”Murroksen ääniä Tuupovaaran takaa” – klassikkoarvostelussa Ismo Alangon 30-vuotias soolodebyytti ”Kun Suomi putos puusta”
14.9. 1990 julkaistu ”Kun Suomi putos puusta” on Ismo Alangon debyyttisooloalbumi. Ennen sen valmistumista Alanko oli ottanut musiikillista tuntumaa soolotuotannon tekoon jo tuota edeltävänä vuonna Ismo Alanko Radio -nimellä tekemällään soolosinglellä ”Lokaa ja kuita”. Samoihin aikoihin Alanko sai tilaustyön vuoden 1990 elokuussa järjestettäville Helsingin juhlaviikoille.
Tuolloin hajoamaisen partaalla olleen ja alati vähemmän aktiivisessa toiminnassa olleen Sielun Veljien keulahahmon oli määrä tehdä musikaaliperformanssi Suomen silloisesta kansakunnan tilasta. Teoksen lopputulos olikin teräväkatseinen, inhorealistinen kotimaan identiteettiä kriittisesti ruotiva katsaus pienestä ja syrjäisestä, jurolla ja juntilla metsäläiskansalla siunatusta valtiosta yhtenäistyvässä, jupahtavan elämäntyylin omaksuneessa Euroopassa, suurten poliittisten muutosten edessä olevassa maailmassa.
Mainos päättyy
Kuvauksessa peilautuvat vastakkain suomalainen sisukkuus, sinnikkyys, aito rakkaus omiin juuriin ja sen vastapainona täysin hallitsematon luonnevikaisuus, pyrkyrimäisyys ja lyhytnäköinen itseriittoisuus, joiden avulla edellä mainitut aidot asiat ja arvot on helppo laittaa lihoiksi ja rahaksi. Nimekseen poikkitaiteellinen teos sai ”Kun Suomi putos puusta: ääniä vapaan pudotuksen aikakaudelta”.
Madonna-tyylinen headset-mikkihäkkyrä pään ympärillä paasaten ja vääntyillen pitkin lavaa höntyilevän Alangon lisäksi lavalla nähtiin vahanaamareihin ja sinisiin työmaahaalareihin lavalla sonnustautuneen yli 10-päisen orkesterin nimimuusikoita. Mukaan produktioon oli multi-instrumentalisti-solisti Ismo Alangon lisäksi päätynyt mm. Tuomari Nurmio & Viides Kolonna -yhtyeen luottobasisti, kieli- ja kosketinsoittaja Ahti Marja-Aho, kitaristi Riku Mattila ja perkussionisti, multi-instrumentalisti ja tuottaja Raoul Björkenheim. Monisyisesti ja eksoottisesti varioivasta rumpu- ja perkussiotyöstä albumilla vastaa J. Karjalainen & Mustissa Laseissa, Rinneradiossa sekä Maukka Perusjätkän, Hectorin ja Pekka Pohjolan yhtyeessä vaikuttanut Keimo Hirvonen. Ääniefekteistä ja ohjelmoinnista vastasi Pekka Karjalainen.
Mukana niin performanssissa kuin albumilla soittaa myös yhdeksänhenkinen kamarimusiikkiorkesteri, jonka jäsenistöön kuuluvat Kari Lindstedt, sello, Mauri Pietikäinen, viola, Heikki Hämäläinen ja Seppo Rautasuo, viulu, Jari Hongisto, trombone, Matti Riikonen, trumpetti, Jouni Kannisto ja Pentti Lahti, saksofoni, Jussi Harju, tuuba. Lisäksi produktiossa Ismon lauluja värittää taustalaulajaryhmä, johon kuuluvat Susanna Tollet, Satu Kaarisola-Kulo, Nina Fågelberg, Jari Hyttinen ja Ilkka Alanko.
Myöhemmin kyseisen vuoden syyskesällä musikaaliperformanssin musiikki tuotettiin ja äänitettiin studiossa omaksi, erilliseksi albumikseen. Sen julkaisi Sielun Veljet -kitaristin Jukka Orman noihin aikoihin vielä tuore independent-levy-yhtiö Seal On Velvet. Albumin tuotti yhtyeen silloinen ja Kauko Röyhkän & Nartun ex-kitaristi Riku Mattila. Musiikillisesti Alanko teki teoksellaan selkeää pesäeroa edellisen vuosikymmenen loppua kohti alati sekopäisempään ja härömpään ilmaisuun vajonneen Sielun Veljien avangardistiseen folk-rockiin.
”Suomi putos puusta” tarjoilee nimikkokappaleensa The Doors -henkisen kansallisen identiteettikriisin kuvauksen lisäksi keskimäärin akustisempaa, minimalistisempaa äänikollaasia, josta sairasta työkeskeistä kulttuuriin uppoava ”Työ” on selkein kyseisen tyylilajin edustaja. Samalla albumilla kuullaan myös jossain määrin Siekkareita selkeästi enemmän stadion-popin ja -rockin suuntaan taittuvaa materiaalia. Tästä esimerkkinä upeasti rakennettu, Tom Waits -tyyliin huojuva ja puhkuva ”Meidän Isä” ja tylyn kaunista a cappellaa, kuten ”Hetki hautausmaalla”, jonka Alanko omisti myöhemmin vain vajaa vuosi albumin ilmestymisen jälkeen oman kätensä kautta ajastamme pois lähteneelle, vanhalle Siekkari-aikaiselle (yhtye-)kaverilleen, Mana Manan Jouni Mömmölle.
Mainos päättyy
Painostavasti kaiken maailman irvokkaan hedonistisille toosanvonkauslauluille irvaileva ”Masentunut ameeba” korostuu kokonaisuudella puolestaan melankolisen raskaassa poljennossaan. Hurriganesin ”I Will Stayn” kitarakomppausta vihjailevasti lainaileva, glamrockahtava ”Valheita ja onnenpekkoja” palaa miltei Hassisen Koneen loppuaikojen tunnelmiin. Post-punk- ja goottisävyjä säksätyksineen ja helinöineen sisältävä ”Alumiinikuu” pohdiskelee puolestaan perialankomaiseen tapaan periluterilaista kaksinaismoralismia. Eniten musikaalimaista äänimaisemaa albumilla edustaa albumin ensimmäinen videosingle, kiivas sirkustyylinen humppa ”Rakas rämä elämä”.
Sellon soitosta koko musiikillisen uransa aikanaan aloittaneen Alangon eräs musiikillinen ympyrä sulkeutui kyseisellä albumilla. 1970-luvun lopulla vuosikymmeneksi meluisan rockin räimeen tieltä väistyneet klassisen musiikin elementit tekivät nyt paluun maestron musiikilliseen palettiin, jossa ne toimivat erittäin onnistuneesti monen kappaleen pohjavärityksenä. Albumin päättää rehvakas, vahvan itseironinen ja peloton mykkäfilmisoundtrackmainen rillumarei ”Tuupovaara-Helsinki”, jossa kyseenalaiseksi joutuu edelleen ajankohtainen rahan valhe ja nuoren, sinisilmäisen väestönosan muutto maamme kasvukeskuksiin. Toisaalta tekstin taka-ajatuksena saattaa olla myös se, että pohjoisesta etelään voi valua myös Stadissa kunnioituksen sekaisella pelolla vastaan otettuja menestyjiä.
Piristävän humoristinen ja vinksahtanut audio-visuaalinen performanssi myös kuvattiin ja lähetettiin esityksensä jälkeen Yleisradion TV1-kanavalla. Allekirjoittanut muistaa nauhoittaneensa kyseisen taidepläjäyksen talteen VHS-nauhurilla. Tallenne tuli nuoruudessani katsottua läpi useaan otteeseen, hartaudella, 12 vuoden iässä.
Vuonna 1995 industrial metal -airueemme Waltari käänsi englanniksi ja coveroi ”So Fine” -albumillaan ”Työ”- ja ”Rakas, rämä elämä” –biisien medleyn nimellä ”Piggy In The Middle”. Scifimetallisen version nimessä viitattiin, edelleen, Monty Python -komediaryhmän Eric Idlen vuonna 1972 valmistuneen The Beatles -parodian, The Rutles -yhtyeen samannimiseen, hillittömän onnistuneeseen liverpoolilaisyhtyeen pastissikappaleeseen.
Ilmestyessään ”Kun Suomi putos puusta” -albumi sai osakseen valtakunnan lehdistön suitsutusta ja vuolaita kehuja taiteellisen erinomaisuutensa vuoksi. Vuonna 1999 albumi oli myynyt maassamme kultalevyrajaan oikeuttavat 30 000 kappaletta.
Mainos päättyy
Kaikessa humaanissa nerokkuudessaan Ismo Alanko on kautta aikain vaikutusvaltaisimpia suomipunkin ja -rockin edelläkävijöitä. Alangon sanoitukset osuvat jo debyyttisooloalbumillaan älykkäästi syvälle ja tarkasti niihin kansalaisiin, jotka yrittävät esittää ajassa jotain muuta kuin mitä he todellisuudessa ovat. Silti Alangon monisyisestä lyyrisyydestä henkii hyväksyvä lämpö ja anteeksianto inhimillisyydelle ja ihmisolennon vajavaisuudelle.