Muddy Moonshine, Ember Falls, Diablerie ja Suuri Tuntematon – levyt arvioitavina
Kokeilin syksyllä jo kerran arviota, jossa arvostelen useamman levyn kerralla. Kun tämä kokeilu osoittautui onnistuneeksi, päätinpä kokeilla sitä toistenkin. Tällä kertaa otan arvostelun alle neljä albumia samalla kertaa. Tällä kertaa käsiteltävät yhtyeet ovat southern rockia soittava Muddy Moonshine, elektronista metallia takova Ember Falls, extreme metalia industrial-vaikuttein tuottava konkari Diablerie sekä suomenkielistä rokkia soittava Suuri Tuntematon. Kahden ensimmäisen yhtyeen levyt ovat debyyttejä ja vastaavasti kahden jälkimmäisen bändin levyt molempien yhtyeiden toiset täysipitkät. Melko kirjava kattaus, tarkastellaan niitä seuraavaksi lähemmin.
Muddy Moonshine – ”Muddy & Wild”
Levyn kannessa komeilee änkyrässä oleva mies, joka on juuri laittamassa lasipurkillista menovettä suuhunsa. Katse on haparoiva, ja miehellä on selkeästi paljon sanottavaa. Vantaalaisen Muddy Moonshinen debyytin kansikuva ei ole ehkä houkuttelevin mutta kertoo yhtyeen musiikista paljon. Yhtye tarjoilee debyytillä kolpakollisen viinalle ja kaljalle löyhkäävää southern rokkia. Mikäpäs siinä, olut ja rokki sopivat aina yhteen.
Mainos päättyy
Kun kappalelistalta löytyvät muun muassa ”Drunk As Fuck” – ja ”Bottle Of Love” -nimiset raidat, voi olla varma, että alkoholi toimii tälle orkesterille sanoitusten innoittaja. Alkoholiaiheiset kappaleet eivät kuitenkaan rajoitu tähän, vaan oikeastaan levyn viisi ensimmäistä kappaletta käsittelee viinaa. Ja yleensä rellestysmielessä. Ensivaikutelma levystä onkin, että se pitää sisällään humoristisesti onnistuneita ja vähemmän onnistuneita viinalauluja, joita on mukava hoilottaa yhtyeen mukana hyvässä hiprakassa. Siksi onkin yllättävää, että Muddy Moonshine on pystynyt toteuttamaan niinkin vakavan ja hyvän kappaleen kuin ”River”. Se on ehdottomasti levyn hienoin kappale ja osoittaa vääräksi sen epäilyksen, etteikö yhtye osaisi soittaa. Levyn alkupuolen kappaleet eivät soittotaitojen suhteen vakuutta – ne ovat hyvin yksinkertaisesti toteutettuja ja toisaalta sopivat yhtyeen kaljaveikkotyyliin mutta eivät herätä luottamusta yhtyeen soittotaitoihin. Levyn sanoituksetkaan eivät ole aina onnistuneita, sen osoittavat muun muassa örveltävä ”Drunk As Fuck” ja epäonnisesti lähentelevä ”Funky Town”.
”Muddy & Wild” on kokonaisuutena outolintu – levyn alkupuoli on humoristista ja paikoin ärsyttävänkin kuuloista, hyvin pelkistettyä musiikkia. Kuitenkin albumin loppupuolelta löytyy myös järkevän oloisia, erilaisesti toteutettuja kappaleita. Debyytistä on hankala sanoa, pyrkiikö se olemaan humoristinen vai vakavasti otettava levy. Joka tapauksessa levy kärsii tästä kahtiajaosta. Melodioiden suhteen albumilla liikutaan turvallisesti southern -ja bluesrockin välimaastossa. Sitä ei käy kieltäminen, etteikö albumi olisi persoonallinen – en ole aiemmin törmännyt ”Russian Pussycat Blues” – tai ”Succuhus”-nimisiin kappaleisiin. Muddy Moonshinen debyytti ei ole erityisen onnistunut kokonaisuus, mutta muutamat yksittäiset kappaleet sillä toimivat.
5/10
Kappalelista:
- Back In Jail
- Drunk As Fuck
- This Town Of Mine
- Moonshineman
- Bottle Of Love
- Funkytown
- River
- Blued Steel Blues
- Russian Pussycat Blues
- Stomp
- Succuhus
Ember Falls – ”Welcome To Ember Falls”
Tamperelainen rock/metal-yhtye Ember Falls julkaisee debyyttinsä “Welcome To Ember Falls” helmikuun lopussa. Aikaisemmin myös Mekanismina tunnettu orkesteri vaihtoi vokalistia ja aloitti puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen single ”Shut Down With Me” tuli ulos jo vuoden 2015 puolella, joten debyyttikiekkoa on varmasti jo odotettukin. Ember Falls yhdistelee raskaaseen soundiinsa myös elektronista musiikkia, joka luonnollisesti hiukan keventää kokonaisuutta mutta myös monipuolistaa äänimaailmaa.
Mainos päättyy
”Welcome To Ember Fallsia” kuunnellessa on havaittavissa yhtäläisyyksiä ruotsalaisten Sonic Syndicaten ja Engelin suuntaan. Yhtyeitä yhdistävät jyräävät riffit, puhtaiden ja ärisevien lauluosuuksien yhdistelmät sekä koukuttavat kertosäkeet. Eipä sillä, kyllä Suomestakin löytyy myös muita rock -ja metalliyhtyeitä, jotka yhdistelevät äänimaailmaansa elektronisia elementtejä. Näitä ovat muun muassa Blind Channel, Corona Skies ja Dead End Finland, joten Ember Falls ei ole uusi tekijä tällä rintamalla. Kilpailu tämän genren sisällä on viime vuosina alkanut lisääntyä, ja kehitys tuskin rajoittuu näihin yhtyeisiin. Kuten edellä mainitut yhtyeet, myös Ember Falls tekee musiikkia persoonallisella otteella. ”Welcome To Ember Fallsin” kappaleissa vokalisti Thomas Groven puhtaat vokaalit dominoivat, mutta kitaristi Calun räyhäävät osuudet ovat täydellinen lisä yhtyeen vokalistin ääneen. Kun brutaaleja vokaaleja on säästelty, ne iskevät todella rajusti. Näin ne myös väkevöittävät Ember Fallsin kappaleita entisestään.
Debyytiltä on julkaistu jo ”The Cost Of Doing Business”, ”COE”, “Shut Down With Me” ja viimeisimpänä “Rising Tide”. Kaikki näistä ”Rising Tideä” lukuun ottamatta ovat väkeviä ralleja, jotka saavat niskalihakset jumppaamaan. Vaikka nämä kappaleet kahlataan 100 prosenttia lasissa, ei vaikutelma ole hutiloitu vaan harkittua. Kappaleita on todella mukava kuunnella. ”Rising Tide” on ”Freedomin” kanssa debyyttikiekon kevyimpiä kappaleita. ”Freedom” on puhdas rakkauslaulu, jossa kuullaan niin pianoa kuin viulua sekä vierailevan naissolistin Eveliina Määtän laulua. Duetto yhtyeen vokalistin Groven kanssa toimii hyvin. ”Rising Tide” on enemmän pop rock -kappale, joka koukuttaa kuulijan tarttuvalla melodialla. Pitkäsoitolla kuullaan myös toista vierailevaa artistia, nimittäin Blind Channelin Niko Moilasta kappaleessa ”Open Your Eyes”. Moilasen laulutyyli istuu hyvin Ember Fallsin soundiin, eikä minua haittaisi kuulla enemmänkin musiikkia näiltä yhtyeiltä yhdessä.
”Welcome To Ember Falls” on erinomainen debyytti, joka ei jätä paljon toivomisen varaan. Ember Falls on selkeästi löytänyt tyylinsä, joka toimii – sen tämä albumi todistaa. Levyn kappaleet on tehty pitkälti samalla kaavalla, mutta muutama erilaisempi kokeilukin löytyy – muun muassa ”Falling Rainissä” kuullaan pätkä mahtipontista gregoriaanistyylistä naiskuoroa ja päätösraidassa miehen puhetta. Kappaleet ovat antaumuksella tehtyjä ja hienosti toteutettuja, ja ainoastaan muutama kappale jää ”vain hyväksi”. Debyyttikiekko on vakuuttava teos ja jään mielenkiinnolla seuraamaan yhtyeen tulevaisuutta.
9+/10
Kappalelista:
- The Cost Of Doing Business
- Falling Rain
- Of Letting Go
- The Enemy You Need
- Freedom
- COE
- Rising Tide
- Open Your Eyes
- One More Time
- Shut Down With Me
- The Lamb Lies Down In Sacrifice
Diablerie – ”The Catalyst vol. I: Control”
Hiljattain Kaaoszinen haastattelussa ollut Diablerie julkaisi toisen albuminsa “The Catalyst Vol. I: Control” tammikuun lopussa. Yhtyeen debyytti ilmestyi jo vuonna 1999, ja Diablerie oli haudattuna useamman vuoden vuosituhannen alussa, kunnes se vuonna 2006 jälleen aktivoitui. Tämän jälkeen on pyöräytetty muutamat ep:t, mutta nyt bändin kuuntelijat pääsevät pitelemään käsissään kauan odotettua toista albumia. Yhtye runnoo toisella albumillaan kymmenen extreme metal -rallia indutsrial-vaikutteilla höystettynä. Tavoitteena on ollut saada kuulijan naama irtoamaan, mikä kyllä onnistuukin. ”The Catalystin” viisi ensimmäistä raitaa tarjoaa korvia kuumottavia lyriikoita, päätä vavisuttavia riffimyrskyjä sekä raakaakin raaempia vokaaleja. Kun tähän äänimaailmaan kaadetaan sekaan vielä elektronisen musiikin elementtejä sekä mahtipontisia taustaääniä, on kuulijan pää ihan sekaisin. Eikä pelkästään myönteisessä mielessä – alkupuolen kappaleissa on niin paljon kaikkea, että niihin on jopa hankala päästä sisälle.
Mainos päättyy
Pitkäsoitolla kuullaan myös vierailevia solisteja kuten Mika Luttinen Impladed Nazarenesta sekä MC Raaka Peetä Turmion Kätilöistä. Valitettavasti Luttisen osuudet meinaavat hukkua täyteen sullotun ”Rabidin” äänimaailmaan, mutta Raaka Peelle on annettu isompi osuus ”Wear My Crownissa”. Turmion Kätilöitten laulajan ääni vilahtelee pitkin kappaletta, mutta kappale päättyy Raaka Peen suomenkieliseen lauluosuuteen, joka antaa mielenkiintoisen vastapainon englanninkielisille lyriikoille. Levyn loppua kohden kappaleet muuttuvat aavistuksen yksinkertaisemmiksi ja myös piirun verran kevyemmiksi – muutoksesta johtuen itseni on huomattavasti helpompi kuunnella levyä, ja myönnettäköön, että myös miellyttävämpi. Reilu kaksiminuuttinen ”You Stop You Die” on käytännössä instrumentaalinen välisoittokappale, joka toimii ”Greyn” alustuksena. ”Grey” alkaa vastaavasti sillä samalla napakalla paahdolla kuin albumin aiemmat kappaleet, mutta kun kappaleesta on karsittu elementtejä, on se helpompi sulatella. Toki ”Greytä” voi pitää ”munattomana” levyn alun kappaleisiin verrattuna, mutta tässä kappaleessa asiat loksahtavat kohdalleen. Syntetisaattoreille on tehty tilaa, ja kuullaanpa kappaleessa myös naisen ääntä, joka tietokonemaisesti ja monotonisesti lausuu ”One who loves… Alone he dies/ One who hates… Alone he fights/ One who fights… Alone he breaks.”
”Osiris” on levyn toiseksiviimeinen kappale, jossa tahtia on laskettu mutta tilalle on tullut mahtipontisuutta. Kappaleen lyriikat ovat synkät, kuten Henri Villberg Kaaoszinelle antamassaan haastattelussa valottaa. Tunnelmaltaan ”Osiris” on musertava, ja kertosäkeissä höyryt päästetään räjähtävästi vapaiksi. Reilu yhdeksänminuuttinen ”I Am The Catalyst” päättää albumin kunnianhimoisesti: kappale on lähes kokonaan instrumentaalinen ja tunnelmaltaan vaihteleva. Aluksi ”I Am The Catalyst” on aavemainen rauhallisen äänimaailmansa vuoksi, mutta muuttuu hiukan, kun elektroniset piirteet tulevat kappaleeseen. Seitsemän minuutin keston jälkeen kuullaan myös brutaaleja vokaaleja, mutta itse kappale päättyy miehen rauhalliseen puheeseen. Kappale sulkee kokonaisuuden hienosti, ja jos ”I Am The Catalystin” kuulisi irrallaan albumista, ei sitä osasi yhdistää levyyn.
Jos satut pitelemään käsissäsi fyysistä kopiota ”The Catalystistä”, voit varmasti olla samaa mieltä sen upeasta ulkonäöstä. Ne, jotka kuuntelevat musiikkinsa suoratoistopalvelujen kautta, menettävät tämän albumin kohdalla paljon. Albumin ulkonäkö ei vaikuta arvosteluun, mutta tässä tapauksessa levyn visuaalisuus kuvastaa hyvin Diablerien apokalyptistä extreme metalia. Jos ”The Catalystin” musiikin voisi nähdä, olisi levyn alkupuolen musiikki strobovalon kaltaista häiriintynyttä räiskettä. Loppupuolta kuvastaisi ehkä parhaiten valo, joka pyrkii mustan, sankan savupilven läpi. ”The Catalystin” kompastuskivi löytyy viidestä ensimmäisestä raidasta, joihin on sullottu liikaa kaikkea. Vähentämällä yksittäisiä seikkoja sieltä täältä lopputuloksesta olisi tullut selkeämpi. Toisaalta, nyt albumi kuulostaa todella brutaalilta mutta myös vaikeasti kuunneltavalta. Albumin loppupuolella balanssi elementtien välillä on löytynyt ja kuunteleminen on vaivattomampaa. On kuitenkin muistettava, että ”The Catalyst vol. I: Control” on vasta trilogian ensimmäinen osa, joten saa nähdä, mitä yhtye tarjoilee tulevaisuudessa.
7-/10
Kappalelista:
- Hexordium
- Selves
- Rabid (Dogs Of Church And State)
- Wear My Crown
- Odium Generis Humani
- You Stop You Die
- Grey
- This Drastic Clique
- Osiris
- I Am The Catalyst
Suuri Tuntematon ”Mustavalkoinen Albumi”
”Mustavalkoinen Albumi” on kotkalaisen rock-yhtye Suuren Tuntemattoman toinen pitkäsoitto, joka seuraa vuonna 2013 ilmestynyt debyyttiä ”Kahdeksasosa”. Yhtye luonnehtii omaa musiikkiaan ”haudanvakavaksi mutta pilke silmäkulmassa tehdyksi”. Yhtyeen rivistöstä löytyvät muun muassa perussuomalaisten kansanedustajana tunnettu Juho Eerola ja kitarasankari Ilari van der Steen. Suuri Tuntematon tuo toisella albumilla tarjolle yhdeksän kappaletta, jotka johdattavat melankoliseen äänimaailmaansa.
”Mustavalkoinen Albumi” on suomirockia, jonka sanoitukset tuovat itselleni paikoin mieleen Zen Cafen ja Eppu Normaalin. Ihmisenä sitä automaattisesti etsii yhtäläisyyksiä toisiin asioihin, niin myös Suuren Tuntemattoman kohdalla, vaikka yhtyeen musiikki tai sanoitukset eivät suoranaisesti muistuta mitään muuta yhtyettä. Täysipitkä alkaa riehakkaalla ”Vadelmatarha”-rallilla, joka nimestään huolimatta ei ole edes kaukaista sukua Kashmirin ”Vadelmaveneelle”. Ja se on todella myönteinen seikka. ”Jäät Verkkoon” vie albumia raskaampaan punkrockin suuntaan, ja tässäkin kappaleessa kuullaan syntetisaattorin yhdistämistä riffeihin – lopputuloksena on melodisesti rikas äänimaailma, joka muistuttaa Deep Purplen alkuajan tuotantoa.
Lyriikoilla on vahva asema Suuren Tuntemattoman melankolisessa rockissa. ”Tähteni” kertoo koskettavalla tavalla isän ja tyttären suhteesta, joka kuitenkin ajautuu ajan kanssa eroon, minkä seurauksena isä riutuu. Vokalisti Juho Eerola tulkitsee kappaletta uskottavalla otteella, ja surullista tunnelmaa korostaa entisestään Pinja Lintosen viulu. Levyltä jo singlenä ja kohua aiheuttaneena videona julkaistu ”Röyhkeä” kuvailee Eerolan mukaan hänen erästä tuttavapariskuntaansa, joka on jatkuvasti etsimässä riidalle aihetta. Syy kohuun piilee kuitenkin siinä, kun kansanedustaja esiintyy näinkin hurjalla videolla. Neljäs kappale ”Jukolan Viesti” tuo kieliasultaan mieleen Eppu Normaalin, kun sanoituksissa puhutaan ”Kainuun korvesta ja Karjalaisesta rämeestä”. Yhtäläisyys ei kuitenkaan ole häiritsevä vaan enemminkin mieluisa. ”Jukolan Viestin” kertosäkeet ovat koukuttavat, ja niissä kuultavat yhteislauluosuudet antavat eläimellistä voimaa. Kappaleen rivien välistä voi löytää viitteitä suomalaisen yhteiskunnan nykyiseen rappiollisuuteen.
Levyn loppupuolelta löytyy vielä muutama erikoinen kappale, joista räväkkä ”Siellä Missä Kuljimme Kerran” kiinnitti ensimmäisenä huomioni. Kappale kuulostaa pitkälti tavanomaiselta rockrallilta, mutta kun sekaan kaadetaan ärhäkämmät lauluosuudet ja kappaleen lopusta löytyvä instrumentaalisosuus, onkin lopputuloksena levyn pätevin ralli. Kappaleen sanoitukset ovat melko karkeat mutta sopivat kappaleen luonteeseen. ”Kosket Pauhaa” ei ole niin energinen kuin edeltäjänsä, mutta kertosäkeiden mahtipontisuus paisuttaa kappaleen olemusta jättimäiseksi. Kaiken kaikkiaan Suuren Tuntemattoman ”Mustavalkoinen Albumi” askeettisesta ulkonäöstään huolimatta on pätevänoloinen suomirock-albumi. Levyltä löytyy erilaisia kappaleita, jotka pitävät yllä kiinnostusta, eikä Eerolan poliitikon taustasta huolimatta sanoituksista löydy poliittisesti mitään niin tulenarkaa, etteikö levyä uskaltaisi kuunnella. Suuri Tuntematon aikoo omien sanojensa mukaan juurruttaa asemansa suomirockissa kulminaatiopisteenä, ja tällä levyllä valloitusurakkaa on hyvä jatkaa.
8/10
Kappalelista:
- Vadelmatarha
- Jäät Verkkoon
- Tähteni
- Jukolan Viesti
- Röyhkeä
- Kellot Kuuluu
- Siellä Missä Kuljimme Kerran
- Kosket Pauhaa
- Viimeinen Pisara
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen