Murheen murtamista ja kansantansseja – Barren Earth, Eluveitie ja Turisas Pakkahuoneella
Itsenäisyyspäivän sateinen aatto oli täynnä valonpilkahduksia, kun kotimainen ja keskieurooppalainen folk-metalli valtasivat Tampereen Pakkahuoneen. Suomen maankamaralla kasvanut progella höystetty death metal-bändi Barren Earth avasi illan, jonka päätti kotimaisen folk metallin uranuurtaja Turisas. Keskimmäisenä bändinä esiintyi pitkällä Euroopan kiertueella oleva sveitsiläinen Eluveitie, jonka juuret ovat syvällä kelttiläisessä ja keskieurooppalaisessa kansanperinteessä. Samalla kiertueella mukana oleva islantilainen Skálmöld esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa 3.12 Helsingissä, mutta Tampereella bändiä ei valitettavasti nähty.
Barren Earthin tiukka death metal aloitti illan klo 20.45 färsaarelainen Jón Aldará keulahahmonaan. Bändin jäsenten kokemus välittyi yleisölle varmana ja viimeisteltynä suorittamisena. Muusikot ovat tuttuja muun muassa Amorphiksen, Swallow The Sunin ja Moonsorrow’n riveistä, joten vankka ammattitaito näkyy ja kuuluu. Hautajaismainen kolmen vartin ja kuuden kappaleen setti herätteli yleisöä mukavasti, mutta räväkämpää vastaanottoa olisin toivonut. Ehkä kymmenen minuutin kappaleiden synkistely oli liikaa kansantansseihin ja sotaan valmistuneelle kansalle. Jón Aldarán murina oli silti upeaa kuunneltavaa, ja puhtaat melodiatkin soivat voimakkaasti salin perälle asti.
Eluveitien näkemistä olin odottanut konsertin julkistuksesta asti, enkä joutunut pettymään. ”Origins” –intron aikana kahdeksan hengen bändi saapui lavalle ja toi mukanaan eksoottisempiakin instrumentteja. Varsinkin Anna Murphyn soittama kampiliira oli allekirjoittaneelle täysin uusi ja erittäin positiivinen tuttavuus. Murinasta vastannut Chrigel Glanzmann soitti suunsa lisäksi huilua ja mandoliinia. Huilusta ja säkkipillistä pääasiassa vastannut Päde Kistler näytti, että huilua voi soittaa myös todella hevisti ja tunteella esiintyen. Kohokohtina mainitsen jo kuolleella gallian kielellä esitetyn kappaleen ”The Call of the Mountain”, tai ”De Ruef vo de Bärge”, jos haluaa käyttää alkuperäiskieltä. Anna Murphyn heleä ääni ja muinaisen keskieurooppalaisen kielen lausuminen ja joikaaminen on pysäyttävän kaunista kuultavaa. Myös yleisö pääsi osallistumaan joikaamiseen, kun Murphy kehui suomalaisten laulutaitoa. Huilut ja viulut pääsivät parrasvaloihin upean ”From Darkness” –kappaleen aikana. Kansalla oli luonnollisesti sanat hallussa, kun ainoana encorena kuultu hittikappale ”Inis Mona” alkoi soida bändin palatessa takaisin lavalle. Bändeiltä suurta kiitosta saanut tamperelainen yleisö innostui jopa pittaamaan parin kappaleen aikana, mitä pidin pienenä yllätyksenä. 
Kylmät väreet virtasivat kehossani koko taianomaisen tunnin ajan. Silmäkin saattoi ajoittain hiukan kostua.
Hämeenlinnalaisen Turisaksen edellisestä Tampereen keikasta oli aikaa jo viisi vuotta. Bändi ja sen tyyli olivat kuitenkin hyvin muistissa, sillä yleisön joukosta löytyi monta soturia, jotka olivat valmistautuneet illan taisteluun punaisin naamavärein. Tai verellä, mistä sitä tietää. Mathias ”Warlord” Nygårdin luotsaamat sotasankarit esiintyivät energiaa säästelemättä, yleisön laulaessa ja riehuessa mukana. Piteiltä ja sotahuudoilta ei vältytty, sillä ihmiset olivat todella tulleet keikalle pitämään hauskaa. Ensimmäisenä kuultu mahtipontinen ”The March of the Varangian Guard” ja kolmas ”To Holmgard and Beyond” muistuttivat bändin huippuluokkaisesta esiintymistaidosta. Settilista oli täynnä hittejä, jotka saivat tanssijalan vipattamaan ja äänihuulet turvoksiin. Encoreina nähtiin ”Stand Up and Fight” ja klassikko ”Rasputin”, joiden jälkeen keho oli kuin sodan jalkoihin jääneellä. Nygård lupasi, että seuraavaa Tampereen keikkaa ei tarvitse odottaa viittä vuotta kuten viimeksi. Toivottavasti sana pitää, sillä ilta oli erinomainen.
Koko keikka oli pääosin pelkkää juhlaa, mutta Nygård myös vakavoitui puhuessaan maailman pahoista uutisista. ”Maailma on menossa helvettiin, kuten se on mennyt aina ennenkin. Aina sieltä on kuitenkin noustu!”, puhui Nygård yleisölle alustaessaan kappaletta ”End of an Empire”. Nämä sanat tulivat mieleen moneen kertaan, kun kävin läpi illan esitystä. Vaikka ympärillä tapahtuu paljon pahaa ja positiiviset uutiset ovat nykyään vähissä, aina on toivoa paremmasta. Ikäville ajoille tarvitsemme Turisaksen ja Eluveitien kaltaisia bändejä, jotka muistuttavat, että hauskaa voi pitää silloinkin, kun tulevaisuus näyttää sumuiselta. Älkää murehtiko, laulakaa!
Mainos päättyy
Teksti: Mikko Äijö
Kuvat: Outi Puhakka