Mr. Lordi kertoo, minkä biisin laulaminen jännittää eniten ja millainen bändin seuraava kunnianhimoinen levy tulee olemaan – haastattelussa perjantaina virtuaalikonsertin soittava Lordi

Lordi Ice Hall Helsinki 13.12.2019
Lordi Ice Hall Helsinki 13.12.2019

Maailmalla suurta suosiota nauttiva kotimainen hirviömetallin menestys Lordi soittaa perjantaina 22. toukokuuta kello 22 Suomen aikaa massiivisen virtuaalikonsertin, jonka aikana päästään kuulemaan vanhojen hittien lisäksi myös harvinaislaatuisempia kappaleita bändin tuotannosta. Kaaoszine tavoitti itse päähirviön, Mr. Lordin, haastattelua varten tulevan virtuaalikonsertin tiimoilta.

Mitenkäs on kevät sujunut?

Mitenkäs tässä, kiirettä on ollut oikeastaan yllättävän paljon. Ensin oli paljon kiirettä, sitten ei yhtäkkiä enää ollutkaan yhden päivän verran kiirettä, ja nyt on taas kiire. Näin hassusti tämä vähän meni, että siirryttiin toisesta kiireestä toiseen.

Ehditte kiertää hieman jo uuden ”Killection”-albuminne tiimoilta ennen koronatilannetta. Miten nuo keikat sujuivat?

Joo, tasan puoleen väliin ehdimme päästä. Sitten kun kiertue napsahtikin poikki, niin päivän verran ihmettelimme, että hetki sitten oltiin vielä Leipzigissa keikalla ja seuraavana päivänä piti olla keikka Stuttgartissa, mutta löysinkin itseni sitten sunnuntai-iltana ihan kotisohvalta, niin se oli vähän hämmentävää. Mutta sitten heti sen jälkeen alettiinkin suunnitella tuota streamkeikkaa, ja uuden levynkin suunnittelu on tässä mennyt pitkälle.

Silloin pari kuukautta sitten ei voinut tietää, eikä vieläkään voi tietää, että kauanko tätä kestää, niin ei voi olla vaan tekemättä mitään. Meidän olisi pitänyt olla tällä hetkellä vissiin Japanissa rundilla, ja nyt vasta olisi oikeasti tulossa pieni breikki ennen kuin alkaa festarit – no ei ala! [naurua]. Kaikki perhana siirtyy sinne ensi vuoteen, paitsi Suomen-keikat syyskuulta, riippuen siitä mitä sanoo hallitus ja mitä sanoo korona, ja että uskaltaako sinne sitten ylipäätään tulla ketään. Niitä lukuun ottamatta meillä on kalenteri tyhjänä, joten jotainhan tässä pitää tehdä kuitenkin. Ei tietenkään ollut tarkoitus alkaa uutta levyä tekemään tässä vaiheessa, mutta kun aika pakottaa.

Mutta ne keikat mitä sitten kuitenkin ehditte soittaa sujuivat ilmeisesti hyvin?

Kyllä, ei kai siinä mitään. Perusmeininkiä. Hyvin soi ja hirviöt irvisteli ja yleisö sanoi jee. Se mikä tässä oikeasti harmittaa on se, että se oli oikeasti tosi hyvä rundi ja meni hyvin ihan viimeiseen asti. Se mikä oli jännää oli se, että se viimeiseksi jäänyt keikka Leipzigissa oli sellainen, että yhdeksänsataa lippua meni, mutta vain kahdeksansataa ihmistä tuli paikalle. Siinä kohtaa alkoi huomaamaan sen, että osa ei selvästi uskaltanut koronapaniikissa tulla paikalle. Vasta viimeisen viikon keikoilla se alkoi näkymään paremmin – tai ehkä sen enemmänkin aisti, että nyt alkaa jengi olemaan jo pikkuisen enemmän varpaillaan.

Teillä on perjantaina luvassa ainutlaatuinen virtuaalinen konsertti. Millaisilla fiiliksillä lähestyt keikkaa? Jännittääkö tuollainen iso virtuaalikonsertti enemmän kuin tavalliset keikat?

No ei oikeastaan, tai nyt jännittää ihan eri syistä – tai ei oikeastaan jännitä, se on väärä sana… Tai siis se, että me teimme sen virheen, että sanoimme faneille, että ”Hei heittäkääs biisejä mitä me voisimme soittaa” – no se oli perkele virhe [naurua]. Sieltähän tuli nimittäin niitä biisejä, mitä me emme haluaisi soittaa ja mitä me emme ole koskaan soittaneet. Niitä me nyt sitten olemme treenailleet. Onneksi pidätimme oikeuden kuitenkin heti kättelyssä valita ne biisit, että se ei ole mikään suora äänestys, että näistä nyt soitetaan ne kaikki, vaan me poimimme mielestämme ne kiintoisimmat biisit.

