Mors Subitalta neljäs studiovideo tulevaan albumiin liittyen

Mors Subita 2015Oululaisen modernin ja melodisen death metallin lipunkantaja Mors Subita on saanut uuden levynsä julkaisukuntoon. Debyytillään valtaisaa hehkutusta sekä viralliselta listaltakin paikan saavuttaneen yhtyeen toinen albumi kantaa nimeä ”Degeneration”, ja se julkaistaan 20.3.2015. Yhtye on nyt julkaissut tulevaan albumiinsa liittyen neljännen studiovideon ja voit katsoa sen kokonaisuudessaan tästä:

Yhtyeen säveltäjä-kitaristi Mika Lammassaari kommentoi tuotosta seuraavasti:
”Degeneration esittelee mielestäni entistä aggressiivisemman, mutta samalla selkeästi melodisemman Mors Subitan. Debyyttiin nähden jokaisella osa-alueella on kiristetty otetta, kuitenkaan hyviä ja vahvoja biisejä unohtamatta. Löytyy levyltä korvamato-kertosäkeitäkin. Degenerationilla soittaa nälkäinen, janoinen ja helvetin vihainen bändi, josta hyvä esimerkki on levyn avaava Degenerate –nimiraita.”

Tulevan levyn 10 uutta kappaletta on miksannut Aksu Hanttu (mm. Korpiklaani, Poisonblack), ja masteroinut Svante Forsbäck (mm. Volbeat, Rammstein, Amorphis). Levyn julkaisijana toimii Wolfheart –debyytinkin julkaissut OneManArmy. Levyn ennakkoon Levykauppa Äxästä tilanneet saavat lisäksi kaksi bonuskappaletta.

Studiovideo osa #1:

Studiovideo osa #2:

Studiovideo osa #3:

Official album teaser:
https://www.youtube.com/watch?v=R1RGzx0uUrs

Kommentoi julkaisua