Mr.Lordi sai toisen koronarokote-annoksensa – myös Joulupukki piipahti

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 3.8.2021
Kuva: Jouni Porsanger

Kotimaisen metallisuuruus Lordin johtohahmona ja solistina tunnettu Mr.Lordi eli Tomi Putaansuu on saanut toisen annoksensa koronarokotetta. Mr. Lordin rokotuksesta uutisoi Yle.

Mr. Lordi rokotettiin pop-up -rokotepisteessä, joka kiertää ympäri Rovaniemeä. Myös toinen paikallinen kuuluisuus piipahti paikalla – nimittäin itse Joulupukki. Pukki oli jo kuitenkin molemmat annoksensa saanut aiemmin, mutta hän tuli paikalle siitä huolimatta näyttäytymään.

Pandemia on siirtänyt Lordin suunniteltuja keikkoja jo lukuisia kertoja. Putaansuun mukaan kaikella on kuitenkin myös positiivinen puolensa.

”Tässä kaikessa on myös hyviä puolia. Se on antanut meille mahdollisuuden olla luovia. Olemme äänittäneet seitsemän albumia [pandemian aikana]”, Putaansuu kertoo.