Mutta vaikka me kuvittelimme poimivamme nokkelasti ne kappaleet, niin kyllä tässä on ollut haasteita niiden biisien treenaamisessa. Tarina kertoo, että jotkut olivat ymmärtäneet väärin, että me soittaisimme vain sen listan biisejä mitä fanit äänestivät, mutta ei se ihan niin mene, koska kyllähän meidän on esimerkiksi pakko ”Hard Rock Hallelujah” soittaa ja ”Devil Is A Loser” ja ”Would You Love A Monsterman”, koska siellä on kuitenkin sellaisia lipun ostaneita, jotka eivät tiedä niitä sinkun b-puolia, niin meidän on ihan turha soittaa jotain ”Eviloveja” tai ”Hate At First Sighteja” kun suurin osa ei niitä ole ikinä kuullut. Tämä tapahtuma on tehty faneille, mutta täytyy muistaa, että niitä fanejakin on eri tasoilla.

Se nyt siinä jännittää vähän, vaikka jännitys onkin väärä sana. Me otamme tuon koko homman rennosti ja yritämme tehdä sen sellaisella fiiliksellä, että me istumme ikään kuin treenikämpällä, vaikka emme siis todellakaan ole treenikämpällä. Koitamme saada siihen samaa fiilistä. Eli jos joku biisi menee ihan päin vittua aluksi, niin me aloitamme sen sitten alusta. Otetaan rennosti, ja biisien välissä fanit saa esittää kysymyksiä. Otetaan ajan kanssa ja rauhassa, kellään ei ole mihinkään kiire eikä kellään ole saunavuoroa tai mitään. Aloitusaika on sovittu, ja sitten jatketaan ainakin arviolta se kolme tuntia.

Mutta mukana tosiaan kuullaan myös hieman harvinaislaatuisempiakin kappaleita tuotannostanne?

Kyllä. Ja oli myös jännä huomata, että settilistassa ei ole esimerkiksi yhtään biisiä ”Scare Force Onelta”. Teimme sellaisen päätöksen itse, että soitamme nuo pakolliset kappaleet, jotka kaikki aina haluavat kuulla, ja sitten otimme myös muutaman oman poiminnan sellaisia kappaleita, joita olisi kiva soittaa, kuten vaikkapa ”Not The Nicest Guy” ja ”Biomechanic Man” ja sellaisia, mutta muutoin on valittu fanien toiveista. Ja on ollut jännä huomata, että ne painottuvat kolmeen tai neljään ekaan levyyn. Se mikä yllätti, oli se, että luulin fanien tykkäävän paljon ”Deadache”-albumista, mutta ei sieltäkään taida olla yhtään biisiä. Eivät ihmiset sieltä sitten olleet toivoneet kauheasti, mihin taas olin itse varautunut henkisesti. Aika pitkälle nuo fanien toiveet näyttivät painottuvan bonusraitoihin ja sinkkujen b-puoliin ja erikoisralleihin.

Koetko, että tästä voisi vetää jonkinlaisia päätelmiä jatkossa sen suhteen, mitä kannattaa ottaa esimerkiksi pysyvästi mukaan settilistaan?

Joo, varmasti tulee olemaan niin, että kun taas palataan keikkailemaan, niin näistä biiseistä otetaan jokunen mukaan settilistaan. Sellainen konsensus meillä oli treenatessamme, että näin tulee varmasti tapahtumaan. Tämäkin on vähän sellainen juttu, että vaikka osa faneista ovat tykänneet erityisesti vanhoista albumeista, niin kyllä bändin etenemisen kannalta on tärkeää, että bändi itse kokee biisien soittamisen mielekkääksi. Esimerkiksi ei minua henkilökohtaisesti kiinnostaisi soittaa vain ja ainoastaan noita kolmen ensimmäisen levyn kappaleita. Minua ajava voima on se, että voi tehdä uusia biisejä ja soittaa niitä niiden vanhojen ohella. Mutta ehkä sitten kun esimerkiksi tuo ”Get Heavy” täyttää pyöreitä, niin ehkä sitten vedämme muutaman keikan, joissa soitetaan koko levy, tai jotain sellaista. Mutta kieltäydyn siitä, että Lordi muuttuisi sellaiseksi toivejukeboksiksi, että settilista olisi aina vain ja ainoastaan kolmen ensimmäisen levyn kappaleita.

Sitten kun te kaivelitte naftaliinista noita vanhoja kappaleita, niin nousiko sieltä jokin esiin sellaisena, että ”hei tätähän onkin kiva soittaa”?

Joo, ”Kalmageddon” oli sellainen, joka sai ajattelemaan, että ”vittu tätä on kiva vetää”, ja ”Supermonstars” oli kanssa sellainen. Mutta oli siellä sitten sitä toistakin äärilaitaa, joiden kohdalla olin vain, että ei saatana. Esimerkiksi tuo ”The House”, eli tuo Dingo-cover. Siihen liittyy oikeastaan monia juttuja, minkä takia se ei minulle henkilökohtaisesti oikein lähde. Ensinnäkin se on minulle valtavan hankala biisi vetää. Meikäläisen ääniala on tuollainen yhden äänen yli oktaavin, ja minulta puuttuu muutama ääni välistä sieltä yläoktaavista, niin minulla menee sellaiseksi Udo-imitaatioksi, which is fine. Mutta tämän kyseisen kappaleen laulumelodiat menevät reilusti yli sen yhden oktaavin. Joissain säkeistöissä laulan niin matalalta, että se menee juuri ja juuri, ja sitten kertosäkeessä suonet räjähtelevät ohimolta kun yritän osua niihin nuotteihin. Ja siinä on hirveästi sanoja ja se on muutenkin erikoinen kappale Lordille.

Onhan meillä muitakin covereita, mutta tämä on ainoa Lordin levyttämä biisi, jota minä en ole sovittanut, vaan Kita sovitti sen Amenin kanssa, ja minä olen vain käynyt laulamassa sen.  Veikeää siinä on se, että se jätkien kikkailusovitus on jotenkin valtavan hankala minulle sisäistää. Siinä kikkaillaan sellaisissa kohdissa ja sellaisilla jutuilla, jotka ovat minulle vähän epäluontevia, mutta yritämme sitten rämpiä sen läpi. Jokaisen biisin kohdalla on tarkoitus hieman puhua siitä, ja minä kyllä avaan sitten sanaisen arkkuni kyseisestä kappaleesta. Tuo on varmasti ainoa, ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minä sen livenä vedän. Jos nyt jännittämisestä puhutaan, niin se on varmasti se ainoa, minkä kohdalla mietin, että mitenköhän tuo nyt taitaa mennä.

Mikäli perjantain streamkeikka sujuu hyvin, voisitko nähdä mahdollisena, että soitatte sellaisia enemmänkin ja silloinkin, kun fyysisiä konsertteja saa taas järjestää?

Ideaalitilanteessa joo, olisihan se ajatuksena todella hieno. Mutta se, mitä tässä ei monestikaan tule miettineeksi, on se, että kun muutat minkä tahansa keikan settilistaa tai rutiinia, niin se vaatii helvetisti töitä ja ennakkovalmisteluja. Esimerkiksi nyt tämä streamkeikka, niin pelkästään se, että tämä settilista on niin erikoinen meille, niin se on vaatinut meiltä aivan järjettömän määrän harjoittelua verrattuna siihen mitä meillä normitilanteessa treenattaisiin. Lisäksi meillä ei nyt ole hirveästi soittokertojakaan alla, joten bändi ei todellakaan ole juuri nyt mikään rasvattu ja öljytty kone näiden biisien kanssa, vaan todellakin aika jäykästi vedämme papereista, koska ne kappaleet eivät ole lihasmuistissa.

Kun kysyt, että voisimmeko tehdä tällaisia jatkossakin, niin voisimme, mutta silloin se pitää kompensoida joillakin muilla tavoin niin että se olisi järkevää, koska se valmistautuminen vie niin paljon aikaa, ja aika on yhtä kuin rahaa, joten silloin todennäköisesti kyseisen keikan liput maksaisivat enemmän, tai sitten meillä pitäisi olla kiertue, jossa vedämme vain noita kappaleita. Mutta siinä tullaan taas siihen kysymykseen, että kuinka moni oikeasti haluaisi kuulla niitä biisejä, joita eivät ole ikinä kuulleet, kun haluaisivat oikeasti kuulla ne ”Who’s Your Daddyt” ja ”Would You Love A Monstermanit” ennemmin. Tässä tullaan sellaiseen paradoksiin, että mikä on järkevää ja mikä ei.

Kymmenes studioalbuminne ”Killection” julkaistiin tuossa alkuvuodesta. Nyt kun takana on kymmenen täyspitkää levyä ja katsot hieman taaksepäin, niin nouseeko kokonaisuudesta jokin levy tai pari levyä, jotka tuntuvat määrittäneen parhaiten teidän uraanne?

Se vähän vaihtelee, mutta onhan totta kai sitten tiettyjä biisejä, jotka ovat ”pakollisia”, ja jotka ovat meille itsellemmekin pakollisia. Tuntuisi esimerkiksi kummalliselta soittaa keikka ilman ”Would You Love A Monstermania”. Kyllä me ilman ”Hard Rock Hallelujahia” voimme vetää, mutta monsterman tuntuu siltä, että kyllä se nyt pitää soittaa. Tuo setti, jolla lähdimme kiertueelle oli sellainen, että yritin sisällyttää jokaiselta levyltä jotain, mutta ”The Arockalypsella” oli niin monta sinkkua, että sieltä sisältyi settiin niin monta kappaletta.

Mainitsit tuossa, että olette jo alkaneet tehdä uutta levyä. Mihinkäs suuntaan olette tällä kertaa menossa musiikillisesti?

Me olemme tismalleen samassa suunnassa kuin ”Killectionillakin”, eli hyvin laajalla haulikolla ammutaan. En kehtaa vielä sanoa, että mikä se juttu on, mutta jatkamme samalla tematiikalla tuolla seuraavallakin levyllä. En uskalla sanoa siitä enempää, koska levy-yhtiö ei ole vielä niellyt tätä ideaa. Jos tämä minun ideani menee läpi, jonka bändi, management ja taustavoimat ovat jo ostaneet, niin tämä on taas niin suuruudenhullu juttu, että sitäkään ei ole kukaan tehnyt aikaisemmin. Mutta musiikillisesti voi tulla ihan mitä vaan.

Pitkäaikainen basistinne OX jättäytyi yhtyeestä viime vuonna, ja tilalle tuli Hiisi. Millaista hänen kanssaan on ollut soittaa?

Mukavaa on ollut tietenkin. Onhan se aina kun uusi heppu tulee porukkaan, niin tulee uutta energiaa ja kipinää porukkaan. Se on vielä niin herttaista, kun hän on vähän vielä vihreä tässä Lordi-kuviossa, niin hänellä on aina veikeitä kysymyksiä, kun hän kysyy jotain tyhmää, joka on mielestämme herttaista. Mutta eihän hän voi tietää sitä mitä ei tiedä. Hyvin on mennyt, ja hyvin nopeasti hänkin on saanut itseluottamusta hahmoonsa. Aluksi hän hieman jännitti, mutta sanoimme, että ota ihan iisisti ja anna itsesi tulla siitä läpi kun soitat, ja älä mieti sitä hahmoa liikaa. Ja hän on vielä niin erityylinen basistikin kuin OX, joka on kuin höyrykone. Hänen soittotyylinsä on sellainen, että hän vetää täysillä ja tikkaa kuin joku saatanan veturi. Hiiden soittotyyli puolestaan on huomattavasti monitasoisempi, ja siinä on enemmän sitä dynamiikkaa.

Vuonna 2006 julkaistiin kattava Lordi-kirja ”Mie oon Lordi”. Näin vuonna 2020, kun kirjaa lukee, se tuntuu luonnollisesti jo hyvin kaukaiselta ajalta. Olisiko mahdollista, että kirjalle julkaistaisiin jonkinlainen jatko-osa, josta pääsisi lukemaan samaan tapaan ajasta Euroviisuvoiton jälkeen?

On. On ollut puhetta ja on mahdollista, ja tuleekin varmasti parin vuoden päästä. On ollut jo puhetta ja alustavia keskustelujakin. Aika paljon on kuitenkin tapahtunut sen jälkeen, ja se kirja kattaa vain ne ensimmäiset kolme levyä, ja sen jälkeen on kuitenkin jo seitsemän julkaistu.

Koronan takia myös Euroviisut peruttiin tältä vuodelta, ja Suomen televisiossa nähtiin sen tilalla muun muassa Lordin legendaarinen viisuvoitto vuodelta 2006. Miten luulet, että kilpailussa olisi käynyt, jos olisittekin esittäneet viisuissa ”Bringing Back The Balls To Rockin”?

Lopputulos olisi ollut sama. Olen siitä aika vakuuttunut. Se olisi voinut olla melkein mikä tahansa muu biisi ”The Arockalypselta” ja se olisi silti voittanut. Mutta totta kai ”Hard Rock Hallelujahissa” ne koukut ja kasarijutut ja huudatukset toimivat, ja biisin nimi on hyvä. Täytyy muistaa, että Euroviisuissa on tärkeää, että biisin nimi on jollain tavalla erikoinen tai että se jää mieleen. Sellainen ”I love you forever” -tyylinen nimi ei välttämättä Euroviisuissa erotu. ”Hard Rock Hallelujahissa” on kolme sellaista sanaa, joita ei viisubiiseissä juuri nähdä. Mutta ihmiset eivät äänestäneet sitä biisiä, vaan sitä juttua. Väitän, että efekti olisi ollut ihan sama biisistä riippumatta.

Kommentoi julkaisua