MTV: Viidelle ihmiselle tuomio Vaasan Raskasta joulua -konsertissa vuonna 2017 tapahtuneesta halliturmasta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.12.2021

Julkaisimme sivustollamme vuonna 2017 artikkelin, jossa kerroimme Vaasan Raskasta Joulua -konsertin peruuntuneen jo kolmen kappaleen jälkeen kun jäähallin katosta tippui kentällä istuneen yleisön päälle ilmanvaihtoputkia sekä valoja. 

Nyt Vaasan hovikoikeus on MTV Uutisten saamien tietojen mukaan vahvistanut tuomion halliturmasta, jossa viidelle yleisön jäsenelle aiheutui vähäistä vakavampia vammoja, kuten kaularangan nyrjähdyksiä ja murtuma, aivotärähdyksiä, lieviä aivovammoja sekä muita vammoja. Osa joutui pitkällekin sairaslomalle tapahtumien johdosta.

Onnettomuustutkintakeskuksen raportin mukaan onnettomuus aiheutui ilmastointiputken huonosti toteutetusta ripustuksesta. Yksi putken T-kappaleen kannakkeista oli pettänyt muutamaa päivää ennen onnettomuutta. Kannakkeen pettäminen aiheutti muille kannattimille liian suuren kuorman, jonka vuoksi ne pettivät kesken konsertin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuomion sai hallin ilmastointiputken muutos- ja kiinnitystöistä vastanneen yrityksen toimitusjohtaja ja työnjohtaja sekä kaksi yrityksen työntekijää. Lisäksi tuomion sai hallista vastannut muutos- ja kiinnitystyöt tilannut mies.

Kaikki miehet tuomittiin viidestä vammantuottamuksesta sakkorangaistuksiin. Jotka vaihtelivat 60 päiväsakosta 40 päiväsakkoon. Riippuen tuomitun tuloista sakkojen suuruus vaihteli 2 520 eurosta 1 080 euroon.

Voit katsoa videoita tapahtuneesta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat