Mørketin, Negatiivisten Nuorten ja Assemble The Chariotsin jäseniltä uusi yhtye Glacerate: Ensimmäinen single ”Used” Kaaoszinen ensisoitossa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.5.2023

Vuonna 2022 perustettu helsinkiläisyhtye Glacerate julkaisee huomenna debyyttisinkkunsa ”Used”. Glacerate kertoo soittavansa ”fuzz-infusoitua hypermetallia”, ja kokoonpano koostuu muun muassa yhtyeiden Negatiiviset Nuoret, Assemble The Chariots ja Mørket jäsenistöstä. Yhtye lupaakin olevansa eräänlainen genrejen sulatusuuni yhdistellessään desert rockia, hardcore punkia ja pop-melodioita raskaaseen metallipaahtoon.

Used” on osa syksyllä julkaistavaa kuuden kappaleen EP:tä, joka kantaa nimeä ”Hyper”, ja joka esittelee yhtyeen popahtavampaa tuotantoa.

Niin julkaistavan kappaleen kuin loppu-EP:nkin sanoituksista vastaa laulaja Onni Holmström, joka kuvailee lyriikoiden syntymistä seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Vaikka olen pienen ikäni ollut kaiken maailman bändikuvioissa mukana ja nimenomaan vokalistin (ja samalla lyrisistin) roolissa, en ole oikeastaan koskaan kirjoittanut kappaleita henkilökohtaisesta elämästäni. Olen suuruudenhullu sanoittaja ja pyrin aina ylittämään sekä itseni että maailman asettamat rajat sille, mikä on mahdollista ja ’järkevää’ toteuttaa lyriikan raameissa ja olenkin kokenut, että perinteiset vuodatustekstit on jo nähty.

Sitten katsoin hiukan peiliin ja ymmärsin, että sieltä takaisin tuijottava henkilö on kuitenkin tavan tallaaja, jolla on sellaiselle ominaiset ongelmat, paineet, surut ja murheet, ja niiden on päästävä ulos, jos en mieli niiden syövän itseäni hengiltä. Aloin siis tuumasta toimeen ja kirjoitin tekstejä paperille lähes tulkoon lapsellisen päiväkirjamaisesti muokaten lähinnä loppusointuja toisiinsa sopiviksi.

EP:n tekstit kertovat pääasiassa kokemastani traagisesta rakkaudesta ja eron tuskasta, sairaalloisesta suhteestani alkoholiin ja siitä puristavasta tukehtumisen tunteesta, joka seuraa kaikkia liikkeitäni. ’Used’-kappaleessa käsitellään sitä ristiriitaa, kun on päivänselvää, että kahden ihmisen täytyy jatkaa teitään eri suuntiin, mutta ilman toista on niin kovin vaikeaa olla ja syntyy sellainen välitila.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EP:n sävellyksestä ja ideoinnista vastaa puolestaan yhtyeen kitaristi Arttu Hurme, joka kommentoi kappaleen sävellysprosessia seuraavasti:

”Jossain keväällä 2022 aloin pyöritellä ajatusta tehdä biisejä saundimaailma edellä. Kokeilin kaiken maailman hassuja muljuttimia kitaran ja vahvistimen välille, kunnes jokin loksahti kohdalleen. Aloin fiilistellä erilaisia riffejä ja melodioita pörisevällä fuzz-saundilla ja isolla kaikuvallilla höystettynä, ja siitä alkoi muodostua haaleat ääriviivat Glaceraten musiikille. ’Used’ on kappale, jossa yhdistyy paikoitellen jopa bläkkikseltä haiskahtava blast beat -taonta, kevyt popahtava hempeily ja valtava areenakertsi, jossa Onnin laulu ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Kummallisista rakennuspalikoista huolimatta biisi tuntuu ainakin omasta mielestäni todella eheältä, ja se toimii hyvin esimakuna siitä, mitä on tulossa lisää.”

Kaaoszine tarjoaa lukijoilleen yhteistyössä yhtyeen kanssa ennakkoon mahdollisuuden kuunnella yhtyeen uuden ”Used”-kappaleen:

Voit tallentaa yhtyeen tulevan kappaleen Spotifyssa tästä: https://presave.glacerate.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.instagram.com/glacerate
https://facebook.com/glacerateband
https://glacerate.com

Glacerate:
Onni Holmström – laulu
Arttu Hurme – kitara
Mikko Nyholm – kitara
Aapo Sandberg – basso
Juha Aalto – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat