Kuva: Riku Heikkilä

Murheenlaakso julkisti juhlakiertueensa uudet päivämäärät

Kirjoittanut Essi Markkula - 22.7.2020
Kuva: Riku Heikkilä

”Murheenlaakso plays Totuus Palaa” on juhlakiertue 30­ vuotta täyttävän Mana Manan klassikkoalbumin kunniaksi. Mana Mana -miehistä koostuvan Murheenlaakso -yhtyeen oli tarkoitus lähteä kiertämään Suomea jo toukokuussa, mutta koronapandemian takia juhlakiertue viivästyi. Bändi on julkaissut kiertueen uudet päivämäärät ja se käynnistyy tämän vuoden lokakuussa.

Mana Manan klassikkoalbumi ”Totuus Palaa” julkaistiin vuonna 1990. Yhtyeen laulaja-lauluntekijä Jouni Mömmö menehtyi vuonna 1991, mutta hänen sanoituksensa ovat jättäneet jälkensä suomalaiseen rocklyriikkaan. Omia versioitaan Mana Manan kappaleista ovat levyttäneet muun muassa PMMP:n Paula ja Mira, Viikate ja Kotiteollisuus.

Mana Mana -nimestä luopumisen jälkeen kitaristi Otra Romppaisen johtama kokoonpano on esiintynyt harvoin ja valikoiden nimellä Murheenlaakso plays Mana Mana. Tänä vuonna yhtye aktivoituu kunnioittamaan Jouni Mömmön elämäntyötä ”Totuus palaa” -juhlakiertueella, mutta tuleville vuosille bändillä ei ole suunnitelmia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Kiertueen uudet päivämäärät ja paikat:

Pe 23.10. Henry’s Pub, Kuopio (support: Atlases)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 24.10. Kulttuuritalo Tempo, Mikkeli

Pe 30.10. Jack The Rooster, Tampere

La 31.10. Sonic Rites Festival, Helsinki

Pe 6.11. Apollo, Turku (support: Black Totem)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 7.11. Suistoklubi, Hämeenlinna

Pe 13.11. Lutakko, Jyväskylä

La 14.11. La Barre, Joensuu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat