Mournful Linesin tuoreella singlellä vierailee Antti Railio

Kirjoittanut Niko Kuusela - 11.9.2022

Oululainen Mournful Lines julkaisi kappaleen, jossa vierailevana laulajana kuullaan mielettömän soundin omaava Antti Railio. Kappale on nimeltään ”Love Is Cruel”. Kappale on tarina kahdesta miehestä, jotka taistelevat keskenään naisesta, jonka puheet ovatkin valhetta. Se on tarina valheiden ja vaikutusten ylipääsemisestä ja selviytymisestä.

Kappaleen on sanoittanut jo edesmennyt Minna Immonen ja säveltänyt Choralesta tuttu Markus Ahola.

”Markus kuuntelutti kappaleen vanhan version nykyiselle tuottajalle Janne Remekselle, joka innostui kappaleesta heti ensikuuntelusta. Siitä lähtikin sitten iso pyörä pyörimään ja niin sanotun dream teamin kasaus. Bändiksi valikoitui saman tien oululainen Mournful Lines. Mournful Lines oli Remekselle jo ennalta tuttu bändi ja tiedossa oli bändin jäsenten lahjakkuus. Bändi myös tiesi, mitä Remes haluaa biisiin tuotannollisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Biisi tuotettiin uusiksi yhdessä bändin kanssa. Samaan aikaan Remes oli yhteydessä Antti Railioon ja toimitti hänelle raakavedoksen biisin nykyisestä muodosta. Antti ilmoitti, että hän lähtee laulamaan biisin, ja näin dream team oli kasassa. Kappaleen säveltäjä pidettiin tietenkin ajan tasalla, ja peukaloa tuli toteutukselle. Vuosia vanha kappale sai faceliftin ja on nyt valmis kuultavaksi. – Ja mikä parasta, Antti Railio on saatu takaisin hevin pariin myös(kin) tämän sinkun myötä.”

Mournful Lines on yksi 16. syyskuuta Helsingin Ihkussa Raskasta apua Ukrainaan -hyväntekeväisyystapahtumassa esiintyvistä bändeistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat