseen tai hirvittävimmissä tapauksissa jopa seksuaaliseen hyötyyn, on hyvä pysähtyä pohtimaan miksi kirkkoja palaa.”

Musiikillisesti ”En Kyrka Brinner” tarjoaa aiempaakin virtaviivaisempaa ja rokkaavampaa Mørketia, mikä antaa osviittaa myös tulevan kolmoslevyn linjasta. Biisin, sekä tulevan albumin tuottajana ja miksaajana toimii Viktor Gullichsen (mm. Battle Beast, Avatar, Brymir, KUUMAA, Mikko Joensuu).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tässä kappaleessahan on mukana meheviä AOR-kaikuja, mutta toisaalta myös räyhäkkäitä The Hellacopters -henkisiä kitarasooloja ja ihan perinteisen härskiä rokkipianoa. Olisiko tämä sitten jonkinlaista “Scandinavian Action Metallia”? Oli miten oli, samaa menoa tullaan kuulemaan myös uudella pitkäsoitolla, toki kuitenkaan unohtamatta tuttua raskautta ja sopivaa äkkivääryyttä.”

Mørketilla on tuoreen materiaalin myötä katse kotimaan lisäksi entistäkin enemmän myös Suomen rajojen ulkopuolella, ja yhtye onkin hiljattain ehtinyt herättää myös kansainvälistä kiinnostusta. Bändi esiintyi äskettäin Norjassa järjestetyillä Inferno Metal Festivaleilla ja loppukesästä heidät nähdään Saksassa, massiivisilla Summer Breeze -festareilla.

Suomeksi ja ruotsiksi laulava Mørket on julkaissut kiitettäviä arvioita keränneet kaksi albumia (Musta luonto, 2016 ja Oro, 2020, Suomen Musiikki), sekä liudan singlejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat