Moses II:n uusi albumi on nyt julkaistu

Kirjoittanut Niko Kuusela - 20.2.2022

Moses II:n uusi albumi julkaistiin 11.2. ja on nyt kuunneltavissa alla.

Michaen Bleun ja hänen yhtyetovereidensa pandemiaprojekti sai ideansa jo yli viisi vuotta sitten, kun Michael ehdotti luottorumpalilleen Tuomakselle saunassa, että kyllä me tehdään vielä se progelevy. Pari vuotta sitten aika oli oikea projektin toteuttamiselle ja musiikki lähti syntymään nopeasti. Superbändin musiikki on 70-luvun progressiivista rockia 2020-luvulla. Vaarallista, aggressiivista, psykedeelistä ja vähän kieli poskessa, lämmöllä lainailevaa. Harkitsimme jossain vaiheessa jakelua, pitäisikö laittaa levyn valmistusvuodeksi 1972. Päätettiin kuitenkin vaikuttaa tässä ajassa.

Albumi kertoo vaihtoehtoisen ja fiktiivisen tarinan Mooseksesta ja hänen mielettömistä matkoistaan. Välillä ollaan ongelmien keskellä Siinain vuorella, toisaalla rauhoitutaan Punaisen meren äärellä puhumattakaan sen halkaisemisesta osana pakomatkaa. Kaikki huipentuu väkivaltaiseen kostoretkeen Kuningas Ramses II:n palatsiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Michael Bleu